Hino, Tokio

7 Oct

Hino on nyt siis nykyinen asuinkaupunkini, joten lienee paikallaan kirjoitella siitä lyhykäinen esittely. Yllä näet Hinon kaupungin lipun. Opaskirjanen kertoilee että kuvio on tehty kanjista, 日 (mm. aurinko, päivä), joka on muunnettu pyöreään muotoon. Sen kuulemma pitäisi muistuttaa ihmisiä tulesta, joka symbolisoi Hinon toivetta kehittyä kuin tuli. No, ehkä ei ihan onnistuneimpia mielikuvia, mut kaipa se paikallisessa ajattelussa otetaan positiiviselta kannalta.

Hino sijaistee Hachiojista koilliseen, melko tarkalleen Tokion prefektuurin maantieteellisessä keskipisteessä. Asukkaita täällä on vajaa 200.000. Siinä missä Hachiojissa oli tolkuttomasti yliopistoja, on Hinossa ”vain” 4 yliopistoa. Kaupunki on Tokion keskustasta 35 kilometrin päässä sijaitseva exurbi, jonka suomalainen vastine olisi esimerkiksi Kerava. Keskustaan pääsee alle puolessa tunnissa JR:n Chuo-linjaa pitkin. Hinon läpi virtaa pari jokea, joista toinen, Asakawa, on kävelymatkan päässä kämpältä.


Kaupungin pamfletti sanoo Hinon olevan koiran pään muotoinen.

Hinossa sijaitsee samannimisiä rekkoja valmistavan firman pääkonttori (Toyotan omistama). Kaupunki on esim. Gintamasta tutun Shinsengumi-johtohenkilön Hijikata Toshizoon syntymäkaupunki. Hinon eteläosissa metsän keskellä on Tama eläintarha.

Toistaiseksi vaikuttaa ihan käytännölliseltä paikalta. Junalla pääsee helposti itään Tokion keskustaan tai muodikkaisiin Kichijojiin ja Tachikawaan, jos kaipaa äksöniä, tai vaihtoehtoisesti voi suunnata länteen vuorille, jos kaipaa rauhallisempia ympäristöä ja luontoa.

2 vastausta to “Hino, Tokio”

  1. Jouni O. 08.10.2010 klo 18:42 #

    Jouni hyväksyy tämän artikkelin!

Trackbacks/Pingbacks

  1. Tokyo Jidai Matsuri « - 17.11.2010

    […] viilee heebo on luonnollisestikkin Hijikata Toshizoo, joka on alunperin nykyisen kotikaupunkin Hinon […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: