Edo-Tokion ulkoilma arkkitehtuurimuseo, osa 2

19 Jan

Noniin… jatkoa osasta 1.
Kuvia on tällä kertaa vielä enemmän, joten hitaammilla yhteyksillä antakaa sivun latautua rauhassa kun klikkaatte kuvan alta itse artikkelisivulle.



Nämä kuvat on räätälin työpajan sisältä. Ammatti oli varsin kunnioitettu, varsinkin kuuluisien kimonomestareiden maine kiiri kauas. Paja on vuodelta 1879.

Perintesiä jalkineita räätälin tönön sisäl.

Alla on sitten kuva vanhasta baarista. Se on harvinaisen onnekas juottola. Selvisi niin suuren Kanton maanjäristyksen kuin toisen maailmansodankin. Rakennettu vuonna 1856. Yksityiskohtia ja pikkutilbehööriä vaikka millä mitalla.

Alla tuon ’Kagiya’ nimisen baarin takahuoneesta.

Alla on soijakastikekauppa nimeltään ’Kodera’. Kauppa tosin myi soijan lisäksi muutakin, kuten mm. lihaa ja viinaksia. Rakennettu vuonna 1933.

Kyllä, siinä sitä on… Mopi Dikkiä purkissa. Näiden vapaiden Willyjen kohtalo ei ollut niin ruusuinen kuin Hollywood-leffassa.

Ja niitä viinaksia. Suntoryn viskiä, jonka Yamazakin panimolla kävin kierroksella aikoinaan. Etiketit ovat aika haalistuneet.

Seuraavana on vuorossa sitten sateenvarjokauppa vuodelta 1926.

Nuo sateenvarjot on siis tehty paperista, niinkuin näyttää. Miksi ne ei sitten vuoda? No, paperi on öljykäsiteltyä ja täten ei päästä vettä läpi.


Sitten kalligrafiavälineitä myyvä kauppa Meiji-kauden alusta (1868-1912). Rakennus on ns. mainoskyltti (kanban) tyyliä. Yleinen kauppojen rakennustyyli taajamissa. Kaupan nimi on ’Takei sanshodo’.



’Hanaichi’ eli suomeksi ’Kukkaykkönen’ on arvatenkin kukkakauppa. Edustaa samaa littanaa rakennustyyliä kuin edellinen, mutta hieman koristeellisempi, kuten kukkapuodille sopiikin. Vuodelta 1927.


Seuraavana on vuorossa ’Maruni shoten’ niminen kotitaloustavaroiden kauppa. Seinäpäällystys on kuparia, jonka palaset on lomitettu erityisellä tavalla muodostaen mielenkiintoisen hieman suomumaisen kuvion. Väsätty joskus Showa-kauden (1926-1989) alussa.


Pataa ja kattilaa…

Ratikka mallia 7500. Ratikan sisällä pikkupoika flengaili katon tartuntarenkaissa pojun äidin yrittäessä kovin tehottomasti hillitä jälkikasvuaan.

Sitten suurempi maalaistalo, kuin edellisen osan tönöt. Kyseinen huvila kuului Tenmyo suvulle joka hallinnoi Unoki nimistä kylää Edo-kauden lopulla. Koko ja useat yksityiskohdat kielivät suvun arvokkuudesta.

Keittiö on todellinen avokeittiö. Heh!

Mä jotenkin diggaan noita japanilaisia tavallaan ulkotilan ja sisähuoneiden välissä olevia käytäviä. Niiden laajat lasipinnat ei tosin olisi kovinkaan lämpötaloudellinen ratkaisu Suomessa ilman triplalasituksia.



Toi vessa oli just paras. Lattialla kiinteät posliinitossut. Japanissa WC:tä varten yleensä käytetään erillisiä sisäjalkineita (koska se paikkahan on ihan saastainen). Tuossa paikassa ei niitä tarvii vaan normitohveleista voi loikkaa suoraan posliinitöppösiin ja alkaa truuttaamaan ’Manneken Pissit’ laariin.

Tuo alla oleva lorurulla ja syvennys oli mielestäni hieno.

Sit vanha Koban, elikkäs poliisiboksi. Tarkkaa rakennusvuotta ei tiedetä, mutta sen arvellaan olevan Meiji-kauden loppupuolelta.

Tämä on puolestaan sitten Nishikawa suvun ’kakkostalo’. Kokoa sillä on ihan kivasti… minkäköhän kokoinen se ykkösmesta sitten on ollut?! Tönö on vuodelta 1922.

Rakennus toimi huvilana ja vierasrakennuksena. Suku löi rahoiksi silkkibisneksessä.
kuva

Kiva kylpyamme. LVI-tekniikka on ilmeisesti uusittu myöhemmin. Ei näytä olevan samaa vuosikertaa talon rakenteiden kanssa.

Näitä kivoja käytäviä tässäkin talossa.



Tunnelmallinen kusilaari. Siel on kiva viettää helpottava hetkonen.

Seuraava rakennus on kanssa niinkin vanha kuin vuodelta 1925. Se on tosin rakennettu tuohon aikaan erittäin harvinaiseen länsimaiseen tyyliin.




Puhelin oli hauska. Paljon hauskempi kuin monet nykyiset kännyt ja muut härpäkkeet. Itse kuulokeosa on näemmä irronnut tosin.

Seuraava tönö on arkkitehti Kunio Maekawan oma koti. Luonnollisesti se on hänen itsensä suunnittelema. Rakennettu toisen maailmansodan aikana vuonna 1942, jolloin materiaalien hankkiminen oli melkoisen vaikiaa.



Myös kylppäri oli länsimainen varustettuna länsimaistyylisellä kylpyammeellakin.

Lopulta viimeinen talo. Se on Japanissa modernismin suuntausta johtaneen Sutemi Horiguchin suunnittelema. Kuulemma talo väsättiin pian sen jälkeen kun hän palasi Euroopasta. Tämä vuonna 1925 pystytetty koti yhdistelee hollantilaista tyyliä ja japanilaista perinnettä.



Kylppäri on selkeästi japanilainen.

Onneksi olkoon! Olet saapunut artikkelin loppuun! Pahoittelen jos väsyit tuohon kuvatulvaan. Vaikka tuo ulkoilmamuseo on vähän syrjässä Tokion keskustasta, suosittelen sitä kaikille turisteille, joita vanha ”normaali” japanilainen elo kiinnostaa. Lämpimillä keleillä suosittelen ottamaan eväät messiin ja sapuskoida museon yhteydessä olevassa puistossa.

2 vastausta to “Edo-Tokion ulkoilma arkkitehtuurimuseo, osa 2”

  1. äiti 20.01.2011 klo 11:21 #

    Vessa jossa oli posliinitossut pönttö myös mitä kaunein! Kuvat upeita! Voisin kommentoida melkein jokaista mutta säästän sinut siltä…;-). Totean vain, niissä silmä lepää. Olen samaa mieltä kanssasi käytävistä, kauniita.

Trackbacks/Pingbacks

  1. Hidan kansanperinnekylä « - 06.07.2011

    […] astittavissa oikeaa kylän tunnelmaa. Hieman vastaavia museoita löytyy Osakasta ja myös Tokiosta. Ympäristön suhteen Hidan kylä erottuu reippaasti edukseen. Osakan ja Tokion museoiden ollessa […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: