You are currently browsing the monthly archive for lokakuu 2009.
…myöhässä.
Synttärit oli jo jokin aikaa sitten, mutta olen semmoinen sadisti/masokisti että annoin lahjan itselleni vasta tänään. Eheh.. Olipas heikko intro. Pyyhinkö pois?! Nääh, en pyyhi. Nyyh.
Asiaan!
Ostin siis tänään itselleni synttärilahjan. Uuden digitaalisen järjestelmäkameran ja siihen uuden objektiivin (+ CF ja SD -kortit). Kamera on Nikon D300S. Se irtosi työkaverin selvittelyavustuksen myötä Narasta Midoo-kamera kaupasta noin 145.000 jenillä. Saimme siis tingittyä hinnan kakaku.com:in (paikallinen Hintaseuranta) halvimman hinnan hujakoille. Euroopan rahoissa se onpi pyöreästi 1080 eskoliinia. Kotoinen Hintaseuranta kertoo haarukaksi 1568 – 1708 €. Yasuiiiii! Halpaaa! Suomi on joskus kallis maa. En edes viitsi alkaa vertailemaan autojen hintoja. Siinä tulisi vain vihaiseksi. Lisäksi tuossa ei ole nyt postimyynnin mukanaan tuomia vaaroja. Pystyin tsekkaamaan kameran ihan paikan päällä ennenkuin lämäsin valuutat tiskiin ja kameran voipi mennä helposti vaihtamaan tahi korjauttamaan, jos siinä ilmenee jotain vikaa.
Lasina ostin uunituoreena markkinoille tulleen nimihirviön: Tamron SP AF 17-50mm F/2.8 XR Di II VC LD Aspherical [IF] Nikon mount. Koita tota sitten morgertaa niin ettet kuulosta ihan alienilta. Sen puolestaan kaappasin mukaan Osakan Nipponbashilta Tokiwa Camerasta. Hintaa sillä oli 48.000 jeniä, elikkäs vajaa 360 egetsykkeliä. Hintaseuranta kertoo obelle hinnaksi suomessa 477-587 euroa (kannattaa olla tarkkana, koska markkinoilla on vielä vanhempaa versiota ilman VC:tä, eli tärinän vaimenninta). Sekin siis ihan kivijalkamyymälästä, mikä helpottaa toimintaa mahdollisissa ongelmatilanteissa.
Pari kuvaa tuosta kombosta pölyisellä lattialla.
Tarkempaa kuvausta noista kamoista ja omia käyttökokemuksia sitten kun olen räpeltänyt niitä riittävästi.
Kirin Lemon
Ai miten niin limpparimainokset on outoja suomalaisiin vastaaviin verrattuna?!? Itse juoma on tommomen perushyvä sitruunalimppari. Samaa makua kuin Match Match -limu. Tällä kertaa vain kirkkaana. Keskivertohiilihappoinen. Raikas kuumana päivänä.
Nyt on aika kaikkien Japanin expatien vakioartikkelille. Sinällään hassua että perinteisesti lattiatason kouruvessoja harrastaneet japanilaiset omaksuivat länsimaisen toilettityylin (vanhan rinnalle) ja korottivat sen sitten potenssiin sata. Listaan alle vain epämääräisessä järjestyksessä vastaan tulleiden pönttöjen funktioita, joita ei yleensä tavata koto-Suomen posliinialttareilla.
- lämpiävä istuinosa
- erilaiset suihkut ja sumut eri puolille alapäätä (joskus jopa Kärscheri-painepesuri jää kakkoseksi)
- kuivainilmavirta
- ääniboksi nolojen molskahdusden, lirinän ja paukkujen maskeeraamiseksi
- automaattinen vessan veto (istuimelta nousu / oven avaus)
- “powerful deodorizer”
- vesitankin täyttyminen hanan kautta
- esiin tuleva paperinen istuiosan suoja
- liiketunnistimella havaitseminen ja automaattinen kannen nosto
- istuinosan putsaussysteemi
Lisään tähän lisää jos muistan lisää.
Sanookohan mikään pönttö “sisään”?
Qoo Orange
Samaa sarjaa kun aikaisemmin arvosteltu omppuversio. Käytännössä siis ihan beisik appelssiinimehua. Tuoremehupitoisuus on 20 %. Ei mitään pahaa ei mitään maata järisyttävää. Kiva perusjuoma, tommonen mr. keskinkertaisuus.
… ja suut napsaa.
Eli toisin sanoen lähden tästä kohta KIX:lle vastaanottamaan jälleen uutta vierasta. Eipä ehdi aika käydä pitkäksi kun väkeä lappaa tänne ‘Tatu Royal Plaza Hotel Osakaan’ ihan alvariinsa. No, mukavaahan se on kun mukavat immeiset tulee kylään (ja tuovat salmikakkia kaikissa olomuodoissa). Säät lupaili aikaisemmin aurinkoa nyt viikonlopulle, mutta nyt lähempänä ennuste on muuttunut pilviseksi. Onneksi vieraan ei tarvii palella, kun mittari pyörii silti tuolla 20 asteen hujakoilla.
Kutsukaamme tämänkertaista kuriir… eiku kaveria koodinimellä “Mr. Nenäverenvuoto” tai tuttujen kesken lyhyemmin nimellä “Nenis”.
Tervetuloa! 
Elikkäs tuossa jokin aikaa sitten tuli tehtyä pikaisku luotijunalla Okayaman suuntaan. Aikaa junamatkaan ei mennyt perus “akkari-istuntoa” pidempään. Okayama sijaitsee sijaitsee Osakan ja Hiroshiman välissä meren rannalla. Okayamasta on lähtöisin Momotaroo-tarina pojasta, joka saapuu maankamaralle persikan sisällä ja josta kasvaapi hyvä samurai-heebo. Okayama lienee kuitenkin kuuluisampi Koorakuen-puutarhastaan ja mustasta linnastaan. Se on keskikokoinen kaupunki 700000 asukkaalla.
Koorakuen valmistui vuonna 1700 ja nykyisen muotonsa se sai 1863. Se on yksi “Japanin kolmesta suuresta puutarhasta” ja kokoa sillä onkin noin 133000 neliömetrin verran. Puutarha on tyypiltään ns. kävelypuutarha, jossa risteilee polkuja pitkin poikin. Koorakuen on suunniteltu siten että samat elementit luo erilaisia maisemia riippuen katsojan sijainnista. Polun jokaisen mutkan takan odottaakin aina uudenlainen näkymä. Paikkaa ei kyllä voi mitenkään rumaksi haukkua, mutta jotenkin alueen massiivisuus (ja turistilaumat) tökkii ja henkilökohtaisesti pidän enemmän esim. Naran Isuien-puutarhasta, joka on rauhallisempi, pienempi ja sympaattisempi. Koorakuenia melkein kuvailisi ennemmin puistoksi kuin puutarhaksi jo kokonsa puolesta. Puutarhassa on myös ajoittain perinteisiä viihde-esityksiä. Aikuiset pääsee sisään joko ninjailemalla pummilla tai sitten pulittamalla portilla 350 jeniä.
Okayaman linna on useimmista japanilaisista linnoista poiketen huomiotaherättävän musta. Paikallinen daimio aikoinaan suunnitteli väsäilevänsä uutta pytinkiä ja oli perusteellisen kateellinen läheisen kuvankauniin, ja vitivalkoisen, Himejin linnan saamasta huomiosta. Tästä syystä heppu päätti niinsanotusti haistattaa sinne suuntaan ja rakennutti linnansa vastaavasti mustaksi. Se valmistui vuonna 1597. Himejin linnan saadessa nimen “valkoisen haikaran linna”, Okayaman linna puolestaan sai lempinimen “korppilinna”. Naganon liepeillä on myös toinen musta “korppilinna”, mutta näiden linnojen nimissä on japanin kielellä eri korppia tarkoittava sana, joten sekaannusta ei tapahdu.
Jälleen poiketen naapurista Himejin linnasta, Okayaman linna ei ollut niin onnekas ja jenkin pommitti sen muussiksi toisen maailmansodan aikana. Nykyään paikalla siis tönöttää betoninen rekonstruktio ilmastointeineen ja hisseineen. Aikoinaan Okayaman linnan kattotiilet olivat kullattuja, mutta nykyisessä replikassa vain kattojen shachihokot ovat saaneet kultapinnoitteen. Sisällä on Osakan linnan tapaan museo, johon pääsee tutustumaan pulittamalla 300 jeniä.
Linna on sekä Himejin linnaa että Osakan linnaa pienempi, mutta väritykseltään kyllä mukava piristys. Linnan ympäristössä sattui vielä ko. päivänä olemaan joku paikallinen matsuri. Mukavasti reissun viime hetket kuluivatkin (hieman raastavaa) iskelmähoilausta kuunnellen, festarihampparia naamaan kiskoen ja kokista Anpanman-juomapullosta ryystäen.
Yksi yleisimmistä asioista, mitä ulkomaalaiset tietää Japanista, on sen nopeat ja täsmälliset junat, shinkansen(it). Oikeastaan sana tarkoittaa junaverkkoa, jolla nuo nopeat junat operoi, joten on hieman väärin käyttää sanaa tarkoittamaan niitä junia ja sitä kautta väärin käyttää monikossa. Mutta, enpä mä ennenkään ole tässä blogissa pahemmin pilkkua nus… nuuskinut. Tosin sanomalla “matkustaa shinkansenilla” voidaan ymmärtää myös että matkustaa ko. rataverkkoa käyttäen.
Ehkä yksi harhakuva shinkansenista on että se olisi jotenkin ultra-hyper-super-nopea. Onhan se toki vikkelä, mutta euroopastakin löytyy nopeampia junia. Normaalit matkustusnopeudet shinkanseneilla on maksimissaan tuossa 300 kilometrin tuntivauhdin paikkeilla. Tosin täällä on kehitelty noita magneettilevitaatiojunia jo 60-luvulta asti ja jokin aikaa sitten ne saavuttivat uuden junien nopeusennätyksen, 581 km/h. Moinen teknologia on toistaiseksi kovin kallista ja tuota junaa ajellaan tällä hetkellä vain testiradalla.
Tein pikkusen videon junamatkasta Osakasta Okayamaan nopeimmalla yhteydellä, Nozomilla. Videon lopussa on myös kevennyksenä Ramune-pullon avaus. Perusteellisempi kirjoitus itse Okayamasta tullee tänään myöhemmin.
Samaan aikaan kun Suomen kylmässä kaninkolossa karkoitetaan lakupiiput kaupoista, on täällä meininki jokseenkin erilainen. Itse olen kyllä vahvasti sitä mieltä että mikään piipun muotoon valettu laku ei ole syypäänä pikkuisen varhaisteinin tupakoinnin aloittamisesta. Semmonen ruma piippuhan kuuluu vaan kulahtaneiden vanhus-kalkkisten arsenaaliin ja on vähintäänkin “sikaruma” tai “ällö”. Ei mikään itseään (yli)arvostava lökäpöksysankari moista suuhunsa laita. Olen aikoinaan varmaan muutama sata lakupiippua mutustellut enkä ole päivääkään tupakkaa polttanut.
Ok… se ylihyysäyksestä avautumisesta.
Tupakkia!
No, siis täällä on noita tupakka-automaatteja kadun varrella ja kaupasta saapi karkkiva iloisesti syöpäkääryleen muodossa. Jei! Tuossa makuina ovat kaakao ja abbelssiini. Kaakaorööki on aikas pahaa, mutta appelssiini on ihan mukavan raikas makunautinto. Eipä nuo valvomattomat automaatit tahi nokitikkukarkit olisi mahdollisia Suomessa. Kukkahattumafia pitää siitä huolen. 
Oletko kyllästynyt tavallisiin tylsiin avaimenperiin?
Onko sinulta aikaisemmin kysytty noin pökkelöä kysymystä?
Onko kolme kysymystä tarpeeksi pohjustamaan artikkelia?
Digitaaliset kuvakehykset on tätä päivää. Niitä on aika lailla joka lähtöön. On isoja (käytännössä telkku ajaa sen asian) ja sitten pienempiä. Joku insinööri aivokopassaan kekkasi että semmosen laittaminen avaimenperäksi on loistava idea. No, onhan se ihan kiva. Ei mikään ihan tavallinen taskuntäyttäjä.
Tämä ruutujustka on Keian yhtiön tuote, mutta noita ihan vastaavia kapistuksia on lukuisilla eri nimillä. Luulen että Kiinassa on vain jumbokokoinen tehdas, joka väsää niitä ja pistää erilaisiin kuoriin riippuen asiakasfirmasta. Speksit pysyy aikalailla muuttumattomana. Tuon ominaisuuksia on 1,5 tuuman näyttö, tilaa 52 kuvalle, usb-piuhalla ladattava akku, kello, “slideshow”, kalenteri jne.
Vuoden takuu.
Maksaa euroissa noin kympin.
ラムネ, Ramune
Ramune on varsin suosittu juoma erityisesti kesäkuumien matsurien aikaan. Sitä on valmistettu vuodesta 1876 asti. Maku on erittäin miellyttävä sitruksinen ja sopivan kupliva. Ramunesta on olemassa myös erilaisia spesiaalimakuja… ananas, kiiwi, purkka, mango, curry, mustekala jne. Noita erikoisempia en ole vielä tyypannut… ja tuskin tulen mustekalalimua kokeilemaankaan. Perusmaku on hyvä, mutta se mikä erottaa Ramunen muista limuista on loistava pullo.
Pullodesigni on aikoinaan enklantilaisen kehittämä Codd-kaulainen pullo. Wiki osaa sanoa että ko. pullotyyppiä käyttää maailmassa enää vain Ramune ja Intian maalta löytyvä Banta. Pullon availuperiaate on seuraava.. pullossa oleva paine pitää kaulassa olevan lasihelmen pullon suuhun sinetöiden sen tiiviisti. Avatessa pakkauksen mukana olevalla paininjutskalla lasihelmi painetaan kaulan sisään, jossa olevaan kavennukseen marmorikuula jää hengailemaan. Sitten voipi alkaa juomaan. Juominen vaatii pikkasen taktisia manöövereitä, koska väärin kallistettuna pallura rullaa takas pullon suulle estäen juomisen.
Sisältö on hyvä, avaaminen on hauskaa ja pullo lasihelmineen on esteettisesti miellyttävä. Ainut huono puoli on hieman muita limuja tyyriimpi hinta.
Tämä on “Monde Selection” -kultamitalinsa ansainnut.
Uusi johtaja!!
RSS - Posts