Nikon Digital Live 2010

18 Oct

Viime viikonloppuna oli Akihabarassa ilmainen Nikonin järjestämä messutilaisuus. Käytännössä siellä pääasiassa esiteltiin uutukaista D7000 järjestelmäkameraa. Koska minulla ei ollut parempaakaan tekemistä, hyppäsin junan kyytiin ja köröttelin tsekkaamaan mikä meininki tuolla AKIBA_SQUARElla on. Lisäksi pikku houkutuksena oli luvattu nimeämätön lahja messuvieraille. Olin myös vähän kiinnostunut pääsemään hiplailemaan tuota uutukaiskameraa, vaikka en nyt ole pitkään aikaan uutta runkoa hankkimassa.

Sen lisäksi että pääsin ihailemaan kalustoa, johon minulla ei koskaan tule olemaan varaa, pääsin myös kokeilemaan D7000 kameraa tositoimissa. Runko tuntui ihan jämäkältä ja metallikuoret varmaan kestävät hieman rajumpaakin käyttöä. Koko on lähempänä D90 ja D5000 kameroita kuin D300 kameraa, joten pienempi koko soveltunee hyvin myös pienikätisille kuvaajille. Ehkä kamera ei ole niin hyvin tasapainossa isompien lasien kanssa, mutta perus kuluttajatason zoomit sopivat luontevasti tuon rungon pariksi. Uusi automaattitarkennussysteemi tuntui toimivan ihan nopeasti ja reaaliaikainen tarkennus videokuvauksessa oli tarkka, jokseenkin melko hidas. Tuon tyypin kuvasensoreiden vitsaus videokuvauksessa, eli ”aaltoilu” nopeissa sivuttaisissa kameran liikautuksissa, oli vielä läsnä. Lienee melko vaikea pulma, koska yksisään järkkärivalmistaja ei ole sitä saanut kunnolla ratkaistua (jos ko. kamerassa on siis CMOS sensori). Hintaansa nähden paketti on vallan mainio. Jopa ilman keltaisten Nikon-lasien läpi katsomista, voin suoralta kädeltä sanoa että D7000 on paljon parempi ja antaa enemmän vastinetta rahoille kuin kilpailijansa, myös vast’ikään julkaistu Canonin 60D. Alla D7000:nen metallirunko.

Kameran toimintaa sai testailla erääseen saksalaiseen malliin. Se oli kieltämättä aika kuuma ilmestys yläosattomissaan.

Esillä oli myös vähän harvinaisempia Nikon kameroita. Nuo laitteet ovat käyneet reissussa aikas kaukana.

Kameran lisäksi messuilla pääsi kokeilemaan kalliita lasimötiköitä. Itse asiassa en viitsisi pulittaa käteistä edes noista jämäkistä kolmijaloista, joiden päällä nuo nakotti. Putket oli taktisesti asetettu osoittamaan suoraan kohti Yamanote linjaa. Ehkä tuolla tavoin koitettiin herätellä paantuneimpia densha-otakuja tuhlaamaan säästöt uusiin tykkeihin. No, mageitahan noi oli mutta ei ihan mulle kuitenkaan (ellei joku halua ilmaiseksi tuommoisen antaa… vink vink).

Kaiken kaikkiaan mukava aamupäivä fotolaitteiden keskellä. Loppuboonuksena tavallaan normaali näkymä Akihabarasta. Alla näette otoksen keski-ikäisestä (sic!) ukkelista, joka ainakin repun perusteella on hurahtanut pahasti paikallisiin pop-idoleihin.

PS. Lahja oli linssinputsausliina. Jippii!

4 vastausta to “Nikon Digital Live 2010”

  1. acjama 19.10.2010 klo 10:06 #

    Aa, Akiba Square, joka ei kelpaa kenellekään… Niin uusi paikka, ettei liasta ja tungoksesta tykkäävät akiba-keit vielä ole löytäneet sitä. Vaikka se on siinä keskellä.

    Oletkin ihastuttavan viaton jos tuo on ”normaali” näkymä Akihabarasta. Ja löytänyt sellaisen ajankohdan jolloin sinne viitsii vielä mennäkin. Äägh, se paristo pitää käydä hakemassa joskus, mutku emmää Akihabaraan…

    • Tatu 19.10.2010 klo 10:11 #

      Joo, no toi olikin keskellä päivää ja ihan aseman vieressä. Ei sitä välttis tarvii AKB:aan mennä nähdäkseen friikkejä. Viime viikonloppuna kävin Kamakurassa ja sielläkin oli yksi heppu treffeillä nukkensa kanssa. Haha!

  2. Topi 19.10.2010 klo 11:42 #

    Onko sulle selvinnyt, miksi se on välillä ”densha” ja välillä ”ressha”?

    • Tatu 19.10.2010 klo 11:56 #

      densha = 電車
      sana koostuupi kahdesta kanji-merkistä. Ensimmäinen niistä tarkoittaa salamaa, tahi ylensäkkin sähköä. Jälkimmäinen tarkoittaa kärryä, autoa tai kulkuneuvoa.
      –> eli, densha on siis sähköjuna

      ressha = 列車
      taas kaksi merkkiä joista jälkimmäinen on sama kuin edellä. Ensimmäinen merkki puolestaan tarkoittaa jonoa, linjaa, riviä, saraketta, juostetta yms. Eli kyseessä on ”jonokärry” tai ”linjakärry”. Semmonenhan se juna on. eli eli eli… ressha tarkoittaa vain tavallista junaa, ilman voimalähteen spesifisointia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: