Ennen Joulua tuli piipahdettua jälleen Tokyo Dome Cityssä. Paikka oli tuttuun tyyliin valaistu lukuisilla koristevaloilla, joskin huomattavasti viime vuotta hillitymmässä mittakaavassa. Lieneekö maanjäristys/tsunamin vaikutuksia?! Tällä kertaa tarkoituksena ei ollut vain valoinstallaatioiden ihmettely, vaan ohjelmassa oli myös vierailu Muumikahvilaan. Kyseinen ravinteli löytyy Dome Cityn keskusaukion laidalta katutasosta karusellin kupeesta.

Muumikahvila on suosittu paikka. Varmaan kaikki tietää että Muumit itsessään ovat melko kova hitti täällä. Suosion hiipumisesta ei ole juuri merkkejä vaikka animaatiosarja ei ole pyörinyt TV:ssä enää vuosiin. Suosiolla oli se haittapuoli että kahvila oli täynnä, ja vuoroaan joutui odottamaan ulkona. Jono oli noin kymmenisen metriä pitkä, mutta onneksi tuona iltana paikalla oli myös ilmaiskonsertti, joten aika vierähti ihan kiitettävän nopeasti. Sää oli tosin turhan kylmä. Muumikahvilan henkilökunta kiikutti kylläkin ilmaista lämmintä teetä odottaville asiakkaille. Kiitos siitä.

Kahvila on suunnilleen normaalin ravintolan kokoinen ja sisustettu täyteen Muumi-rekvisiittaa. Vapailla tuoleilla on isoja Muumi-pehmoleluja. Ehkä yksinäisimmät aterioitsijat voivat keskustella henkeviä niiden lelujen kanssa. Kuten yllä olevasta kuvasta huomaa, ei tuolintäytteille ollut paljoa tarvetta. Bisnes näyttää olevan kunnossa.

Toki ottaen ajankohdan huomioon, oli siellä myös paljon joulukoristeita. Siellä täällä on havaittavissa Muumien mietteitä ihan suomeksi kirjoitettuna. Ruokalista ei ollut suomeksi, tosin en vaivautunut moista kysymäänkään… veikkaan että lontoonkielinen löytyy, muttei suomea.

Joulun henkeä löytyi myös ruokalistasta. Itse valkkasin tietty kinkkuaterian. Se koostui sinappimassakuorrutteisesta kinkkuviipaleesta, enemmän ja vähemmän tutuista vihanneksista ja alkusopasta. Pieneen lappuun sai kirjoittaa oman joulutervehdyksensä ja ripustaa sen sisäänkäynnin luona nakottavaan feikkijoulukuuseen. Enivei… kinkku oli maukasta, ehkä olisi voinut olla vähän suolaisempaa. Tarjolla on myös leipää niin paljon kun napa vetää. Lajikkeita on useita ja ilahduttavasti normaalin pullamössön lisäksi seasta löytyi ruisleipää ja limppuakin.

Ruokaillessa sattui hauskahko tapahtuma. Koska ulkona oli kylmä, olin tuona päivänä laittanut käsiin mutsin neulomat hattivattilapaset. No, ne sai kahvilan henkilökunnassa aikaan riemukkaan, ja ehkä hiukan kateellisen, reaktion. Tarjoilijat eivät olleet uskoa kun kerroin että ne on oikeasti käsin tehdyt eikä kaupasta ostetut. Muumien voima on huomattava… hattivattilapaset tekee jopa tavallisen tylsästä 30 vuotiaasta jannusta mielenkiintoisen.

Kahvilan yhteydessä on myös pieni kauppa josta voi ostaa mitä erilaisempaa muumikrääsää sekä leivonnaisia. Kahvilan tekemiä leipiä voi kanssa ostaa ja nautiskella sitten oman kodin rauhassa. Kahvila on kaiken kaikkiaan oiva paikka Japanin suomalaisille expateille, jos koti-ikävä sattuu yllättämään. Paikalle pääsee helpoiten JR:n Chuo-linjan Suidobashi aseman kautta. Tsekkaa vain aseman lähiseutukarttaa ja suuntaa kohti Dome Cityä.

Fanta Fruit Punch

Kokkakoolalla on tapana Japanissa myydä joulun tienoilla joulupukin paksua muotoa mukailevia juomaputeleita. Tai no, muotokieli lienee todennäköisemmin lumipallosta kotoisin. Oli miten oli, pullot ovat kieltämättömän söpöjä. Tällä kertaa arvostellaan Fruit Punch, eli suomeksi “hedelmälöynti”. Kamalan väkivaltaisen nimen ovat valinneet. Kivuliaimmat astia tulee pirteissä paketeissa. Mitä seuraavaksi? “Happy berry kick in the nuts”? Eheh… vitsit sikseen.

Pallopullon etiketti on täynnä hedelmien kuvia ja muuta ihme tilpehööriä. Ei mikää erityisen onnistunut designi… tavallista keskikastia.

Entä maku… Se on makea, lähes karkkimainen. Hedelmien sekamelskasta on vaikea poimia tunnistettavia esansseja. Ehkä päälimmäisenä on kirsikan maku. Ei huono, muttei mikään erikoinenkaan. Turvallisesti pelattu juoma ilman suurempia koukkuja.

Viime yönä satoi lunta, joten aamulla duuniin mennessä oli maisemat hieman muuttuneet. Maisemien lisäksi aikataulut olivan muuttuneet “hieman”. Normaalisti bussimatka yliopistolle kestää noin 20 minuuttia, joka tänä aamuna venähti mukavaan 1,5 tuntiin. Kiitos siitä lumeen täysin tottumattomille ja vain kesärenkaat omistaville Tokiolaisille. Bussikuskimme oli asianmukaisten rengaskettinkien kanssa liikkeellä.

Näppäilin ajankuluksi muutamia kuvia bussin kyydistäkin.

Pikkunaskali kiipeää lumisia portaita ylös.

Olipa kerran mies(?) ja vuori… vuori ei tullut miehen luokse, joten mies meni kaupan kautta kotiin. Hmm, no kuitenkin talvinen Fuji on aina mukava ilmestys, niin läheltä kuin kaukaa. Kesällä sillä ei ole kaunista lumista huippua ja muutenkin korkea kosteus heikentää näkyvyyttä. Jos olet Fuji-fani, matkaa Japaniin siis talvella.

Video on kerrankin kuvattu HD-muodossa, joten suosittelen katsomaan sen Vimeon puolella. Klikkaa alla olevan videon otsaketta tai oheista linkkii: http://vimeo.com/35412314 Muista suurentaa kuva koko ruutuun.

Samalla tuli testattua uuden Fujifilm X10:n video-ominaisuuksia, erityisesti mikrofonien laatua. Fuji tuntuu kovan paukkeen aikana ennemminkin vaimentavan pauhua ja siten kohinaa ei ole. Videokamerataidot on tuttuun tapaan melko olemattomat.

Nacchan asaMIX

Tämä on Suntoryn jonkinmoinen vastine lukuisille jugurttimaisille juomille Japanissa. Nimi viittaa siihen että juoma olisi erityisesti tarkoitettu aamulla nautittavaksi, mutta tällä kertaa kiskaisen sen kitusiini iltapalan yhteysessä. Juoma on sekoitus hedelmien makua, lähinnä banaania ja mansikkaa… juujuu.. mansikka ei ole hedelmä, tai edes marja, mutta olkoon nyt noin.

Köhöm! Asiaan… Pulloa koristaa hetelmien kuvat ja Nacchan juomasarjan hymyilevä naama. Juoma itsessään on jugurttimaisen sameaa ja väriltään kellertävää. Pullon suu on normaalia suurempi halkaisijaltaan.

Otetaan huikka! Nam nam… tämä on hyvää. Makeaa! Hieman hapanta. Eniten on esillä banaanin maku. Pienehkö pullo on nopeasti juotu. Melkein tekisi mieli juoda toinen mokoma perään. Mainio juoma, jolla en tosin janoa lähtisi sammuttamaan imelyyden takia.

Ja eikun matkaan. Noin puoliväliin asti jolkottelin ns. pääpolkua, reittiä #1. Ennen puolivälin temppeliä kurvasin minulle ennen kulkemattomalle polulle… olisikohan ollut #4.

Tuo reitti on pääväylää huomattavasti kaposempi ja vastaantulijoiden kohdalla piti olla tarkkana. Ei olisi kiva vahingossa tyrkätä joku pieni lapsonen alas kivikkoista rinnettä.

Tämän reitin varrella on pieni riippusilta. Säät olivat tuohon aikaan kohtuu kuivat, joten viereinen vesiputous ei ollut erityisen vaikuttava.

Piti olla varovainen mihin astuu. Reitti ei ollut mitään ruusuilla tanssimista, kun juurakot tarjosivat “mukavaa” jalkapohjahierontaa.

Lopulta pääsin huipulle ja siellä odotti tuttu näkymä Fuji-vuoresta. Joulun jälkeen menin vähän lähemmäksi tuota nyppylää, joten siltä reissulta on luvassa tarkempia kuvia Japanin korkeimmasta vuoresta. Ne otokset sitten myöhemmässä artikkelissa.

Takao-vuoren huipulla oli ruskakausi lähestymässä loppuaan, mutta muutamat vaahterat tarjosivat leiskuvan punaisia värejä.

Hieman maisemien ihmettelyä ja jäätelön natustelua, ja sitten olikin aika palata takaisin. Useilla kiipeilyporukoilla oli eväät mukana, jota he nautiskelivat huipulla. Itselläni ei ollut matkassa kuin kamera ja tyhjä vatsa, joten en viitsinyt jäädä seisoskelemaan sinne pitkäksi aikaa.

Poika loikkaa vielä reippaasti tuossa vaiheessa, mutta miten jalka nouseekaan kun pääsee lähemmäksi huippua.

Vuoren alarinteillä ruskakausi oli vielä paljon paremmassa mallissa. Värejä riitti niin vihreästä, oranssiin kuin kirkkaan punaiseenkin.

Vuoren juurella oli perinteiseen tapaan taiko-rummutusta ja kokeilin miten uuden X10:n mikrofonit sietää tuota metakkaa. Mielestäni ääni ei särje niin pahasti kuin vanhemmalla kameralla. Laitan videota nettiin myöhemmin.

Jos jotkut blogin lukijat pohtivat uuden kameran hankintaa, niin kerrottakoon että nämä kaikki kuvat on otettu Fujifilm X10:llä. Tarkempi esittely/arvio ko. kamerasta tulee myöhemmin.

Puistossa on niin vaahteraa, kuin väriä vaihtavia pensaitakin, mutta paikka lienee kuuluisin Neidonhiuspuistaan. Tuon puun viuhkan muotoiset lehdet muuttuvat kirkkaan keltaisiksi ja pitkät puurivistöt kävelykatujen varrella olevat vaikuttava ilmestys. Ei sinällään ihme etten ollut ainoa valokuvaaja näppäilemässä fotoja.

Puistossa oli tulevan illuminaation valmistelut käynnissä. Yksi juomalasipyramidi oli jo valmis.

Neidonhuispuun, eli Ginko Biloban, eli いちょう:n keltaisia lehtiä.

Jotkut nauttivat väreistä ajelemalla polkuveneillä ympäri lampea.

Japaninvaahteran, もみじ:n, lehdet olivat paikoitellen leiskuvan punaisia. Kaikki puut eivät olleet vielä vaihtaneet väriään. Kaikista täydellisin muutos oli Neidonhiuspuilla, jotka oli osaksi jo pudottaneet lehtiään. Kirsikkapuut yleensä pudottaa lehtensä vielä aikaisemmin ja eivät ole muutenkaan suosituinpia ruskapuita. Keväällä kukinnon aikaan toki supersuosiossa.

Nuori pari nauttii rauhallisesta kävelystä värien keskellä.

Puistossa oli myös lukuisia perheitä leikkimässä kiipeilytelineissä, pelaamassa pallopelejä ja vippailemassa frisbeetä.

Japaninvaahteran lehden muoto vaihtelee hieman jalostuslinjan mukaan. Alla ehkä yleisin sormimainen lehden muoto.

Kokeilin kameran panoramatoimintoa. En juuri näe saumoja, joten tuntuu toimivan hyvin. Suurempaa kuvaa kannattaa tarkastella kuvagalleriasta, jonne pääsee klikkaamalla oikeassa sivupalkissa olevaa linkkiä.

Viime vuosi oli jäniksen vuosi, joten tuntui sopivalta ottaa katutaideteoksesta kuva.

Papparainen päiväkävelyllä.

Tässä puistossa lemmikit on sallittuja.

Puistossa sijaitsevan japanilaisen puutarhan peilikirkas lampi tarjosi paljon hyviä fotomahdollisuuksia.

Immeiset ihmettelee maisemia kapean sillan päällä… ja tukki väylän pahasti. Henkilökunnan piti hieman hätistellä heitä liikkeelle.

Puun alusta oli sousittu paikka kuvia varten poseeraukselle. Odottavista malleista ja kuvaajista muodostui ihan jono. Ihme ettei kukaan horjahtanut ja plumpsahtanut jorpakkoon.

Lumitukitolppahässäkän heijastus.

Vilkas koira.

Alla yksi tämän setin lempparikuvista. Aurinko alkoi laskeutua ja tuon “kultaisen tunnin” aikana keltaiset lehdet pääsivät loistamaan edukseen. Lisäksi pitkät varjot piirsi mielenkiintoisia muotoja jo pudonneiden lehtien peittämän maan pinnalle. Tuloksena kohtuullisen tunnelmallinen otos.

Vaikka puisto oli sulkeutumassa puolen tunnin sisään, riitti lammella vielä veneitä ruuhkaksi asti.

Luvassa myöhemmin myös hieman luonnonvaraisempia ruskakuvia.

No, muistelot sikseen ja asiaan.
Tutkimusryhmän porukalla mentiin yksi päivä Odawaran korvessa sijaitsevaan aktiviteettipuistoon. Forest Adventuressa kiipeillään köysien, tikapuiden ja kaikenmaailman pölkkyjen varassa puiden keskellä. Yleensä jokainen segmentti päättyy laskeutumiseen köysirataa pitkin. Turvallisuudesta tarkkaa huolta pitävien japanilaisten tyyliin on valjaat kiinni turvaköydessä mahdollisen putoamisen varalta.

Ennen ennalta määrätylle seikkailureitille lähtemistä henkilökunta ohjeistaa valjaiden käytössä ja kertoo turvaohjeita. Sen jälkeen reippailuryhmä voi mennä suorittamaan koitoksia itsenäisesti. Osiot on arvoitettu fyysisen haastavuuden mukaan, ja vaikeimmat osuudet voi halutessaan ohittaa hieman helpompaa reittiä pitkin. Vaikeimmatkaan tehtävät eivät tosin olleet ylitsepääsemättömiä, vaan kuka tahansa peruskuntoinen aikuinen selviää niistä huoletta. Ainoastaan korkean paikan kammoisille tulisi vaikeuksia puiden latvojen tasolla keikkumiseen.

Vaatteet luonnollisesti likaantuu riehuessa, joten se otettiin huomioon ja joukkiomme olikin matkassa sporttiasustein. Ehkäpä syksy ja kevät onkin parhaimpia aikoja, koska silloin ei ole liian kylmä tai kuuma. Kesällä joko olisi liian lämpimät vaatteet tai sitten vähäisten kledjujen paljastama iho on nirhaumille altis.

Alla oleva henkilökuntaan kuuluva papparainen osoittaa ettei se metsässä leikkiminen ikää katso. Oli muutenkin varsin vitsikäs ukkeli.

Ruskan värit eivät olleet ehtineet kunnolla alkamaan, mutta siellä täällä Japanin vaahterat olivat saaneet lämpimiä värejä lehtiinsä.

Alueella on myös lapsiystävällisempikin temmellyskenttä, josta löytyy kiipeilytelinettä, pomppulinnaa, liukumäkeä yms.

Metsäreippailun jälkeen käytiin ostamassa hieman paikallisia tuliaisia, lähinnä Kamabokoa. Se on eräänlainen kalasta valmistettu hyytelömäinen herkku, joka on kuulemma erittäin terveellistä. Päivän päätteeksi kassit täynnä ja väsynein jaloin köröttelimme takaisin itään, Tokioon.

Ensiksi menin käppäilemään Koenjin kauppakaduille. Ei aikaakaan kun vastaan tuli pitkä kummajainen. Ihan varma en ole, mutta pitkästä nenästä päätellen kyseessä lienee jonkinmoinen Tengu. Heppu loikki pomppukenkien varassa kohtuu holtittomasti väkijoukon keskellä ja viihdytti itseään pelottelemalla leidejä.

Tengun seurana oli myös Kappa, kilpikonnan ja sammakon sekoitustaruolento. Tengu testaili että Kapan päälaella oleva lautanen on kostea, koska sen kuivuessa Kappa menettää voimansa ja voi lopulta kuolla, jos lautaselle ei kaadeta vettä.

Testin jälkeen Kappa menikin sitten yksikseen pelleilemään liikennemerkin kanssa.

Liikennemerkki oli varmaan liian tylsä, joten hetken kuluttua Kappa pölli läheisen soittokunnan rumpukapulat. Rumpalileidi halusi tikut takaisin, mutta eihän keljuileva Kappa niitä ilmaiseksi anna. Palkaksi tällä kertaa riitti halaus.

Lopulta pelimannit pääsivät takaisin valmistautumaan esitykseensä.

Kauppakadulta bongasin sattumalta viime kevään katastrofialueelle jääneistä lemmikeistä ja kotieläimistä kertovan valokuvanäyttelyn. Se oli kohtuullisen raskasta katsoa nälkiintyneitä ja hyljättyjä elukoita raunioiden ja autioiden katujen keskellä. Toki niille pyritään nyt jälkikäteen löytämään omistajia, mutta säteilyn pelko tekee tilanteen useimmille toivottomaksi. Veikkaan että iso osa menee karaanteeniajan jälkeen lopetusjonoon. Kaunis päivä, mutta synkkä mieli.

Onneksi piristykseen oli myös keinot. Festareilla oli yuru-chara -tapaaminen. Mitä erilaisempia söpöjä ja vähemmän söpöjä maskotteja eri puolilta Japania. Noilla pehmohahmoilla on yleensä yksityiskohtaisetkin taustatarinat ja joillain on jopa oma Twitter-tili. Käytännössä ne on vain imagonrakennustarkoituksessa kehitettyjä hahmoja mainostamaan firmoja, kaupunkeja, prefektuureja, laitoksia tai käytännössä ihan mitä vaan. Kerrotaan muutama knoppi jokaisesta.

ギボちゃん
Gibo-chan on saanut nimensä ja muotonsa Nihonbashin vanhan sillan kaidetolpasta. Sillan tolppa on japaniksi giboshi, ぎぼし. En tiiä kuinka onnistunut nimi on, koska “gibo” pelkästään tarkoittaa anoppia. No oli miten oli… hahmo on kehitetty juhlistamaan Edo-Tokio Museon 10 vuotispäivää.

ぐんまちゃん
Gunma-chan voisi nimestä päätellen olla Gunma prefektuurin maskotti. Kyseessä on kuitenkin erään vammaisurheilutapahtuman hahmo. Hahmo valittiin hommaan Mainichi-sanomalehden julkisen äänestyskilpailun perusteella.

Qoo
Tuo on samaa nimeä kantavan mehumerkin hahmo. Tiedot hahmosta on hieman epävarmoja: ikä vajaa 10 vuotta, sukupuoli ei tiedossa mutta ehkä poika, pituuden puolesta näkee juuri ja juuri pöydän päälle ja paino on 3 ananaksen verran.

にしこくん
Nishiko-kun on Chuo-linjan varrella sijaitsevan Nishikokubunji-nimisen paikkakunnan maskotti. Ehkä joukon vähiten söpö maskotti, mutta se on tänä syksynä noussut super-suosituksi tultuaan tämän vuoden maanlaajuisessa yuru-chara äänestyksessä kolmanneksi. Erinäisten TV-kommellusten jälkeen hahmon suosio kasvoi entuudestaan. Nishiko-kunin työ ei ole kovinkaan helppoa, koska hahmolta puuttuu kädet ja ainoa ilmaisukeino on sen sukkahousumainen alaruumis. Lempiruoka on grillatut shisojuustotikut ja pallokalaviina. Vihattu ruoka on koppakuoriainen. Erikoistaito on askartelu käyttäen jalkoja… tietenkin. Harrastuksia ovat tutkimusmatkailu, alkoholin juominen ja kalastus.

ミヤリー
Tuo pikkunen otus nakottaa Miyariin pään päällä. Hahmo on kokonaisuudessaan jonkinmoinen kukka on paikallisen kuntajärjestelmän 110. juhlavuotta juhlistava hahmo. Jeh… lähes millä tahansa on oma yuru-chara.

あぶらげんしん
Aburagenshin nimiselle hahmolle annoin lempinimen Dildo-kun. Se on hyvä että jos lapsoset alkaa liian riehakkaiksi voi tuo maskotti hätistellä ne tiehensä vaaleanpunaisella dildollaan. Kätevää ja viihdettä koko perheelle. Hahmo tulee Niigatan prefektuurista. Hahmo on yhdistelmä Sengoku-ajan komentajaa ja Niigatan paikallista erikoisuutta aburagea, eli uppopaistettua tofua.

なみすけ
Namisuke on tammiaaltosaurus. Joo, en mäkään tajua. Oikeasti hahmo on dinosaurukselta näyttävä keiju. Erikoistaito on selän läpysköillä ilman puhdistaminen. Ilmeisesti kyseessä on siis jonkinmoinen eko-maskotti.

ホームズくん
Viimeisenä muttei vähäisimpänä on sekoitus Nuuskamuikkusta ja Conan-Doylen salapoliisia. Nimi on aakkosilla kirjoitettuna Holmes-kun. Hahmon veriryhmä on O. Harrastuksia on mm. kadunvarsitalojen ajattelu, seurusteluun liittyvien asioiden tutkiminen, mielenkiintoisten tavaroiden ja sisustussuunnitelmien esittely ihmisille. Lempiruoka on riisipallot. Luonteeltaan utelias, viisas, hieman kömpelö, tykkää eläimistä ja liikuttuu helposti kyyneliin.

Hahmoja oli vielä lukuisia muita, mutta menisi ikä ja terveys niiden kaikkien esittelyyn. Kaiken kaikkiaan nuo yuru-charat on uskomattomattoman suosittuja vaikkakin in-your-face teennäisiä ja hieman hölmöjä hahmoja. Valokuvaajia sekä ihmettelijöitä riitti kuin isommilla filmistaroilla ikään.

Pehmoilun jälkeen oli aika jollekkin kovalle!
Paini on kohtu kovaa menoa… no, okei… kyseessä oli näyteltyä vapaapainia, mutta kuitenkin.

Loikat oli näyttäviä.

Vaikuttavia nostoja sekä hiukset hulmuten huimia hyppyjä.

Se mitä miehet edellä niin myös leidit perässä, ehkä jopa vauhdikkaammin. Ainakin ääntä niistä lähti enemmän kirkaisujen ja rääkäisyjen kaikuessa Koenjin kaduilla.

Alla oleva ihmistorni toiminnee paremmin noin päin. Toisin päin olisin ollut oikeasti vaikuttunut.

Voittaja kävelee viileenä kehästä ja häviäjä polvillaan osoittaa kunnioitusta paremmalleen. Heti kohta tämän jälkeen oli minunkin aika hipsiä paikalta pois. Festarit jatkuivat vielä useiden tapahtumien myötä pitkälle iltaan.

ps. Hyvää uutta vuotta lukijoille!

Joulun aika meni leppoisasti ensin kosteita bounenkaita, vuoden loppu juominkeja, viettäen. Sen jäkeen varsinainen Joulu, jota varten ostin oikean kuusen IKEAsta, koristeita IKEAsta, kinkun IKEAsta, sinappia IKEAsta, glögiä IKEAsta, lohta IKEAsta… huoh. teema lienee selvä. No, peruna- ja porkkanalaatikot sentään oli itse tehtyjä. Lahjoja tuli lähinnä Suomesta. Kiitos niistä. Kuuseen liittyykin jännä systeemi. IKEA on olevinaan kovin ekolooginen, ja joulukuusi jotenkin ihmeellisesti ongelmajätettä, joten jos sen uuden vuoden jälkeen kiikuttaa takaisin, saa koko rahalla “IKEA-valuuttaa”. Eli periaatteessa oikea joulukuusi nollalla jenillä. No, koukku on tietenkin siinä että kun kerta sinne asti menee niin IKEAn ahneet possut toivoo että mukaan tarttuu kaikenmoista ekstraa. No, muutenkin paikalliset roskasäännöt on niin viimesen päälle että säästän päänvaivaa ja kiikuttelen kuusen takaisin joku päivä.

Joulun jälkeen sitten Fuji-vuoren juurelle lölläilemään onseniin, eli kuumaan lähteeseen. Rentouttavaa “kylmän” talven keskellä ja näkymät oli vallan mainiot. Kuvia tullee sitten jossain vaiheessa nettiin.

Täysin ongelmitta lomailu ei sujunut. Joulun alla iski tauti ja aattona kuume pompsahti 39 asteeseen. Ibuprofeenin ja paracetamolin voimalla lämpötila painettiin takaisin siedettäviin lukemiin. Nyt on tauti takana ja voin jatkaa uuteen vuoteen täydellä energialla.

Uudesta vuodesta puheen ollen. Kohta alkaakin Gaki no tsukai:n vuosittainen uuden vuoden “rangaistuspeli”-spesiaali. Tällä kertaa lössi työskentelee lentokentällä. Vahva veikkaus on että Matsumoto-san saa jälleen eniten raippaa. Haha!

Onko blogikansa tehnyt jo uuden vuoden lupauksia? Henk. koht. suositukseni on tehdä lompakolle ja lähimmäisille palvelus lopettamalla tupakointi. Se on win-win tilanne kaikille. Asiaan hieman liittyen piristykseksi alla Fujifilm X10:llä ihan ihka ensimmäinen ottamani valokuva. Kivaa vuodenvaihdetta kaikille. Tatu OUT!