TV-lupatarkastaja tuli kylään

6 Jun

Maanantaina oli pieni häppeninki. Iltasella siinä kahdeksan aikoihin yllättäen ovikello soi. Harvemmin kukaan tulee mun ovelle pimpottelemaan… lähinnä postimies ja aikoinaan myös Jehovat, kunnes tajusivat ettei moiset humpuukisadut allekirjoittanutta kiinnosta. Mutta mutta… tällä kertaa kotirauhan häiritsijänä oli setä Japanin kansallisesta TV-firmasta, NHK:sta.

Tuo paikallinen YLE ei näytä mainoksia, joten rahaa täytyy saada muilla keinoin. En tiennyt että Japanissakin on käytössä melko pitkälti samanlainen TV-lupa systeemi kuin Suomessa. Koskaan en ole moisia maksuja maksellut. Tietämättömyys on autuus… hehe! ”Tyhmä ulkkis” -kortti on käytännöllinen aika-ajoin. Televisiolaki ei määritä rangaistuksia maksamattajättämisestä, joten iso ongelma (kansalaisille) se ei ole.

No, enivei… Setä oli melko mukava. Koitti jopa höpötellä jotain englanniksi ja omasikin keskiarvoa paremmat taidot siinä. Hommat hoidettiin kuitenkin ihan japaniksi, koska en nähnyt syytä alkaa setää kiusaamaan. Maksun voi suorittaa esim. 2 kk tai 6 kk erissä. Maksumenetelmiä on luottokortti, pankkisiirtosopimus tai normaali postiin tuleva lasku. Valitettavasti mun kämppä on niin pieni ja telkku oli tietenkin päällä, joten TV:n olemassaoloa en todellakaan voinut alkaa kiistämään (ja tarkastaja pentele kun osasi vähän enkkuakin, niin en nähnyt kielitaidottomuuteen vetoamista vaihtoehtona). Setä oli vielä ihan ystävällinen, joten taivuin maksumieheksi. Urgh! Valitsin iiseimmän maksutavan, eli rahat tililtä systeemin. Siihen ei tarvinnut kuin vetästä pankkikorttia sedän lukulaitteessa ja naputella tunnariluku (Joo, on mahdollista että kyseessä on joku tosi edistyksellinen huijaus, mutta onneksi tilillä ei muutenkaan ole paljoa rahnaa).

2 kk setti oli muistaakseni noin 2400 jeniä.

ps. Niille, jotka ihmettelee artikkelin kuvaa, kerrottakoon että kyseessä on NHK:n maskotti Domo-kun. Hellyyttävä, eikös vain?!

3 vastausta to “TV-lupatarkastaja tuli kylään”

  1. Acjama 06.06.2012 klo 10:08 #

    Heh, se ”Je ne parlez pas Japonais” -jekku on tosi hyvä kun se toimii. Itse jouduin käännyttämään hyvinkin ystävällisen kaverin ovelta, kun mitään vastaanotinta ei tosiaan ollut. Mutta palvelu on ihan oikeasti toisenlaista, ja otin kuin otinkin maksulomakkeet ihan maksumielessä jos/kun vastaanottimen hankin. En hankkinut. Enivei, joku 140 euroa vuodessa ei ollut niin paha.

  2. J 06.06.2012 klo 12:36 #

    Heeeei TATU!!! ”Vanhat” työkavrut lähettää pitkästä aikaa terkkuja Kervosta🙂
    PÄRJÄILE ja tuu käymään!

    • Tatu 06.06.2012 klo 12:45 #

      Kiitti!
      Tulen joskus käymään kuin TV-lupatarkastaja… ilmoittamatta!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: