Osakan linna

3 May

Sunnuntaille sattui ihan mukava sää. Taivas oli pienoisessa pilviharsossa, joten arska ei päässyt porottamaan täydeltä terältä. Asteita oli varmaankin noin 22 celsiusta. Otolliset olosuhteet pitkähköllekkin kävelyreissulle. Päätin käydä katsastamassa Osakan linnan. Puksutin metrolla Temmabashin asemalle, joka sijaitsee linnasta luoteeseen. Tarkoituksena oli poistua sitten puistoalueen toiselta puolelta JR:n Osakajokoen-asemalle. Ennen linnalle lähtöä näppäsin panoraaman lännestä, jossa näkyy haaroittuminen Doojima ja Tosabori joiksi.

Ensimmäisenä silmien verkkokalvoille lankeaa näkymä linnoituksen uloimpiin vallihautoihin. Suurin osa laajasta 106 hehtaarin puistoalueesta on maksutonta yleisölle vapaata aluetta. Puisto onkin hyvin suosittu kohde niin paikallisten kuin turistien keskuudessa. Itse linna näkyy hyvin useimmasta paikasta puistoalueella.



Jos haluaa välttää ryysistä ja nauttia vain puistosta, kannattaa pysytellä kauempana itse linnasta. Se kun vetää massoja puoleensa kuin kärpäsiä ja linnoituksen sisäpiha on tupasen täynnä populaa. Näin ”täysin kattavan” päivän mittaisen tutkimusmatkan perusteella voi sanoa että rauhallisimpia paikkoja oli puiston luoteisalue sisempien ja ulompien vallihautojen välissä sekä luumupuutarha linnasta itään, myös vallihautojen välissä.

Maksullisia alueita puistossa ovat itse linnan sisäosat (600 jeniä) ja Nishinomarun puutarha (200 jeniä). Linnan sisältö on moderni museotila, joka esittelee lähinnä Tokugawa-shogunaatin aikaa ja Nishinomaru puolestaan sisältää useita satoja kirsikkapuita ja täten on maksullisuudestaan huolimatta erittäin suosittu hanamin aikaan. Mutta, kirsikkakukkien aika on jo takanapäin, joten skippasin ko. alueen kokonaan. Nishinomarun pohjoispuolella on tämä puiston rauhallisempi nurkkaus, koska suurin osa vieraista saapuu alueelle kaakosta tai idästä JR Osaka kiertolinjan asemilta. Alue on silti ihan mukavan näköinen.



Kolme hurjaa T-1000 -lintua. Pakenin paikalta ennen kuin kävi huonosti.

Sitten pääsikin köpöttelemään siltaa pitkin linnakkeen sisäpihalle. Sinne oli matkalla useita muitakin. Alueella on ainakin näin viikonloppuisin ihmispaljouden lisäksi useita katutaiteilijoita ja pikasafkakojuja. Nälkä ei pääse yllättämään kun tarjolla on hedelmiä, lihaa, makkaraa ynnä muuta hintahaitarilla 100-400 jeniä. Enimmäkseen ihmiset olivat japanilaisia muutamia yksittäisiä länkkäreitä sekä yhtä oppaan perässä roikkuvaa melko meluisaa noin 30 länkkärin ryhmää lukuunottamatta.



Linnan eteläpuolella on Hookokkun shintopyhäkkö. Sattumalta siellä oli juuri loppumassa hääseremonia. Näppäsin pikaisen kuvan ja siirryin syrjemmälle pois tieltä. Japanissa on siis yleisesti tapana viettää häitä Shintolaisin menoin, kun taas hautajaiset puolestaan vietetään Buddhalaisin menoin temppelissä. Japanilaiset eivät ole siis rajoittuneesti joko shintolaisia tai buddhalaisia, vaan kummankin uskonnon perinteitä vietetään tilanteesta riippuen. Muutenkin ko. uskonnot ovat lujasti sitoutuneet tapakulttuuriin eikä tavallisen kansan keskuudessa ole havaittavissa ryppyotsaista suhtautumista uskontoon, niinkuin monilla kristityillä. Useinpia japanilaisia voikin luonnehtia enemmänkin ateisteiksi, jotka vaalivat perinteitään uskontojen kautta.

Pulun protesti samuraita kohtaan sekä kuvia Hookokun alueelta.



Luumupuutarhaa… näitä rauhallisempia alueita. Tämä alue on varmaan aika kivan näköinen luumupuiden kukinnon aikaan, eli noin tammi-maaliskuussa. Vallihaudassa näkyy taannoisen hanamin jäljiltä laaja terälehtilautta.


Näkymä luumupuutarhasta linnalle.

Huomasin että tekemisiäni tarkkailtiin ja jouduin tuijotuskisaan. Otin taktiikaksi tuijotella takaisin yksisilmäisen kameran kautta lopulta voittaen, kun vastustajani luikki pusikkoon. Tatu vs. villipedot 1-0.

Puistossa oli perheitä ja nuorisoporukoita piknikillä. Yksi ala-asteikäinen lapsonen huikkasi ”Hello!” minulle. Vastasin hänelle ”Konnichiwa”. Hän loikki takaisin nauravien vanhempiensa luokse. Hetken kuluttua hän juoksi perääni ja kysyi reippaasti englanniksi että mistä olen. Vastasin hälle japaniksi takaisin olevani Suomesta ja asustelevani täällä ainakin vuoden ajan. Lapsosen naama oli ihmetystä täynnä… mitä tuo oikeen japania puhuu?!? No, lopulta sitten piti poseerata hänen kanssaan kun äiti otti kuvan.🙂

Puistossa oli jonkinmoiset puutarhakasvien myyjäiset. Tiedän että äidilläni varmaan menisi koko päivä (ja lompakon sisältö), jos se päästettäisi tuonne irti. Lisäksi tuolla puistoalueen kaakkoiskulmassa oli monien puistojen perussetti… suihkulähde. Jos täältä haluaa perinteistä japanilaista puutarhaa niin silloin täytyy suunnistaa aikaisemmin mainitsemaani Nishinomarun puutarhaan.


Matkalla kohti JR:n asemaa idässä oli nähtävissä / kuunneltavissa nuorisoryhmä paukuttelemassa perinteisiä rumpuja. Itälaidalla on myös rakennus japanilaisen jousiammunnan, kyuudoon, harrastamiseen. Pelit oli äänistä päätelle käynnissä, mutta en ollut varma onko tilaisuus avoin ulkopuolisille, joten jatkoin matkaa. Laji vaikuttaa mielenkiintoiselta ja enköhän jossain vaiheessa pääse sitä seuraamaan.

Itäisen aseman nurkilla olikin päällänsä tapahtuma, jossa esiintyi useita paikallisia aloittelevia bändejä. Meininki oli ihan rentoa ja musiikki ei sentään ihan kamalaa ollut. Useimmat soitteli aika kevyehköä rokkia… ei ihan minun makuuni, mutta on sitä pahempaakin musiikkia olemassa. Useat bändit myös jakoivat demo-CD:itään ilmaiseksi kuuntelijoille. Yksi edustaja lykkäsi minulle kouraan kolme ’Appare crew’ -CD:tä ja hihkaisi että anna kavereille kanssa. Levyltä löytyy pari biisiä bändeiltä Green Hill ja Glory Magic (joskin CD:ssä lukee Groly Magic.. japanin kielessä kun ei erotella ällää ja ärrää). Green Hillin lisäksi sain CD:n bändiltä nimeltään Toy With August. Heidän musa oli jo ihan jees.



Lopulta sitten poistuin juna-asemalle. Kokonaisuudessaan puistoalueen läpi kiemurrellessa tuli varmaan käveltyä ainakin viitisen kilometriä. Laitan tähän loppuun musiikkinäytteet noilta kahdelta bändiltä, jos joku lukijoista nyt sattuu niistä tykkäämään. Green Hilliltä ei löytyny juutuubista videota, joten lätkäsin heidän kappaleen ja muutaman kuvan reissulta videoksi. Nauttikaa tai kärsikää…


9 vastausta to “Osakan linna”

  1. Äiti 03.05.2009 klo 16:44 #

    AIVAN UPEAA!!!! Hienoja kuvia! Olet nähnyt ja kokenut taas vaikka mitä. Muuten, luulen että minulta tosiaan menisi rahat ja kukkaro jos sinne joskus pääsen;-)!
    Japanissa kasvaa sitrus-hedelmä nimeltään yuzu, opin tänään telkkarista. Sitä ei voi tuoda ulkomaille koska se kestä kuljetusta. Maistuu mandariinilta, greipiltä ja limeltä. Oletko maistanut? Kuulemma hyvää…

  2. Iskä 03.05.2009 klo 16:52 #

    Olipa taas upea esitys. Varmaan riittää vielä paljon paikkoja missä käydä. Täälläkin on kesä tulossa. Vappu meni ja jääkiekon MM-kisoja on tullut seurattua. Suomi pelaa vaihtelevasti. Ensi sunnuntaina on puulaakiturnaus. Pääsetkö tulemaan? Heh…

    Päivi tässä, moi. Meilläkin on lämmintä ja valkovuokkoja on aivan valtavasti. Miten olet tottunut siihen pitkään työmatkaan? Onko tiedossa, montako kilsaa se on?

    • naranotatu 03.05.2009 klo 18:10 #

      Työmatka on ihan jees. Ei valittamista. Veikkaisin sen olevan noin 20-30 kilsaa.

  3. Topi 03.05.2009 klo 22:02 #

    Toy With August kuulosti ihan näppärältä funkahtavalta meiningiltä. Green Hill taas oli aika mitäänsanomatonta poprockia. Ääni siis TWA:lle.

    Asiallisia vallihautoja. Muureista ja niiden muodostamista kulmista tuli etäisesti mieleen Haminan vallit.

    • naranotatu 04.05.2009 klo 03:54 #

      Jep, myös TWA:n liveakti oli mielestäni hiotumpi. Lienevät ehkä rahtusen verran kokeneempia. Onkohan tuo jokasunnuntainen tapahtuma?! Pitänee joku muu kerta käydä tarkastamassa uudelleen.

  4. Vikke 09.11.2009 klo 18:08 #

    Moi! hienoja kuvia voinko käyttää yhtä kuvaa jossa on joku ”shintopyhäkkö” esitelmäni tekoon.. ?

    • Tatu 09.11.2009 klo 18:17 #

      Kiitoksia.
      Käytä mitä tahansa kuvaa viittauksen kera. Jokaiseen kunnolliseen esitelmäänhän kuuluu perusteelliset lähdeviittaukset.

Trackbacks/Pingbacks

  1. Pala Akitaa | Tatu @ nihon - 01.12.2013

    […] kuvassa näkyy Kubotan linnan erityispiirre. Puolustusvallit eivät ole tehty kivistä, kuten esim. Osakan linnassa, vaan pelkästään maa-aineksesta. Tämä rakennustyyli oli perinteenä silloisen hallitsijasuvun, […]

  2. Osakan linnaan jälleen kerran | Tatu @ nihon - 09.07.2014

    […] tuli käytyä useammin kun asustelin vuoden ajan Osakassa. Aikaisempia artikkeleita ovat mm. tämä, tämä, tämä, tämä ja tämä. Hmm… jotenkin erilaisia artikkeleita nuo vanhat […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: