E.A.W. osa 2: Sumuisten vuorten Grönholmit

22 May

Jatkoa täältä.
E.A.W. = Esoteerinen Automatka Wakayamaan

Noniin, jatketaan allekirjoittaneen, Jaskan ja Tyyne-Oskarin matkakertomusta. Koyalta suunnattiin vuorten huippujen yli kulkevaa tietä, Koya Ryujin Skylineä, etelään. Reitiltä on kuulemma todella hienot maisemat, koska tie ei suinkaan sukeltele tunneleihin vaan kulkee harjanteen päällä kattaen osan korkeimmista huipuista alueella. No, sään takia hommasta katosi mielekkyys aika vikkelään. Sumun seurauksena näkyvyys oli suunnilleen 10 metriä. Jes!

Olimme lähes ainoat matkalaiset ko. tiellä. Näimme vain muutaman vastaan tuleva auton. Myös tien varrella olevat matkalaisia palvelevat levähdyspisteet olivat autioita. Tunnelma oli todellakin toinen kuin suurkaupungin vilinässä. Tilanteessa oli hienot lähtökohdat uuden Silent Hill -osan prologille.

[TV_shop_voice]Eikä siinä vielä kaikki![/TV_shop_voice] Ajettuamme arviolta noin 20 kilometriä Skylineä, kohtasimme mielyttävän yllärin. Tien poikki oli vedetty puomi ja kyltti kertoi reitin olevan suljettu. Hetken kuluttua paikalle kurvasi paikallisen Team Ahman heppu, joka informoi että viikonlopun myräkät oli heittäny kaikenmoista roinaa tielle eikä matkaa voinut jatkaa. Jippii! Eihän se muuten olisi haitannu, mutta meidän piti olla klo 20 Wakayaman prefektuurin eteläpäässä, Shingussa, kirjautumassa sisään majataloon nimeltään Green Land. Kyseessä on kuuma lähde -mesta, onsen, ja tuossa vaiheessa sinne oli matkaa päälle 100 km ja aikaa ei ollut hukattavana.

No, hopeisen Mazda-sukkulan keula laitettiin taasen osoittamaan kohti pohjoista ja lähdimme etsimään kiertotietä. Täytyy sanoa että meillä oli mukana loistava kartta. Siinä oli merkattu tarkasti kaikki käyttökelpoiset tiet. Lisäksi kun olimme päässeet sisään myös navigaattorin sielunelämään, reitin seuraaminen oli helppova. Kurvasimme Skylineltä itään ja lähdimme mutkittelemaan vuorelta alas. Joukkiomme kuskinakki pääsi näyttämään rallimies taitonsa paikallisilla ”leveillä” väylillä.

Kartassa kaikki näyttää kivemmalta. Oikeasti valittu kietotie ei ollut juuri tuota piskuista Demiota leveämpi. Yllä olevassa kuvassa se sentään on asfaltoitu… osan matkaa ei ollut. Lähdettyämme uudelle reitille navigaattori osasi ennustaa tulevan saapumisaikamme… muistaakseni noin pari tuntia ennen sovittua check in -aikaa. Nopeasti kävi ilmi että arvio oli optimistinen, aika alkoi siirtymään myöhemmäksi ajelun edetessä.

En voi kuitenkaan väittää että ajelu olisi ollut vaan harmillista vastoinkäymistä. Nuilla pikkuteillä poukkoillessa tuli vastaa monia hauskan näköisiä pikkukyliä ja maisemia, jollaiset oltaisi missattu valtateitä pitkin ajellessa. Vaikka aika oli tiukoilla pysähdyimme silloin tällöin ottamaan fotoja ja heittämään vettä (maailma on miesten vessa). On siinä jotain runollista kun sumuisten vuorten lomassa kolme ulkvistia antaa sisimmistään kullankeltaisen uhrilahjansa luontoäidin poveen.

Köhöm… kuvia mielikuvien pyyhkimiseen.



Tuo vuoristojoen vierusta oli aikas kivan oloinen paikka.

Lopulta ilta pimeni, mutta siinä vaiheessa olimme onneksi parahiksi ehtineet jo isommille teille. Siitä eteenpäin maisemat olivat lähinnä ajoittaisia pikkukaupunkeja, muiden autojen valoja sekä punaisen ”jouluvalokaapelin” reunustamia tieremontteja. Ilmeisesti myräkkä oli tehnyt vahinkoa myös muilla teillä. Kuskimme jaksoi hienosti pusertaa vastoinkäymisistä ja sakea tissuttelevasta kyytiläisestä (en minä) huolimatta perille. Taisimme muistaakseni pilkkopimeässä illassa saapua perille noin puoli tuntia ennen kirjautumisaikaa… joka oli siis viimeinen mahdollinen aika.

Itse onsenista sitten seuraavassa jaksossamme…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: