Japanilaisen TV:n ominaispiirteitä

9 Mar

Pikainen pikkuartikkeli TV-tarjonnan eroista Suomalaiseen. Muutama pointti sekalaisessa järjestyksessä tajunnanvirtamenetelmällä.

Studiojulkkisnaamaboksit

Yllä olevassa kuvassa on tästä esimerkki. Eli kyse on siitä että keskustelu-/hupailuohjelmassa on juontaja/juontajia, vakiovieraita tahi satunnaisia vieraita. Silloin tällöin ohjelmassa voi olla segmentti, joka on nauhoitettu aikasemmin jossain muualla tai tapahtuu ”livenä” jossain muualla. Tällöin usein kuvassa näkyy tallenteen lisäksi ”reaaliaikainen” pikkuikkuna, joka kuvaa studiossa olevien juontajien ja vieraiden naamoja.

Syitä tähän lienee monia. Kiinnostaako katsojaa todellakin se että milloin studiotyyppi pitää tapahtunutta hauskana ja nauraa. Olkoonkin se nauru sitte aitoa tai teennäistä? Onko tämä japanilaisen laumasieluisuuden ilmentymä? Pitääkö studiotyypin olla varmistamassa katsojalle omalla hekotuksella että nyt tämä kohta oli tosi hauska, joten ”naura ny sinäkin”. Ehkä konseptin loistavuus ei aukea ihan heti länkkäreille.

Usein nämä studioheput jopa katsovat itseään tekemässä jotain hassua. Viedään konsepti vielä pidemmälle. Laitetaan studiotyyppi katsomaan itseään katsomassa itseään tekemässä jotain hassua… ja tätä laatuviihdettä on sitten seuraamassa sohvaperuna. Ja kaikkien (3 samaa studiotyyppiä ja sohvis) kuuluu nauraa samaan aikaan kun se hassu juttu tapahtuu.

Tekstitys

Nyt ei ole kyse ulkolaisten sarjojen tekstityksistä. Ne ovat useimmiten dubattuja, jopa siinä määrin että Heroes-sarjan japanilainen kaksikko (Hiro ja Ando) ovat saaneet dubbausäänet päälle vaikka puhuvatkin sarjassa japania. Kummaa…

Siis nyt on kyse ihan japanin puheen tekstittämisestä. Onhan se toistaalta auttamassa ymmärtämään puhetta eri murteilla, jotka voi poiketa paljonkin toisistaan. Mutta toisaalta onhan Suomessakin esim. Savon murre melkoisen kaukana ”normaalista” puheesta, mutta silti sitä ymmärretään. Henk.koht. arvelen syyksi visuaalisen kulttuurin joka tässä tapauksessa pohjaa mangaan. Tekstitykset kun yleensä on kaikkea muuta kuin tylsää monotonista valkoista tekstiä.

Tekstityksillä tyylitellään, käytetään värejä, erilaisia efektejä yms. Niillä voi ilmaista sanoman tunnetilaa tai muuten vaan korostaa että nyt sanottiin jotain hassua (jotta osataan nauraa oikeassa kohdassa).

Pahvitaulut

Nämä on erilaisten keskusteluohjelmien, viihdeohjelmien, aamuohjelmien ja jopa mainosten tavaramerkki. Yleensä jos jotain pitää selittää tai siitä antaa ekstrainfoa, se tehdään pienen pahvitaulun tai usean taulun avulla. Nämä läpyskät ovat usein varsin värikkäitä ja niiden kera on lähes aina selittäjäihminen. Tämä selittäjäihminen sitten osoittelee taulua sormella tahi jollain kepukalla ja selostaa asiasta.

Eikä siinä vielä kaikki. Nämä taulut on semi-interaktiivisia. Tyypillisesti taulussa on heikkoliimaisia teippiliuskoja peittämässä asioita alleen. Näitä liuskoja sitten tuo selittäjäihminen nykäisee näyttävästi pois paljastaen alla olevan ”yllättävän” tiedon… tai yrittää nykäistä, koska joskus nykäisykulman löytäminen tuottaa vaikeuksia. Lisäksi tauluihin joskus kiinnitellään magneettisia objekteja tai sitten piirrellään tussilla.

Manzai

Manzai on TV:n komedian muodoista yleisin. Se onpi tavallaan kahden henkilön stand-up komiikkaa, jossa kummallakin on erilainen yleisrooli. Toinen on hölmö, hidas tai pelleilijä, kun taas toinen on tavallaan järkeilijä ja hölmöilyjen korjaaja tai rankaisija. Pääpaino on verbaalisella komiikalla, kielikikkailulla, tilanteiden selostamisella ja ajoittain fyysisellä komiikalla (yleensä ”hölmö” saa läpsyä päähän). Manzailla on pitkä historia ja nykyään yhdistetään usein Kansain alueen koomikoihin.

Yleisö

Viihdeohjelmissa on usein normaalin ”tavisyleisön”, jota aika harvoin kuvataan, lisäksi julkkisyleisö. Erinäisiä pienempiä ja suurempia julkimoita on istutettu joskus jopa useampaan riviin. Heiltä sitten silloin tällöin saatetaan kysellä jotain tai voivat vähän osallistua ohjelmanumeroihin. Ja tietty heitä kuvataan sitä pientä naamaruutua varten nauhoitteiden aikana.

Lisäksi visailuohjelmissa harvemmin on taviksia kisailemassa, vaan useammin he ovat näitä viihdeohjelmien vakiokasvoja. Tietenkään nämä julkimot ei aina ota hommaa ihan vakavasti, joka lisää ohjelman hauskuutta. Ei tarvitse katsella jäyhiä vakavia vastauksia.

Lavasteet

Ne on värikkäät. Paljon värikkäämmät kuin Suomessa. Ja niissä on valoja, paljon valoja. Muotokieli ja yksityiskohdat ovat usein kuin pahimmasta ”yrttimatkasta”. Ei sovellu kovinkaan hyvin krapula-aamun katselukokemukseksi.

————

Noin, pintaraapaisu. Varmasti monia tyypillisiä seikkoja jäi mainitsematta kuten lokaatioreportterit, maskotit, uniikit ohjelmalajit yms.

5 vastausta to “Japanilaisen TV:n ominaispiirteitä”

  1. acjama 09.03.2010 klo 08:58 #

    Nuo JP-JP -tekstitykset auttavat ihan meitä gaijineitakin ymmärtämään sitä merkillistä korviin soljuvaa sonkotusta joka ei ole standardijapania nähnytkään. Kun vaan duunikavereillakin olisi tekstitysvalotaulut kaulan ympärillä roikkumassa.

    • Tatu 09.03.2010 klo 10:37 #

      Jooh, valitettavasti allekirjoittanut on vielä vähän kanji-vammanen, joten aina ne tekstitkään ei ymmäryksen kanssa auta.

      Toi muuten onkin hyvä idea. Joku puhetta ymmärtävä softa tarpeeksi tehokkaaseen piirilevyyn ja valotaulu kaulaan. Tosin eräs duuniryhmän jäsenistä kyllä puhuu semmoista vauhtia ettei tekstistä ehtisi saada selvää tahi prosessori ei pysyisi mukana.

      Jos sulle Ac-man tulee joku huomattava TV-piirre, jonka missasin, niin availe sanaista arkkuasi. Kokemuspohjasi näiltä tiimoilta lienee hieman kattavampi?!

      • acjama 10.03.2010 klo 09:05 #

        Eei, ei oikeastaan. Mulla on chideji-koodauskortti, ja käyttisrempan jälkeen käyttö on ollut hieman hiljaista. Pitäisi varmaan etsiä jokin kiva draama jota seurata, mutta ne tahtovat tulla joko liian aikaisin tai sitten liian myöhään. Tai sitten ovat tyyliin angstinen teinivampyyrilukiolainen (ei löydy Jaappanista Joss Whedonin korvaajaa), maid detective tai jotain samantyylistä hengenhölkkää.

        Ja tuliaisiksi haetuista 11 kilosta DVD:itä on vielä jokunen kilo jäljellä, mm. B5, Angel, Love Hina yms.

        • Tatu 10.03.2010 klo 10:48 #

          B5, ou jeah!
          Harvoja YLE:n ohjelmahankintoja aikoinaan, jonka takia melkein voisi maksaa TV-lupaa. Varmaan on pakko joskus (kun on rahaa) hankkia Babylon femman boksi.

  2. Virve 09.03.2010 klo 10:59 #

    Heh, noi pahvitaulut oli kyllä jotain uskomatonta maassa, jossa on näyttöjä ja elektroniikkaa enemmän kuin tarpeeksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: