Kioto – Gion osa 1

7 Jul

Lauantaina matkamme vei Kiotoon. Tarkemmin Gionin temppeli / geisha -alueelle. Joskin geishoja on melko vaikea nähdä. Nekin joita vierailijat usein luulevat geishoiksi ovat vain geishaa leikkiviä turisteja. Hyvällä tuurilla voipi nähdä geishaopiskelijan, maikon.

Saavuimme Kiotoon Keihan rautateitä pitkin Gion Shijon asemalle. Asemalta köpöteltiin turistikatua pitkin Yasakajinjan Shintopyhäkköön. Kyseisessä mestassa palvotaan Susanoo no Mikotoa, joka suojelee pahalta ja tuo menestystä bisneksissä. Pyhäkön yhteydessä on myös normi japanilaista puistoa, jossa oli pirteä jonglööri esiintymässä. Viereiseltä parkkikselta bongattiin myös ”tyylikäs” kiesi.


Pyhäköltä jatkettiin pienen harhailun jälkeen viereiseen Chion-in Buddhatemppelille (kartat jäi kotiin ja asemalta napatussa ei ollut tarkkuudessa hurraamista). Kyllä taas tuli niin hirmusen pyhä ja valaistunut olo. Kummatkin paikat oli kohtuullisen turistuhtaneita, mutta siitä huolimatta yksityiskohdat oli hienoja sekä puutarhat ajatuksella järkättyjä. Paikka on Buddhalaisuuden Jodo Shu (puhdas maa) suuntauksen päämaja. Rakennukset paloivat poroksi aikoinaan ja nykyiset rakennukset on ovat Tokugawa shogunaatin ajoilta 1600-luvulta. Chion-inin viereiseltä mäeltä oli kiva näkymä yli temppelirakennusten Kioton modernimpiin kaupunginosiin.





Temppeleiden jälkeen pyörähdimme Gionin katujen kautta takaisin juna-asemalle. Maikoja ei näkynyt… vain turisteja.

Paljon jäi vielä tsekkaamatta joten nimesin tämän postauksen vain ”osaksi 1”.

2 vastausta to “Kioto – Gion osa 1”

  1. Topi 07.07.2009 klo 16:54 #

    Bongaamanne kiesi on Mitsuoka Le Seyde. Yksi sellainen on Suomenkin rekisterissä, ja myynnissä: http://www.nettiauto.com/mitsuoka/le-seyde/2146644

    Ko. firma ostelee japanilaisia nykyautoja, ja muokkaa niitä radikaalisti yrittäen saada ne näyttämään brittiläisiltä 50- ja 60-lukujen autoilta. Joku saattaisi olla sitä mieltä, että keskiosa on unohtunut muokata kokonaan… Le Seyden tapauksessa auto on ymmärtääkseni pohjimmiltaan Nissan 200SX. Rohkenen olla sitä mieltä, että kyseinen vekotin pilkkaa vanhoja brittiautoja, sekä lisäksi siinä on pilattu ihan kelvollinen 200SX. Mutta kaipa joku tykkääkin.🙂

Trackbacks/Pingbacks

  1. Nijo-linna « - 07.12.2010

    […] matkasin sitten Yasaka-jinjan kautta ja Maruyama-puistoon, jossa safkasin bentoboksin naamaan. Maha täynnä jatkoin ruskaurakkaa Kodai-jin […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: