万博記念公園, eli Banpaku kinen kooen, eli maailmannäyttelyn muistopuisto on paikka jonne menimme heti ensimmäisenä päivänä, kun Nenis saapui toisen kerran vierailemaan luokseni Japaniin. Alue oli vuonna 1970 maailmannäyttelyn pitopaikkana, ensimmäinen maailmannäyttely Japanissa. Maailmannäyttelyssä kävi aikoinaan jopa 64 210 000 ihmistä, jonka myötä se on yksi suurimmista ja vierailijarikkaimmista näyttelyistä kautta aikain. Näyttelyssä oli esillä semmoisia kummajaisia kuin kuukivi, IMAX-leffa, kännyköitä, LAN ja Maglev. Nyt lähes kaikki pavilijongeista on poissa ja tilalla on laaja 264 hehtaarin puisto maailmannäyttelyn muistolle. Aikaisemmin noin 30 vuoden ajan lähellä toimi myös huvipuisto nimeltään Expoland, mutta se on nykyään suljettu. Puistolle pohjois-Osakassa pääsee kivasti monorailia pitkin.
No, Neniksen ei siis annettu levätä lennon jälkeen olleskaan. Sää oli vallan mainio, joten vippasimme kamat kämpille, konbinista evästykset mukaan ja suuntasimme puistoon katsastamaan kirsikankukkakauden alkua. Koska hanami ei vielä ollut kunnolla alkanut Osakassa, ei puistossakaan ollut liikaa ruuhkaa. Ehkä huikkasen normiviikonloppua enemmän populaa liikkeellä. Eväämme oli asianmukaisesti melko nestemmäisiä, mutta vastuullisina puistokemisteinä ymmärsimme myös kiinteän tankkauksen tärkeyden. Bentosetit ja sipsit toimivat hyvin.
Muutamassa puussa oli jo ihan kivat kukinnot vauhdissa. Vielä kestäisi muutama päivä kunnes yleisin Soumei Yoshino -lajike puhkeaisi täyteen kukkaan Osakan seutuvilla. Minun keskittyessä testailemaan vastaikään hankittua 1,4x telejatketta, pääsi Nenis harjoittamaan japanin kielitaitojaan. Ukkeli, äiti ja pieni poika rupattelukavereina, mutta ilmeisesti pikku-poika vierasti sen verran outoa ulkomaanasukkia ettei suostunut kehotuksista huolimatta puhumaan. Ukki ja poju jatkoivatkin pian baseballin pelailuaan.
Puistossa oli muitakin kameraihmisiä. Eräs heppu kiinnitti huomiomme eriskummallisella tyylillään. Heppu halusi ilmeisesti tallentaa pokkarillaan täydellisen kuvan narsisseista ja asento oli sen mukainen. Alla olevassa kuvassa ei siis ole nukkuva puli-ukko vaan ”normaali” valokuvaaja. Toiset kuvaajat panostivat asentojen sijaan välineistöön. Sinällään tuli taas ilmi Japanin turvallisuus (verrattuna moneen muuhun maahan) ja luottamus irtaimiston pysyvyyteen. Alla olevan kameran kanssa touhunut mies oli usein reippaasti yli 10 metrin päässä välineistään. Siinä olisi monessa muussa maassa varas nähnyt tilaisuuden ja usean sadan eskoliinin välineet ois lähtenyt vikkeläkintun matkaan.
Puistossa oli aikas paljon korppeja. Hienon näköisiä lintujahan ne on, mutta ehkei suositeltava matkakohde, jos on edellisiltana katellut Hitchcockin elokuvia. No, sainpahan harjoitella kunnolla BiF-kuvaamista (Birds in Flight)… ja totesin että olen vielä ihan surkea siinä. Lisää harjoitusta ja paljon.
Yksi kameraukkeli, jolla sattui olemaan juuri sama obe kuin minulla käytössä, tiesi kertoa että puistossa on laaja unikkopelto, jossa kukinto on juuri parhaimmillaan. No, me oltiin jo iso osa eväistä vedetty kitusiimme, joten läksimme sitten katsastamaan sitä.
Matkalla peltoa kohden on metsäalue, jossa on eri puulajeja eri puolilta maata. Puiden keskellä risteilee korotettu kävelyreitti, joka mahdollistaa latvustojen tarkastelun. Reitin varrella on infotauluja puista ja niiden eläimistöstä. Reitin lopussa on näköalatorni josta näkee puiston lähes joka kolkkaan.
Tornin jälkeen tuli tarve näyttää omaa ”tornia” posliinialttarille. Kameran jättämisestä hupituulella olevalle Nenikselle seurauksena voi olla vain ”hauskoja” kuvia. Japanissa on yleisiä vessoja joka puolella, mutta joskus niiden yksityisyydessä (ainakin ukkojen puolella) voisi olla parannettavaa. Ulkoa saattaa olla suora näkymä pisuaareille ja se saattaa (näemmä) johtaa seuraavanlaisiin otoksiin allekirjoittaneesta.
Nojoo… asiaan. Unikkopelto oli tosi värikäs. Oikea luonnon Marimekko-pläjäytys. Jatkoin telejatkeen testailua ja ilokseni havaitsin ettei se juurikaan heikennä terävyyttä, lisää vääristymiä ja huononna muutenkaan kuvanlaatua. Tosin muistettakoon että kyseessä oli vain 1,4 kertoimen jatke ja yleensäkkin telejatkeen käyttö vaatii laadukasta ja valovoimaista objektiivia eteensä. Kittioben ja kameran väliin niitä ei kannata alkaa kiinnittelemään.
Resoluutio näytti riittävän hyvin ja jatkeesta huolimatta sensorin erotuskyky oli rajana. Tavoitteena ei ollut erityisemmin makroilla vaan ottaa sopivia lähikuvia, mutta uskoisin että tarkkuuden riittäessä ja jatkeen tuodessa enenmmän työskentelyetäisyyttä, saatan käyttää sitä makrokuviinkin.
…ja lähempi rajaus.
Emme olleet ainoat kuvaajat. Alla olevassa kuvassa näkyy reppu-heppu kameroineen ja tappajakorpit oksilla. Käänsin selkäni hetkeksi ja kun katsoin uudelleen oli mies kadonnut! Korpit kuittasivat päivän ensimmäisen uhrin! … ei vaineskaan. Ukko oli vaan kyykyssä fotoilemassa kukkia.
Löytyi myös harvinaisempi pinkki kukka.
Ja pellollinen keltaisia kukkia… lienee jotain rypsiä kai?
… no jatkoimme sitten tuosta puiston muihinkin kolkkiin, mutta siitä sitten seuraavassa jaksossa.
34.693738
135.502165
Tatu @ nihon 