Tatu Depp

Ai äm ö friiikin muuvistaaa!
…tai ainakin esiintynen Santenin jossain esittelyvideossa. Tänään tuolla tippatutkimuslaitoksessa vaelteli kuvausryhmä eri osastoilla kuvaamassa materiaalia Naran tutkimuskeskuksen esittelyvideoon. Porukkaa kuvausryhmässä oli toista kymmentä ja toiminta näytti mielenkiintoiselta. Ne oli selvästi kovia ammattilaisia. Tietenkin minun ollessa koko laitoksen ainut länkkäri, piti sitten mut saada filmiin mukaan. Ah, nyt tiedän miltä tuntuu olla samassa tilanteessa kuin amerikkalaisten sarjojen pakolliset kiintiötummaihoiset. Nojoo.. Itse homma ei nyt kovin paha ollut. Piti “näytellä” tekevänsä jotain HPLC:tä ohjaavalla tietokoneella. Käytännössä vain naksuttelin ja zoomailin ramdom kromatografikäyriä samalla kun työkaveri asetti näyteampulleja laitteeseen. Vakavasti otettavana metodinäyttelijänä koitin luoda kasvoilleni erittäin tiedemiesmäisen, viisaan ilmeen, vaikka minua kuvattiin selkäni takaa. Mutta, eihän sitä tiedä vaikka monitorin reunasta näkyy pieni heijastus naamasta. Tämmöiset pienet asiat erottaa keskinkertaiset ja loistavat yrityksenosastonesittelyvideot toisistaan. Ah, mikään uhraus ei ole liikaa tälle kauniille taiteenlajille (yrityksenosastonesittelyvideot) kaltaiseltani raudanlujalta ammattinäyttöpäätteilijältä. Valaistus säädettiin vähintäänkin epäilyttävän pimeäksi, mutta ehkä se filmillä näyttää ihan kivalta, vaikka livenä tunnelma vastasi x-filesin jännärikohtauksia.

[välihuomio: ohjaaja halusi asettaa HPLC:n viereen kaksi näyttöä ja kaksi näppäimistöä. Moinen konfiguraatio on aivan turha ja käytössä olleen tilan huomioiden erittäin epäkäytännöllinen, mutta ilmeisesti kaksi monitoria vaan näyttää niin paljo paremmalta kuin yksi. Tieteen taso mitataan monitorien määrällä... ja lisäksi täytyy huomioida se että melkein koko labran ajoliuospullot (noin 25 kappaletta) piti asetella taustalla olevalle pöydälle. Paljon näyttöjä + paljon pulloja = huipputiedettä. Enään puuttui erinäisiä värillisiä nesteitä pulppuamassa monimutkaisen tislaussysteemin läpi sekä tietenkin laite joka sanoo "Ping!"]

Lisäksi työskentelystä otettiin myös still-kuvia. Onneksi kampasin naaman aamulla. Kamerana kuvaajalla oli Nikon D3.. tahtoo kans! Sen jälkeen tulikin sitten vaikea osuus, jonka suorituksesta uskon saavani vähintään oskarin, jussin tai kyösti-ernestin. Nimittäin seuraava otos kuvattiin monitorin yli lähikuvana suoraan mun naamaan. Kävin kiivasta taistelua sisäisesti kun koitin vastustaa käyttämästä ‘magnum’ tai ‘blue steel’ -ilmeitä. Tässä otoksessa ohjaajan ohjeet oli käytännössä aluksi vain että “katso ensin monitorin vasempaan alanurkkaan, sitten oikeaan laitaan ja sen jälkeen keskelle ylös”. Suoriuduin mielestäni hyvin.. silmäni totteli aivojeni lähettämiä käskyjä moitteettomasti. Mutta sitten tuli onkelma! Ilmeisesti perusilme ei ollut hyvä… ohjaaja pyysi minua olemaan kasvoiltani “vakava ja pehmeä”. Siis mitä hilloa!? Vakava ja pehmeä ilme… just.. Yritin kanavoitua Bogartin astraalitaajuudelle ja annoin kaikkeni tämän vaativan ilmeen saavuttamiseksi. Ehkä se meni ihan hyvin, vaikka luulen ilmeeni olevan ehkä jossain ummetuspotilaan irvistyksen ja ‘haistan jotain pahaa’ -ilmeen välissä.

Kerron sitten millainen lopputulos oli (jos ne huolii otoksia musta viralliseen videoon tahi jos ne edes näyttää sitä meille).

J-juttu: Junassa on lähinnä kolmea ihmistyyppiä. Nukkuva ihminen, kännyä näpräävä ihminen ja lukeva ihminen. Aamujunissa ‘nukkuva ihminen’ on kaikista laajalevikkeisin käsittäen noin 50-60 % populaatiosta. Paluujunissa niiden määrä on jo huomattavasti vähentynyt, joskaan ei pääse ihan uhanalaisten listalle. ‘Kännyä näpräävä ihminen’ ja ‘lukeva ihminen’ ovat rinta rinnan yleisyydessään kännyihmisen ollessa rahtusen verran menestyneempi. Nämä kolme lajiketta muodostavat noin 90 % junapopulaatiosta lopun osuuden jäädessä pienemmille vähemmistöryhmille. Ilokseni olen huomannut että yksi Suomessa varsin yleinen (oma-arvio 60 %) junien asukki on täällä ilmeisesti lähes sukupuuttoon kuollut… kyseessä on ‘haiseva ihminen’.