Alankomaiden antimia

15 Oct

kiipeily

Helloooooo Amsterdam!
Saksasta matka Alankomaihin taittui vikkelästi jäänviileällä ICE-junalla. Amsterdam lienee tunnettu enimmäkseen kanaaleistaan, ”kahvikaupoista”, homoista ja punasten lyhtyjen alueista. Jos edellä mainitut nähtävyydet ei kiinnosta, tarjoaa Dami muitakin, ehkä vähemmän kuuluisia kohteita. Tällä kertaa visiitti Alankomaissa kesti vain 2,5 päivää, joten en edes yrittänyt saada täydellistä Hollantikokemusta. Saapumisen jälkeinen päivä koostui lähinnä museoista ja puistoreippailusta.

museo

Aamun ohjelmassa oli jonottaminen Rijksmuseumiin, eli kansallismuseoon. Mesta on melkoisen laaja sisältäen enimmäkseen Hollantilaisten taiteilijoiden maalauksia, etunenässä Rembrandt. Kokoelma käsittää myös hieman muita teoksia, joiden mukana on esim. Aasian taidetta. Rembrandtin Yövartio oli kyllä hieno, jo kokonsa puolesta vaikuttava maalaus. Rijksmuseumin etuna, verrattuna moniin japanilaisiin museoihin, on erittäin kattavat englanninkieliset infotaulut. Kritiikkiä pitänee antaa ajoittain ahtaista huoneista, varsinkin jos paikalla sattuu olemaan samaan aikaan turistiryhmä kovaäänisesti kailottavan oppaan kera.

cupid
tissisilmät

Kansallismuseon vieressä on Museumplein, laaja ruohokenttä keinotekoisella lammella. Nuorison ja turistien suosima hengailupaikka ja ajoittain suurien joukkotapahtumien näyttämö. Talvella lammella voi luistella. Aukean toisella laidalla on Van Gogh museo. Alla olevan kuvan oikealla laidalla pilkistää museon vuonna 1999 valmistunut lisäsiipi, jonka on suunnitellut japanilainen Kurokawa Kisho. Se olikin päivän kakkoskohde, mutta tyypillisesti valokuvaaminen on hiukkasen nihkeää tuon tyyppisten museioiden sisällä, joten kuvallista reportaasia ei nyt ole. Lukuisten maalausten lisäksi esillä on paljon tietoa Van Goghin elämästä, mikä ei tunnetusti ollut ihan ruusuilla tanssimista. Oli mielenkiintoista oppia aiemmin kirjoissa nähtyjen teosten taustoista ja syistä miksi Van Gogh maalasi yksittäiset teoksensa. Museumpleinin naapurissa on myös laaja yleinen puisto, Vondelpark.

ruoho
taloi

Dam aukio on keskellä Amsterdamin vanhaa kaupunkia. Useat ratikkalinjat kulkevat alueen läpi, joten se toimii mainiona keskuksena, josta pääsee helposti lähes kaikkialle kaupungin alueella. Alla on kuva aukiolla nakottavasta kansallismonumentista (1956). Eikös tolppa näytäkkin tehtaan savupiipulta, koska sommittelin pilven ihan kuin se tupruaisi tötsän huipusta?

tolppa ja jellona
pannukakku
Luulitko että yllä oleva lätty on pitsa? En ihmettele, jos niin teit. Hollantilaiset pannukakut on sikahyviä. Niitä on saatavilla eri päällysteillä, makeina ja suolaisina. Niiden päällä voi olla esim. jäätelöä, mutta myös kinkkua, juustoa tai tomaattia, jolloin ne kieltämättä on erittäin pitsamaisia.

Amsterdamissa on lukuisia ulkoilmamarketteja, joissa voi ostella tavaraa laidasta laitaan. Keskustan marketit on aika turistimaisia, mutta laitamilla olevissa on enemmän paikallisfiilistä. Menit sitten kumpaan tahansa, niin ne on oivallisia kohteita matkamuistojen ostamiseen.
markettikukkia
bonsai
Vivahde Japania keskellä Amsterdamia, ukkeli trimmaamassa ja myymässä bonsai-puita.

Tyypillisiä Hollannin tuotteita, puukenkiä ja juustoa. Tiesitkö että lähimarketistasi löytyvä Edam-juusto on peräisin samaa nimeä kantavasta paikkakunnasta Hollannissa?
kenkiä
juuztoa

Seuraavana päivänä oli aika jättää Damin museot ja kujat taakse, ja suunnata maaseudulle. Valitettavasti tulppaanikausi ei tuolloin ollut meneillään, joten kukkien värimerta ei ollut nähtävissä. Sen sijaan piipahdin pikaisesti minikokoisessa tulppaanimuseossa länsi-Amsterdamissa. No, kun kerta ei ollut tulppaani-tsäänssiä, matkasin kohti Zaanse Schanssia. Eheh… toihan vähän rimmas, eikös? Alue on tunnettu niistä toisista Alankomaiden maaseudun tunnusmerkeistä, tuulimyllyistä.

zaanse

Rakennukset eivät alunperin sijainneet nykyisenä keskittymänä yhdellä alueella. Ne ovat vanhoja tuulimyllyjä ja taloja, mutta on siirretty sinne vieri viereen 1960-luvulla eri puolilta Zaanstreekin aluetta. Zaanse Schans on tavallaan ulkoilmamuseo, mutta ulkoisesti tarkastellessa ilmainen (tuulimyllyihin on sisäänpääsymaksu). Myllyt ovat toiminnassa vielä tänäkin päivänä ja jos sisäiset mekanismit kiinnostaa on kokemus maksun arvoinen. Alueella vierailee lähes miljoona ihmistä vuosittain, joten siellä saattaa ajoittain olla ruuhkaa. Sellaisina päivinä suosittelen vierailemaan pohjoisimpien tuulimyllyjen sisällä, koska lähimmät myllyt ovat myös ruuhkaisimmat.

Alla De Gekroonde Poelenburg, sahamylly vuodelta 1731.
talo ja mylly
lähimylly

Tämä on puolestaan maailman ainoa yhä toimiva maalimylly, De Kat. Se rakennettiin alunperin öljymyllyksi vuonna 1646, mutta tuhoutui tulipalossa vuonna 1782 ja rakennettiin pikaisesti uudelleen. Mylly saa hyper-super-extra-boonuksen siitä että jaossa oli SUOMENKIELINEN infovihkonen. Vau! Suosittelen lämpimästi.

Huomioikaa myllyä operoivan papparaisen kengät.

setä
siipi

Alla on De Bonte Hen, öljymylly vuodelta 1693.
katto ja mylly
lammas
laituri ja myllyt

Alueella on myös juustofarmi sekä lukuisia erilaisia turistiloukkuja.
juustotehdas
lintu

Alue on myös kuuluisa vihreistä puutaloistaan. Ne on nykyäänkin tavallisen kansan asuttamia, joten useimpiin ei ole asiaa sisälle. Toki viehättävästä naapurustosta voi nauttia ulkoakin.
vihreitä taloja
nostosilta

Zaanse Schans on mitä mainioin päiväreissukohde Amsterdamista. Mestoille pääsee alle puolessa tunnissa suoralla junalla.

Seuraavana päivänä olikin jo aika hypätä nopean Thalys-junan kyytiin ja matkata kohti Gare du Nordia Pariisissa.

2 vastausta to “Alankomaiden antimia”

  1. Topi 15.10.2011 klo 16:18 #

    Keskityn jälleen olennaisuuksiin:

    Tiesithän, että Rijksmuseumin nimessä oleva ”ij” on itse asiassa yksi yksittäinen kirjain? Testaa vaikka maalata erikseen i- tai j-kirjain edellisestä lauseesta – ei onnistu. (Tässä kohtaa oletan ehkä liian optimistisesti, että kirjain selviytyy toimivana tästä viestinkirjoituskentästä lopulliseen julkaistavaan kommenttiin. Jos ei selviä, niin voi voi.)

    Joka tapauksessa: kirjaimesta on infoa esim. wikipediassa: http://en.wikipedia.org/wiki/IJ_(digraph)

    • Tatu 15.10.2011 klo 16:48 #

      Selvisi ja onpa hassu knoppitieto.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: