Kairaku-en

21 Mar

Kairaku-en, 偕楽園, eli ”nautitaan yhdessä -puutarha” sijaitsee Miton kaupungissa Ibarakin prefektuurissa. Reissu sinne oli viisi päivää ennen Tohokun maanjäristystä. Mitossa maa tutisi paljon enemmän kuin Tokiossa ja huonolla tuurilla olisi voinut käydä huonosti, jos olisi kaupungissa tuolloin sattunut oleilemaan. No, jossittelu on loputon suo. Ei mennä nyt siihen.

Kairaku-en on yksi Japanin ”kolmesta suuresta puutarhasta”. Samaan ryhmään kuuluu noin puolitoista vuotta sitten vierailemani Koraku-en Okayamassa. Ehkäpä joku päivä tulee saatua setti valmiiksi katsastamalla myös Kenroku-en Kanazawassa.

Kairaku-en oli rakennettu vuonna 1841 ja se oli harvinaisesti alusta asti avoin tavalliselle kansalle. Nykyäänkin puutarha on ilmainen. Kairaku-en on kuuluisa lukemattomista luumupuistaan, jotka olivat tämänkertaisenkin reissun pääasiallinen syy. Kukinnot olivat enimmäkseen melko alkuvaiheessa, mutta osa puista oli hyvin täydessä kukassaan. Onneksi vierailua ei tullut lykättyä myöhemmäksi, koska Tohokun katastrofin jälkeen tuonne ei ole vähään aikaan menemistä.

Miton rautatieasemalta voi vaikka kävellä Senba-järven rantaa puutarhalle. Järvellä uiskentelee niin oikeita joutsenia, kuin kliseisiä joutsenen muotoisia polkuveneitä. Elukat ovat kovin tottuneita ihmisiin ja tulevat mielellään kärkkymään herkkupaloja.


Ei musta hevonen vaan musta joutsen… ehkä… tai joku hanhi. En ole mikään ornitologi, joten ei ole hajuakaan miten tuo otus tulisi luokitella. Kivan näköinen pitkäkaula kuitenkin. Nuilla linnuilla saattaa olla pesiä ihan parin metrin päässä kadusta. Lienee parasta pitää kakaroita silmällä ja koirat kytkettynä ettei pesintä häiriinny.

Itse puutarha ole oletettavasti tupaten täynnä ihmisiä. Olihan kyseessä viikonloppu ja luumukauden huippu oli käsillä. Puutarhan porttien ulkopuolella oli tyypillisiä myyntikojuja tarjoamassa sapuskaa, juomaa, naamareita ja muuta krääsää.


Luumut oli fantsuja. Puutarhassa on yli 100 erilaista lajiketta. Puut kukkivat lajikkeesta ja sijainnista riippuen vähän eri aikoihin. Lämpimämmissä kohdissa aikaisemmin, varjoissa myöhemmin.

Kairaku-en ei ole pelkkää luumupeltoa. Sieltä löytyypi isompiakin puita sekä bambumetsä.


Jälleen ihmisiä laidasta laitaan. Nuoria, vanhoja sekä lapsiperheitä.


Broidin iloksi laitetaas yksi junakuvakin. Rautatie menee itse asiassa Kairaku-enin läpi. Toiselle puolelle pääsee ylikulkusiltaa pitkin.





Koska oli alkukevät. Useimmat puut, kuten yllä oleva isohko köriläs, olivat lehdettömiä. Niin luumupuut, kuin kirsikatkin ovat siitä erikoisia että kukat puhkeavat paljon aikaisemmin kuin lehdet aukeavat. Se luo molemmista tyypillisen yhtenäisen valko-pinkin värisen maiseman ilman klorofyllisiä lehtiä.

Jotkut vieraat oli selkeesti ottaneet puiden kukkien väristä vaikutteita päivän tyyliinsä. Alla oleva ’viileä’ tyyppi oli pukeutunut tuommoiseen pinkkiin huppariin. Noin yleisestikkin paikalliset jannut eivät juuri pelkää pukea vaaleanpunaista. Kulttuurieroja sekin.

Mitoon puksuttelee junalla Tokiosta normaalisti parissa tunnissa. Sopii ehkä pieneksi päiväreissuksi keskustan ihmisvilinästä rauhoittumaan. Tosin vielä ei kannattane lähteä sinne hötkyilemään. Alueella on jälleenrakennus vaiheessa ja ehkä siellä ei tarvita ylimääräisiä ihmettelijöitä. Kunhan paikat ovat jälleen kunnossa, voin suositella Kairaku-enia. Ei paras näkemäni puutarha, mutta harvoin noin laadukkaaseen paikkaan pääsee täysin ilmaiseksi.

5 vastausta to “Kairaku-en”

  1. äiti 22.03.2011 klo 10:22 #

    Silmä ja sielu lepää kuvia katsellessa! Takana vain suru miltä siellä nyt näyttää…
    Veljen mieliksi juna ja äidin mieliksi PALJON kukkia;-).
    Muuten, kyllä se on joutsen. Tietääkseni yksi, erillinen laji joutsenien joukossa.

    • Tatu 22.03.2011 klo 11:23 #

      Oke, musta joutsen siis.

  2. Lea 25.03.2011 klo 19:41 #

    Oi Mikä huikea puutarha. Ihan varmasti siellä sielu ja mieli rauhoittuu….taivaskin on niin kirkas,aivan kun meillä parhaimmillaan. Olen tullut siihen tulokseen että joka maassa ei taivas ole niin kirkas, vai onko ne vain omia havaintojani.
    Onneksi olit siellä oikealla hetkellä ja kiitos ihanista kuvista.
    Tänne tuli taas talvi ja pyry, mut kesäaika alkaa kuitenkin sunnuntai-yönä
    terkuin, Lea

Trackbacks/Pingbacks

  1. Oumen luumut « - 14.04.2011

    […] Aikaisemman Miton reissun aikaan luumukausi oli alkupuolella. Tällä kertaa puut olivat täydessä kukassaan. Tosin tuo paikka on hieman vuorten siimeksessä, joten kukinnot ovat yleisestä aikataulusta hieman jäljessä. Vaikka kausi oli tuolla huipussaan ja olin viikonloppuna liikkeellä ei tarvinnut kärsiä suuremmista ruuhkista. Täysin autiota ei toki ollut, vaan jälleen kansaa oli ihmettelemässä laidasta laitaan. […]

  2. Kanazawa: Kenroku-en, marketin vilskettä ja muhkeita muureja « - 14.05.2012

    […] siellä lopulta käynyt niissä kaikissa. Kaksi muuta puutarhaa ovat Koraku-en Okayamassa ja Kairaku-en Mitossa. Jos sitä vaikka seuraavaksi ottaisi asiakseen käydä ihmettelemässä “Japanin […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: