Hanami: Ueno ja Yoyogi

10 Jul

Läksin Neniksen kanssa muutamaksi päiväksi Tokioon. Matka sinne meni tuttuun tyyliin nopialla luotijunalla. Tällä kertaa läppäri oli mukana, joten junamatkalla oli muutakin tekemistä kuin maisemien ja omien silmäluomien sisäpintojen tarkastelu. Menimme melko aikaisella aamujunalla, jotta meillä olisi koko päivä aikaa.

Heti ensimmäisenä puksuttelimme Yamanotella pohjoiseen Uenon puistoon. Paikka on suosittu kirsikkakukkien ihailupaikka. Lisäksi puistosta löytyy museoita sekä aikaisemmin esittelemäni eläintarha. Tuohon aikaan oli kukinnot komeimmillaan, mikä ilmeni myös runsaana väenpaljoutena. Tuo päivä oli siis ihan arkipäivä, joten oletan viikonloppujen olevan vielä hurjempia. Onneksi jälleen kerran pitkänä muukalaisena näkee kohtuullisen mukavasti päiden yli. Puisto on yleisölle ilmainen.

Koska suurin osa puiston kirsikkapuista on yleistä somei-yoshino lajiketta, ovat lähes kaikki puut samaan aikaan parhaassa kukassaan. Aikas hieno näky niin kaukaa kuin läheltäkin. Kukkameren tunnelman taltiointi kameralla on vähän vaikeaa (+nettiresoluutio suttaa yksityiskohdat). Lähikuvat ovat mielestäni helpompia.


Uenon puistosta puksuteltiin toiselle laitaa Yamanote-linjaa. Harajukun aseman liepeiltä löytyy Yoyogin puisto. Myöskin ilmainen yleinen puisto ja siten hieman ruuhkainen noihin aikoihin. Kirsikkapuusetit ei ole ihan Uenon tasolla, mutta kyllä täältäkin löytyi iloista hanami-kansaa. Valkoiset kukat tekevät hauskan hohkaavan katon alla ruokailevien/juomailevien piknik-heebojen ylle.


Teimme myös nopean visiitin viereiseen Meiji-pyhäkköön juuri ennen paikan sulkemisaikaa. Pyhäkkö on metsän siimeksessä (700 000 neliökm), mikä on aika erikoinen kontrasti ympärillä levittyvän maailman väkirikkaimman metropolin (yli 32 milj) vikkauteen. Meiji-pyhäkkö ei todellakaan ole mikään erityisen vanha rakennelma. Nimensä mukaisesti paikka on pyhitetty Meiji restauraatiosta tunnetulle keisarille. Rakennus valmistui vuonna 1921 ja ympäristöt vuonna 1926. Kuten arvata saattaa, paikat meni sileeksi jenkkien tuhopommituksissa. Nykyinen pytinki rahoitettiin julkisella varainkeräyksellä ja saatiin valmiiksi vuonna 1958. Mesta on ilmainen tietty.


Käytiin morjestaa kans Hachikoa (sai lempinimen Biirutachi).

2 vastausta to “Hanami: Ueno ja Yoyogi”

Trackbacks/Pingbacks

  1. Pikapyrähdys Uenon puistossa hanamin aikaan « - 01.05.2011

    […] puistossa, juuri kirsikkakukintojen aikoihin, olen käynyt aikaisemminkin. Löytyypi sieltä puiden lisäksi myös eläintarha, joka tänä keväänä sai vihdoinkin taas […]

  2. Talsimista Takayamassa « - 05.07.2011

    […] No on siellä yli 1000 kirsikkapuutakin, joten soveltuu hyvin hanamin viettämiseen, varsinkin jos suurempien kaupunkien ruuhkaisat puistot ei […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: