Oumen Ume… jälleen.

19 Apr

kukka

Hah! Ei vielä kirsikoita. Ei ei…
Tänä vuonna tein vain yhden varsinaisen ume-reissun. Sen enempää suunnittelematta suuntasin sinne missä niitä varmasti on, eli Oumeen länsi-Tokiossa. Kävin samaisessa puutarhassa myös vuosi sitten. Tänä vuonna olin paikalla hieman etuajassa ja puut eivät olleet vielä täydessä kukassaan. Tämä artikkeli on nyt sitten tyyppiä ”kuvaoksennus”, eli ei juurikaan uutta tietoa vaan ainoastaan kuvia kuvien perään.

Ellei kuvan yllä toisin mainita on fotot otettu Nikon D300s -kameralla.

puut
[X10]
alue
[X10]
polku
Keskipäivän aurinko lämmitti kivasti, joskin ei ollut ihan paras valo kuvailun kannalta.
peruskukka
lyhty
puurivi
[X10]
pinkki ja maisema

Alla oleva parivaljakko otti jonkinmoisia hääkuvia. Ehkäpä jotain pamflettia varten, koska häävieraita ei ollut havaittavissa. Huomio kiinnittyi melkein morsianta enemmän jannun kiiltävään pukuun. Eivät olleet paikallisia, koska kuulin ukkelin heittelevän ohjeita kiinaksi tahi koreaksi.
hää
ihmiset
kummakukka

Vaikka mun Fuji X10 on tyyliltään hieman retrohenkinen, se hävisi selkeästi erään toisen kameramiehen välineistölle. Hienot oli setit kuvaajalla… yhtä hieno oli hänen kuvausasentonsa. Tosikuvaajan tunnistaa siitä että kolmijalka törkätään vaikka jyrkkään rinteeseen, jos hyvän kuvan saaminen sitä vaatii.
retromies
mänty

Oli siellä muitakin kukkia kukkimassa.
muukukka
[X10]
muukukka2

Asemalle palatessa sattumalta huomasin paikallisen päiväkodin pihalla pienen festivaalin. Lapset antoivat jonkinmoisen musiikki-hirviöesityksen. Tarinan pointti meni hiukkasen yli hilseen. Yleisö koostui lähinnä lasten vanhemmista, isovanhemmista, naapureista ja yhdestä suomalaisesta ulkvistista.
hirviöt
kepit

Yhden talon pihalla oli kaikenmoista krääsää ja vanha puhelinkoppi.
puhelinkoppi

Jos luumut kiinnostaa, niin suosittelen keväisiä reissuja Oumeen.

Yksi vastaus to “Oumen Ume… jälleen.”

  1. äiti 19.04.2012 klo 16:37 #

    Kaunista! Ja hauska kuvaaja-kuva;-).
    Minäpä olin siellä sinuakin aikaisemmin ja kukkia homattavasti vähemmän mutta silti kaunista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: