Aaltoja aaltojen päällä

27 Jun

poika

Yokohaman satama on Japanin suurimpia. Rahtialusten ja tankkereiden lisäksi siellä aika ajoin pysähtyy myös valtameriristeilijöitä. Niitä palvelemaan on rakennettu Osanbashin laituri. Se väsättiin aikoinaan Meiji-kaudella vuosina 1889-1896, vaurioitui maanjäristyksessä ja meni muussiksi toisen maailmansodan aikana. Nykyisen muodon se sai 2002, kun viimeisin päivitys/restaurointi valmistui.


laituri

Laiturin päällä on yleinen virkistysalue, joka koostuu lähes kokonaan aaltoilevan pinnan muodostavista lankuista. Siellä täällä on myös hyvin hoidettua nurmikkoa. Aaltoileva muoto on varsin mielenkiintoinen ja onnistunut luoden leppoisaa merellistä fiilistä. Aaltoilevasta laiturista tuli mieleen kesämökin aaltoilevat laiturit järven rannalla. Tosin mökin laiturien aaltoilevuus ei ollut arkkitehtooninen valinta, vaan johtui pelkästään upottavasta järven mutapohjasta. Nuo laiturit ajan saatossa vääntyi vänkyrälle, hajosi ja painui järven pohjaan. Toivottavasti Osanbashille ei enää käy samoin.


mummelit
Laiturin pinnan alla on kahvilaa, kauppoja sekä pieni messutila. Tuolloin siellä oli käynnissä jonkinmoinen koristehelmi/kivi -myyjäiset. Paljon mummeleita hipelöimässä kiveks… pikkukiviä.

paatti
Itse matkustajaterminaalin aulassa oli vaikuttava purjelaivan pienoismalli.

bileet
Läheisen Akarengan alueella oli menossa rokkifestarit. En viitsinyt pulittaa sisäänpääsymaksua, koska musiikki kuului varsin hyvin laiturillekkin asti.

pulu
Ja oli siellä pulujakin…

Yksi vastaus to “Aaltoja aaltojen päällä”

  1. äiti 28.06.2012 klo 09:06 #

    Japanin versio laiturista näyttää tosi hienolta! Itsellä on kokemusta juuri siitä mökkilaiturista yhdistettynä mutapohjaan.;-)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: