Markokuvaus

11 Nov

…on valokuvauksen termi, jolla tarkoitetaan Marko-nimisten henkilöiden kuvaamista. Makrokuvaus, tai lähikuvaus, puolestaan tarkoittaa valokuvaustekniikkaa, jossa kohde tallennetaan filmille tai sensorikennolle lähes samassa koossa tai jopa suurennettuna kuin ”todellisuudessa”. Kohde on yleensä käsittää pieniä tarkkoja yksityiskohtia, mutta sen ei sinällään tarvitse olla kooltaan pieni. Kasvit ja hyönteiset lienee suosituimpia kohteita. Lähikuvauksessa käytettyä välineistöä on lueteltu wikin artikkelissa. Yksinkertaisin ja aloittelijaystävällisin tapa päästä kiinni tähän kuvaustyyliin lienee makrokuvaukseen kehitetyn objektiivin hankkiminen. Valitettavasti ko. menetelmä on yleensä myös kaikista kallein.

Ostin tuossa jokin aikaa sitten hintavahkon makrolasin. Järkisyin tommosta investiontia on vähän vaikea perustella, mutta toisaalta digikuvailu on muutenkin vähän tämmöstä konkurssia aiheuttavaa harrastusta. Valokuvauksessa olen aloittelija ja makrokuvauksessa täysi märkäkorva, mutta koitan silti vähän kertoa kuvaustavan erityispiirteistä.

Ensinnäkin kuten arvata saattaa kameran tärinän vaikutus kuvattaessa on moninkertainen ”normaaliin” kuvaamiseen verrattuna. Käytännössä efekti on sama kuin kuvaustekniikan toisessa ääripäässä pitkien teleobjektiivien kanssa. Pieni liike kamerassa aiheuttaa näennäisen suuren heilahduksen kuvassa. Telekuvailun tapaan parhaita lääkkeitä tähän on käyttää kolmijalkaa, ajastettua laukaisua, peilin nostamista ennen valotusta ja muita tärähtelyä vähentäviä tekniikoita. Valitettavasti ne ei aina ole mahdollisia… ei jaksa roudaa kolmijalkaa tai kohde on vikkelä öntiäinen, joten ajastus on turhaa tai sitten kamerassa ei edes ole peilin nosto (Mup) -toimintoa (Järjestelmäkameroissa on siis peili, joka ohjaa linssin läpi tulevan valon etsimeen. Laukaisun yhteydessä peili nousee pois tieltä päästäen valon suoraan kennolle sitten kun suljin räpsähtää auki. Peilin nouseminen voi aiheuttaa kameran tärähtämisen ja täten epätarkemman kuvan, mutta peilin ollessa ylhäällä ei kuvaa nähdä enää etsimen kautta.) Jos edellä mainuttuja keinoja ei voi käyttää täytyy turvautua nopeaan suljinaikaan pysäyttämään liike (optimi) tai sitten objektiivin mahdolliseen tärinänvaimennusominaisuuksiin (huonompi vaihtoehto, koska ei poista liike-epäterävyyttä esim. öttiäisiä kuvatessa). Tuo käyttämäni makrolasi on ensimmäisiä tärinänvähennystekniikkaa sisältäviä makrolaseja ja siten auttaa liikkumattomien kohteiden kuvaamisessa esim. heikossa valaistuksessa, kun nopean suljinajan käyttö ei ole mahdollista.

Joku voisi sanoa että tuo ensimmäinen kuva marjoistahan on ihan epäterävä… siten päästäänkin makroilun toiseen erityispiirteeseen, eli pieneen syväterävyyteen. Pieniä asioita voidaan kuvata ihan tavallisilla taskukameroillakin joskin tällöin pienen kuvakennon epätarkkuuden lisäksi on seurauksena myös kohtuullisen suuri syväterävyys vaikka käytettäisi suurta aukkoa (pieni f-arvo). Suuremmilla digijärkkäreiden aps-c kokoisilla kennoilla ja erityisesti filmikoon FF-digijärkkäreillä on mahdollista saavuttaa erittäin pieni/lyhyt syväterävyys. Tällöin kohde saadaan ”irti” taustasta ja mahdollinen kuvan katselijaa häiritsevä sekava tausta saadaan sumeaksi helpottaen keskittymistä olennaiseen. Toki taskukameran kuvan taustaa voi jälkikäsittelyllä sumennella ja suttailla, mutta se lisää yhden askeleen kuvan manipulointiin ja lopputulos saattaa silti näyttää epäaidolta tai muuten vain rumalta. Tältä kannalta erityisesti makrokuvaukseen suunnitellut obet on suositeltavia, koska niissä on panostettu myös tyydyttävän bokehin (epätarkkuusalueen laadun) aikaansaamiseen esim. käyttämässä aukon sulkijassa yhdeksää kaarevaa liuskaa seitsemän suorareunaisen sijaan (aukko on täydellisempi ympyrä eikä monikulmio). Bokehin laatu on kohtuullisen hankalasti mitattava parametri ja sen ”hyvyys” riippuu yleensä vain katsojan mieltymyksistä.

Tarkkuusalue, tai syväterävyys, voi olla makrokuvauksessa vain yhden millimetrin, jos sitäkään. Aukon pienentäminen (suuri f-arvo) pidentää syväterävyyttä tiettyyn rajaan asti, mutta tällöinkin puhutaan vain maksimissaan senteistä. Halutessa kauttaaltaan tarkkaa kuvaa ”paksusta” kohteesta, joudutaan joskus ottamaan useita kuvia eri ”tasoilta” ja yhdistämään ne jälkikäteen tietokoneella. Sanomattakin on selvää että moinen menetelmä on jokseenkin mahdoton liikkuvien kohteiden kuvaamisessa. Esimerkiksi alla olevien kuvien kärpänen on kovin pieni elukka, mutta silti koko elukka ei ole terävä kohtuullisen pienestä aukosta (about f7 muistaakseni) huolimatta. Tästä päästään hienosti kavioeläimensiltaa pitkin seuraavaan makropointtiin.

Tarkentaminen liikkuviin kohteisiin on melkoisen hankalata. Pieni syväterävyys ei anna paljoa pelivaraa tarkennusvirheille ja kuva-alan x,y -mittojen ollessa sentin luokkaa, kohteen seuraaminen voi olla haasteellista. Hyvä kameran ominaisuudet voi auttaa asiassa paljon (oman kameran kehumisvaroitus!), kuten Nikon D300S:n kehittynyt automaattitarkennussysteemi (AF). D300, D300S, D700, D3 jne. -kameroissa käytetään varsin kattavaa 51-pisteen AF-tekniikkaa, joka kattaa lähes koko kennon alueen. Vertauksena useimmissa taskukameroissa ja ”entry level”-järkkäreissä on vain 3-9 tarkennuspistettä. Lisäksi asettaessa D300S:n jatkuvan tarkennuksen 3D-tilaan, seuraa kamera alkutarkennuksen kohteen liikettä x,y-tason lisäksi myös syvyyssuunnassa. Järjestelmä toimii yllättävän hyvin, henkilökohtaisesti ongelmaksi vikkeliä luteita kuvatessa jäi kohteiden seuraaminen kameralla sekä laukausun ajoitus, joskin jatkuva korkean kuvausnopeuden (FPS, frames per second) -moodi auttoi jälkimmäiseen. Lude kun kattoi etsimen kuvasta noin puolet, niin sen lähes randomin vipeltämisen seuraaminen osoittautui melko mahdottomaksi. Vaikka olen kohtuullisesti FPS-pelejä (hehe… toinen FPS. Zing!) räiminyt niin ei vaan refleksit olleet tarpeeksi nopeat. Ostetaan: digijärkkäri hiiri+näppäimistö -yhdistelmällä.

Makroilu on vaikeudestaan huolimatta ihan pirun hauskaa.

Kärpänen ja croppikuva sen päästä:

Disclaimer:
Makrokuvia kannattaa tarkastella mahdollisimman isoina ja yllä olevat pikkukuvat ei anna oikeaa osviittaa kuvien laadusta. Markokuvia kannattaa tarkastella mahdollisimman pieninä, jos ko. Markolla on ”huono tukka -päivä” tai hän on muuten vaan ruma. En ole millään muotoa valokuvauksen ammattilainen tai edes taitava harrastaja, joten artikkelissa voi olla paljon virheitä tahi epäkohtia. En ota vastuuta esittämieni tietojen aiheuttamista huonoista kuvista tai henkilövahingoista.

5 vastausta to “Markokuvaus”

  1. Topi 12.11.2009 klo 00:18 #

    Jumaleissön, mikä hemmetin ”bokeh”? Sinun jos kenen kuuluisi japani- ja valokuvausorientoituneena tietää, että oikea termi on ”boke”. Sanahan on alunperin japania, ja lausutaan ”boke”. Sitten päättivät englanninkieliset ottaa sanan käyttöön _omaan kieleensä_, ja lisäsivät perään hoon, koska muutoin lausuisivat sen ”bouk”. ”Bokeh” on siis englantia, aivan samoin kuin Turkkia tarkoittava englannin sana ”Turkey” on englantia.

    Siis: ”boke”.

    En olisi muutoin näin kriittistä arvostelua kirjoittanut, mutta kirjoituksen ylälaidassa lukee yksiselitteisesti imperatiivissa ”arvostele”. (…vai pitäisikö siinä olla ”arvosteleh”?)

    😛

    • Tatu 12.11.2009 klo 00:48 #

      Ha! Tiiän kyllä, mutta kun esim. suomenkielinen wiki haluaa sitä sanoa sanalla ”bokeh” niin käytämmä sitä. En tiiä kyllä mitä sanaa jotkut viralliset sanakirjat siitä käyttää.

      Luki luki:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Bokeh

  2. Riisa 12.11.2009 klo 06:36 #

    Um, meinasin sanoa, että herkullisia kuvia, mut en mä ehkä sitä sanaa voi oikein tuohon kärpäseen yhdistää. No, tiedänpä mitä lainaan koulun valokuvauslabrasta ensi keväänä käyttööni.😉

  3. Riisa 12.11.2009 klo 06:41 #

    Niin.. eikä toi hämiskään nyt kauhean herkullinen ole muuta kuin väreiltään. :]] Mut ah, mikä boke, kyllä miellyttää.

  4. Tatu 12.11.2009 klo 07:48 #

    Jos olisi enemmän aikaa sommittelulle, tulisi kuvista hieman siistimpiä. Esimerkiksi henk.koht. olisin halunut ensimmäisestä kuvasta poistaa oikealla ja keskellä alhaalla olevat ”out of focus” -tertut jättäen vain keskitertun ja vasemmassa alakulmassa olevan tertun. Siten myös taustalla olevien lehtien muodostama luonnollinen kehys olisi tullut paremmin esiin.

    Mutta eipä sitä viitsi toisten puutarhoissa alkaa puskan oksia katkomaan.🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: