You are currently browsing the monthly archive for toukokuu 2009.
Pikkuplokaus eiliseltä. Ostin eilen uudet monot. Kengät ei tunnu olevan hirmu kalliita täällä päin. Muutenkin olin tyytyväinen ‘ostotapahtumaan’. En nimittäin puhunut sanaakaan englantia, vaikka minua palvelemassa oleva nuori poju olisi ehkä sitä osanutkin. Tosin, eipä tuossa tilanteessa kovin monimutkaisia asioita tarvitse höpöttää. “Onko tätä kenkää (jumbo) kokoisena?” Oli isoimmat kooltaan mitä kaupasta löytyi sitä mallia. Onneksi jalkani ei ole länkkärimitoissa mikään iso, mutta täällä ollaan ihan kipurajalla Jutustelu jatkui… hän: “Haluatteko kokeilla?” mä:”joo” … hän: “Sidonko kengännauhanne?” mä: *hämmentynyt hiljaisuus* “Olkaa hyvä!”
Niin siis… palvelu oli jokseenkin toisella tasolla kuin Suomessa. Ei kovin yllättävää. Eli, minä vain istuin tuolilla kun tuo kenkäpoju sitoi molemmat kengät ylös asti.. höhö. Ja kengät oli viel vähän normaalia korkeemmat.. paljon lenksuja. Vähän säälitti jannua, koska päivä oli ollut kohtuullisen kuuma ja jalkoihini oli kertynyt jo kohtuulliset sukkahiet. Namnam! No, oma valinta kun kenkäbisnekseen ryhtyy. 
Kohteliaasti hän vain (vedet silmissä?) köytti kengät loppuun.
Tommoset popot siis… Converset
がぶ飲み メロン クリ-ムソ-ダ elikkäs gabunomi melon kuriimusooda
Niin outo että pakko kokeilla. Ulkoisesti koostumus muistuttaa sulanutta jäätelöä, tuoksu on myös samanmoinen. Pulloa koristaa erinäiset One Piece -manga/animesarjan hahmot. Makua voisi kuvailla juuri sulanneeksi melonijäätelöksi. Maidon maku tulee selkeästi esiin, mutta ei ole niin kummallinen kuin voisi ajatella ‘maito-limu’ -yhdistelmästä. Matalahiilihappoinen. Kovin on makea ja voisin kuvitella tämmöisen maun myös johonkin purukumiin. Ei paha ollenkaan, joskin ei tuota pikkupulloa enempää kertaistumalta voi vedellä. Outo veto Sapporon panimoilta, mutta pidän siitä kuitenkin.
Pisteitä kokiksen verran, eli 5.
Kaikki tykkää elukoista… joko silitettävänä tai sitten lautasella.
Tässä pieni luontodokumentti Naran elukoista.
(kokeilen myös samalla vaihtoehtoista videosivustoa videokuvan laadun parantamiseksi)
Klikkaamalla videon otsaketta, voi katsoa sen vähän isompana Vimeon sivuilla. Huom! Jotta voit katsella videoita tulee sinulla olla asennettuna Adobe Flash.
J-juttu: Täällä on näemmä tapana pysähtyä autolla mitä erilaisempiin paikkoihin. Ja aina pysähtyessä hätävilkut päälle, vaikka ei kyse olekkaan mistään hätätilanteesta.
Eilen lauantaina aamu valkeni mitä mainioimmassa säässä. Sininen taivas ja muutama pilvi siellä täällä. Päätin lähteä katsastamaan yhden Osakan laajimmista viheralueista Tsurumi Ryokuchin puiston. Pinta-alaltaan se on ehkä hiukkasen jopa Osakan linnan puistoa suurempi: satelliittikuva. Ja mikä parasta, puistoalue on ilmainen, joskin sisältää maksullisia aktiviteetteja. Alue oli alunperin näyttämönä kansainväliselle kukka- ja puutarhanäyttelylle (International Floral & Greenery Exposition) vuonna 1990. Puisto onkin täynnä eri maiden “puutarhanäytteitä” mm. Kiinasta, Koreasta, Ranskasta, Italiasta, Venäjältä, Belizestä, Israelista… ja muutamasta Osakan ystävyyskaupungista sekä YK:n oma puutarha. Pohjoismaista on edustettuna Tanska, mutta ei Suomea.
Eri puolilla on myös muita aktiviteetteja kuten hevosratsastusta, pienoisgolffia, grillipaikkoja, tennistä, näköalatorni, ekologiamuseo sekä yksi maailman suurimmista kasvihuoneista, Sakuya Konohana Kan (咲くやこの花館), sisältäen noin 2500 eri kasvia. Vaikka itse puisto on maksuton niin aktiviteetit ovat maksullisia. Ei sinällään… itse ilmainen osuus on sen verta kattava että kyllä siinä päivän saa kulumaan. En mennyt nuita aktiviteetteja vielä katsastamaan, mutta varmaan ainakin kasvihuoneessa tulee jossain vaiheessa käytyä ihan jo sen massiivisen koon takia. Puistoalueen kasvillisuus on suunniteltu sillä tavalla että siellä on lähes vuoden ympäri jotkut kasvit kukassaan. Siltä kannalta ei ole väliä mihin vuodenaikaan paikalle saapuu. Myöhäissyksyllä alue taitaa myös olla melko vaikuttava erilaisten puiden siirtyessä ruskaan. Mutta nyt kaikki oli niin vihriää että…
Puisto oli melkoisen täynnä ihmisiä, enimmäkseen piknikillä tai kopittelemassa palloa sekä muissa toimissa. Välillä oli hankala saada näpättyä kuvia ilman että massat olisivan niitä “pilaamassa”. Itäpuolen metsikköalueen jälkeen vierailija kokee pienoisen teleportaation, kun silmien eteen avautuu näkymä suoraan ‘puukenkämaasta’. Pienen kukkamäen päällä nököttää tuulimylly. Tälläkertaa kukkameri ei kuitenkaan koostunut tulppaaneista, mutta tiettyyn aikaan vuodesta nekin ovat täällä kukassaan saaden aikaan melkoisen Hollanti-pläjäyksen.
Ennen eri maiden puutarhoja eteen tulee vielä ruusupuutarha, jossa lienee vähintään useita satoja lajikkeita. Enpä mä niistä hirmuisesti ymmärrä mutta aikamoinen epileptinen väripläjäys lävähti verkkokalvoille. Siellä yksi mummeliryhmä köpötteli jonkun ilmeisen asiantuntevan oppaan perässä puskalta toiselle. Lisäksi paikalla oli toinen toistaan kalliimmalla kameralla näppäileviä tyyppejä sekä yksi vähän perinteisempään tallennusmenetelmään turvautuva herrasmies. Itsekkin koitin sitten pistää kamerani makrokuvausominaisuudet testiin.
Teemapuutarhojen välissä levittäytyy vähän laajempi japanilainen puutarha puroineen ja patsaineen. Aikaa on kulunut vuodesta 1990 jo jonkin aikaa, joten kaikki teemapuutarhat eivät ole enää parhaimmassa iskussaan. Osa niistä oli korjauksen alla ja osan suihkulähteet eivät olleet toiminnassa ja altaat jokseenkin levän peitossa. Toisista taas oli pidetty parempaa huolta (tai ovat vastikään remontoitu) ja olivat täten hyvässä kuosissa. Mutta varmasti asiasta kiinnostuneet näkevät nuo ränsistyneetkin puutarhat mielenkiintoisina. Harmi toisaalta että jokaista ei pidetä kunnossa, mutta ymmärtäähän sen että rahoitus lienee tiukassa puiston ollessa yleisölle ilmainen. Seuraavassa muutama kuva… hiiren pitäminen kuvan päällä kertoo kohdemaan.
Länsipuolella on mm. laaja nurmikenttä, jossa erilaisia porukoita oli viettämässä aikaa. Jotkut eläkeläisporukat olivat tuoneet paikalle kompressorin puksuttamaan ja karaokelaitteet. Toiset soittelivat shamisenia. Niiden avulla ne sitten hoilasivat japanilaista iskelmää, enkaa. Yksi eläkeläisporukoista pyysi minua liittymään seuraansa. Laulamaan en suostunut, mutta en voinut kieltäytyä heidän tarjotessa japanilaista viskiä ja pikkupurtavaa. Ukot olivat varsin hilpeällä päällä eikä heitä näemmä pahemmin kommunikaatiovaikeudet nuoren länkkärin kanssa paljoa haitanneet. Viski oli aivan järkyttävän makuista ja ilmeisesti kohtalaisen vahvaa. Minun piti toisen kupillisen jälkeen kieltäytyä kohteliaasti santsista, jota he puolipakolla olivat kaatamassa. Arvelin että kuuman sään ja parin tunnin tarpomisen jälkeen moinen tenuttaminen kihahtaisi aika vikkelään päähän… kuitekin piti vielä selviytyä kotiin toiselle puolelle Osakaa jossain vaiheessa. Muutaman “korvia raastavan” enka-lurituksen jälkeen kiitin vieraanvaraisuudesta ja suuntasin takaisin kohti metroasemaa.
Pysähdyin vielä hetkeksi viherkenttien ja puistoalueen pääsisäänkäynnin välissä olevaan ‘kukkien laaksoon’ lueskelemaan Genji monogataria ja kuuntelemaan musaa Canon Wordtankista. Genjin tarina nyt ei ole semmosta mitä yleensä lukisin (harvoin kun mitään luen), mutta ajattelin että tuo klassikko on hyvä katsastaa toimeettomien hetkien täytteenä. Kokonaisuudessaan aikaa taisi puistossa vierähtää noin 3-4 tuntia.
J-juttu: Japanilaisissa perheissä on yleensä vain yksi lapsi… jos sitäkään. Mistä seuraa että ne saattavat olla vähän pilalle hellittyjä ja käytöstavoiltaan huonohkoja, kunnes joutuvat tiukan koulumaailman kuriin ja nuhteeseen. Mutta… näyttää myös siltä että Japanissa on lievä ruumiillinen kurittaminen selvästi hyväksytympi kasvatuskeino kuin kukkahattutätien kansoittamassa Suomessa. Ei ole mitenkään harvinaista että äiti läppäsee kuritonta lastaan päälaelle tai käsiin ihan julkisissakin paikoissa. Eikä sitä kukaan ihmettele. Suomessa moinen leimattaisi lastenhakkaajaksi ja huonoksi vanhemmaksi. Suomessa sen sijaan annetaan kauhukakaroiden huutaa tai ne vain kannetaan pois paikalta.
Aloitan oikean urakan… ja vain teidän lukijoiden iloksi.
Japanissahan on juoma-automaatteja lähes joka nurkassa. Lisäksi niissä on tarjolla mitä erilaisempia juomia, joista useat ovat jokseenkin outoja suomalaisille. No, yhteisen hyvän nimissä alan viikoittain esittelemään / arvostelemaan yhden noista masiinoista löytyvän tuotteen teemapostauksessa nimeltään ‘Perjantaipullo’. Pyrin laittamaan uuden arvion siis aina perjantaisin. Tällä tavoin tulee kartoitettua tuota laajaa valinanrunsautta ja mahdollisilla Japaniin matkaavilla ei mene sormi suuhun, kun pitäisi alkaa juomaa automaatista valkkaamaan.
Nuita eri lajikkeita on aika hirmuinen määrä noissa laitteissa, joten uskon työnsarkaa riittävän minulle useiksi kuukausiksi. Luon postaukselle oman ‘aiheen’, joten halutessanne voitte ottaa esiin vain juoma-artikkelit etsiessänne teille sopivaa virvoiketta. Otan aluksi arvostelussa varsin tiukan linjan, jotta asteikossa on joustovaraa ylöspäin mahdollisten yllärihyvien juomien varalta. Asteikko on välillä 1-10 ja koitan asettaa arvosanan 5 vastaamaan esim. Cokista, kun taas esim. Mountain Dew (yksi lempparijuomista kotosuomessa) saa asteikolla arvosanan 7. Makumieltymyksiä on tietty monia, joten koitan kuvata makua muutenkin kuin sanomalla “hyvä”.
Mutta, aloitetaan… ja saman tien juomien yläpäästä.
C.C. Lemon
Tämänhetkinen mun juomakuningas… maapallonlaajuisesti. Olen aina pitänyt sitruspohjaisista limuista, kuten mainitsemani Mountain Dew, mutta Suntoryn valmistama C.C. Lemon on vielä parempi. Litku on kivan kellertävää makeaa ja luonnollisesti sitruunaista. Juoma sisältää runsahasti c-vitamiinia, mikä on ilmoitettu pakkauksissa saman määrän vitamiinia sisältävien sitruunoiden lukumääränä. Perus 0,35 litranen pullo sisältää 50 sitruunan c-vitskut, kun taas malliston huippu, 1,5 litranen, sisältää kottikärryllisen… 210 sitruunan c-vitamiinit. Makeus on suunnilleen Fantan tasoa ja sitruunan maku ei ole juomassa korostetun hapan. Hiilihappoisuus on pienempi kuin esim. Cokiksessa, eikä se täten tule liikaa häiritsemään juomanautintoa.
Asteikon tiukkuuden huomioiden annetaan tälle ensimmäiselle arvostelukappaleelle 8 possua 10:stä.
Possulunssatapauksia alkoi ilmenemään tuossa viikonlopun aikana kuin sieniä sateella ja nyt niitä onpi jo 129. Eikä varmasti siihen jää. Suurin osa on juuri täällä Osakan ja Koben seudulla. Potilaat ovat lähinnä lukiolaisia / korkeakouluopiskelijoita. Kukaan ei ole täällä tautiin kuollut, joskin nopea leviäminen saa ihmiset varmaan vähän panikoimaan.
Linkki uutiseen:
http://news.yahoo.com/s/afp/20090518/wl_asia_afp/healthflujapan;_ylt=Angxk1A_du1ZMbFZLeu8sigBxg8F
Bozzu
Duunissa tuotiin iso boksi hengityssuojia. Tarkoitus olisi jokaisella työmatkalla aina käyttää aina uutta suojaa. Sekä ilmoittaa heti jos havaitsee influenssan oireita.
Tämmöstä täällä… pöpöjen keskellä.
Ostin elektronisen sanakirjan. Tuo paperinen taskusanakirja toimii vaan tiettyy rajaan asti. Varsinkin kun pitäisi selvittää oudon kanjin lausuntatapaa ja merkitystä, on perinteinen sanakirja melko hyödytön. Sanavarastokin on jokseenkin suppea. Senpä vuoksi hankin upouuden “miniläppäri” -mallisen sanakirjan Nanban Bic Camerasta. Tuli taas käyttöä pointtokaadolle.
Kyseessä on siis Canon Wordtank V823. Se on Japani-Englanti-Kiina sanakirja. Kiina-osuus on vähän turha minulle, kun en ko. kieltä harrasta, mutta saatavilla ei ollut versiota, jossa muuten olisi ollut vastaavat ominaisuudet ilman Kiinaa. No, eipä tuo haittaakaan tee. Canonin Wordtank -sanakirjat ovat jokseenkin länkkäriystävällisiä, koska valikoihin voi valita kieleksi englannin. Useimmissa sähkösanakirjoissa tuota vaihtoehtoa ei ole, koska käyttäjäkunta lienee vähintään 98%:sti japanilaisia. Kunnon englanninkielistä manuaalia mukana ei tule, mutta sentään 20 sivuinen ‘quick reference’ opas, joka käy perustoiminnot hyvin läpi.
laitteen ominaisuuksia mm. ovat:
- japani-englanti-kiina sanakirjat
- kosketusnäyttö kynällä esim. kanjien kirjoittamiseen
- Oxford eng-eng sanakirja
- Kanji-sanakirjoja
- sanojen ääninäytteet kielillä… myös japaninkieliset näytteet! (harvinainen ominaisuus näissä laitteissa)
- nappikuulokkeet
- USB-portti
- SD-korttipaikka
- laskin
- MP3-soitin
Hintaa tuolle masiinalle tuli noin 30000 jeniä, eli reilu 230 euroa.
Kirjoittelen sitten tarkemman analyysin ja käyttökokemuksia myöhemmin, kun olen jonkin aikaa masiinaa räpeltänyt “oikeissa tilanteissa”.
Hohhoijjaa! Eilen noin 6 tuntia tehokasta labravääntämistä ja 57 HPLC-näytettä valmiina. Kohtuullisen puuduttavaa hommaa. Nyt ne sitten rullaa siellä analyysissä vielä jonkin aikaa. Kokonaisuudessaan niiden analysointi kestääpi melkein kokonaisen vuorokauden.
J-juttu: Japani on turvallinen paikka. Tietenkin järkeä saa käyttää, ettei mene haastamaan riitaa yakuzan näkösten heppujen kanssa (katkaistu pikkurilli esim). Mutta ainakin kämppä on tosi seiffi. Ovessa on kaksi lukkoa ja ketju, sisään aulaan pääsee vain elektroonisella avaimella, hissiin pääsee vaan samaisella avaimella ja alhaalla päivystääpi vaksi. Kämpän ollessa 12. kerroksessa, parvekkeelta murtautuminen sisään on kans vähä hankalaa.
Noniin, nyt tuli hankittua oikeanlaiset popot ensi viikon futsaltreenejä varten. Ei tarvihte enää niin pahasti liukastella. Saas nähä miten tällä kertaa pelit sujuu.
Kengät on Umbro SX Flare League TR. Hintaa niillä oli tarjouksessa noin 4000 jeniä, eli noin 30 €. Ei paha. Kengissä on sopivan leveä lesti mun leveille jaloille.
on with the show!
Jatkoin matkaani Toodai-jin Daibutsudeniltä pohjoiseen. Temppelin “takapihalle”, jossa on siis monin verroin rauhallisempaa kuin tuolla turistikujalla. Sieltä löytyypi laaja ruohokenttä ja pari luikertelevaa puroa… sekä lisää peuroja. Vanhan näköisen metsän keskellä huomasin vähän huonokuntoisemman jyrkän kadun. Kapusin kadunpätkän päähän, koska siellä näytti olevan jonkinmoinen temppeli. Sieltä löytyikin ilmeisesti ainakin sillä hetkellä käytöstä poistettu temppelirakennus pienen pihan kera. Kyseisen rakennuksen kattokoristeesta on kuva Nara-tarinan ensimmäisessä osassa. Paikka oli hiljainen.. rauhoittava.. ketään ei näkynyt. En ollut varma saako siellä hengailla, mutta ei siellä mitään suljettuja porttejakaan ollut. Otin muutaman kuvan mestasta ja poistuin.
Suuntasin itäänpäin jossa sijaitsi työtoverin suosittelema Nigatsu-doo, eli Toisen kuukauden halli tahi Helmikuun halli. Kuuluu Toodai-jin laajaan temppelialueeseen. Muuten Nigatsu-doossa ei ole hirveästi minun silmään erityistä, paitsi että se sijaitsee kohtuullisen korkealla mäen rinteessä. Rakennukselta on varsin hieno näköala yli Naran temppelialueen aina kaupungin modernimpaan alueeseen asti. Yllä oleva kuva on otettu juuri Nigatsu-doolta ja siinä näkyypi Daibutsudenin katto ja kauempana Naran kaupunkia. Vieressä onpi sitten vähän alempana Sangatsu-doo, elikkäs (ylläri pylläri) Kolmannen kuun halli.
Aivan Sangatsu-doon vieressä on Shintopyhäkkö, Tamuke-yama Hachimagu. Kuvaussessiotani tuli pällistelemään ja ihmettelemään yllä oleva otus. Vähän arempi kuin vanhemmat lajitoverinsa. Tunkeutuessani sen mukavuusalueelle, loikki se vikkelään syvemmälle metsään. Jalat veivät seuraavaksi etelään. Alue oli metsän peitossa, joten puiden varjot tarjosivat tervetullutta suojaa päivän paahdetta vastaan. Matkaamalla etelään Nigatsu-doolta päätyy lopulta Shintopyhäkölle nimeltään Kasuga-taisha.
Mutta ennen pyhäkköä poikkesin sen vieressä olevaan Manyon kasvitieteelliseen puutarhaan tai toiselta nimeltään Kasuga Taisha puutarhaan. Sisäänpääsy kustantaa 500 jeniä. Puutarhassa on 300 eri kasvia, ja jokaisesta nimikyltti sekä runo, jossa kasvi mainitaan. Tietenkään en niistä runoista mitään ymmärtänyt, kun tuo kanji-merkkien tuntemus on ekaluokkalaisen tasolla. Puutarhassa on laaja alue visteri-puita. Olin hieman myöhässä niiden kukinnon huipusta, mutta sentään osa puista oli vielä täydessä kukassaan. Manyossa on myös japanilaista puutarhaa ja vekkuleita karppeja pulikoimassa.
Itse Kasugan pyhäkkö tunnetaan lukuisista kivisistä ja pronssisista lyhdyistä. Kivilyhdyt viittoittavat koko matkan keskuspuistosta pyhäkölle. Pyhäköllä on myös osansa Naran fiksaatiolla peurohin. Peurojen uskotaan Shintolaisuudessa olevan viestinviejiä jumalille. Legendan mukaan valkoinen peura saapui tänne kaukaa Kashiman pyhäköltä (hieman Tokiosta itään). Siitä tuli sitten Naran kaupungin tunnettu symbooli.
Pyhäkön ympärillä levittyy Kasugayaman vanha metsä. Suoritin vain pikaisen tutustumisen paikkaan. Ehkä joku toinen kerta tulee hortoiltua syvemmälle Kasugan vuoren puuston sekaan. Alue oli ihan kivaa vaihtelua Osakan asfalttiviidakkoon tahi seesteisiin puutarhoihin verrattuna. Pitkästä aikaa ihan oikea metsä. Mun kämpästä kun on noin 15 kilometriä lähimpään metsään Ikoma-vuorella. Jos klikkaatte tuosta vasemmalta karttalinkkiä ja laitatte satelliitti-moodin päälle oikeasta yläkulmasta, saatte aika hyvän kuvan miten keskellä kämppä on kohtuullisen laajaa Osakan taajama-aluetta.
Metsiköstä matkasin sitten vähän kiemurrellen takaisin länteen Kintetsu-Naran asemalle. Kuvassa näkyy köpöttelyreitin varrella oleva lampi, jossa paikalliset harrastivat verkkaista soutuveneilyä. Puistoalueen eteläpuoli on täynnä erikokoisia lampia, joiden rannoilla immeiset olivat viettämässä vapaa-aikaa eri tavoin… musisoimalla, maalaamalla, leikkimällä, kilpikonnia ruokkimalla…
Vaikka tuli käveltyä Naran vanhan alueen kirjaimellisesti ympäri, jäi vielä muutamia paikkoja katsastamatta, joihin täytyy palata myöhemmin. Sekä tietenkin tuntemattomampia helmiäkin saattaa putkahtaa esiin. Ainakin pieni patikointi Nigatsu-doon itäpuolen vuorille voisi olla hauskaa, mutta päivän pitäisi olla kyllä jokseenkin viileämpi. Kaiken kaikkiaan hyvä päiväreissu, mikä jäi osaltaan kuuman ilman takia lyhykäiseksi.
J-juttu: Kaduilla voipi nähdä useissa paikoissa keltaista laatoitusta, jossa on pitkittäinen kohokuvio. Ne onpi opaste sokeille, jotka voivat seurata kepillään laatoituksen kourua pitkin.
RSS - Posts