Osaka: vanhaa, uutta ja vauhdikasta

9 Jul

märkää

PÖSHÖÖÖN!
…ja niin kastuu kansa.

Poikkesin reissun aikana myös Osakaan.

linna

Ensiksi hieman nostalgista käyskentelyä Osakan linnan puistossa. Asuin ennen pikkumatkan päässä linnasta, joten siellä tuli käytyä melkeinpä joka viikko. Sää oli tällä kertaa hieman sateinen. Ihmisiä oli lähinnä vain linnoituksen keskuspihalla. Luumupuutarha oli tyhjillään.

polku

Puistoon on sitten viime käynnin rakennettu uusi puutarha. Näytti olevan omistettu Japaninvaahteroille. Puut ovat vielä kovin nuoria ja pikkiriikkisiä. Tuolla on odotettavissa syksy syksyltä komeampia ruskan värejä, kunhan nuo tuosta vähitellen kasvaa suuremmiksi.

uusi puutarha

Muuta uutta Osakassa oli muunmuassa uudistettu keskusrautatieasema Umedassa. Osakan rautatieasema on maailman kolmanneksi vilkkain ja siellä valmistui viime vuonna mittavat muutostyöt. Aseman etelä ja pohjoispuolille rakentui uudet South Gate Building ja North Gate Building -kauppakompleksit. Laiturien yli on suuri viisto katos. Laitureille pääsee simppelisti yhtä laajaa keskussiltaa pitkin tai vaihtoehtoisesti vanhaan tyyliin laiturien alta tunnelien kautta. Tottumattomalle yllä oleva silta on erittäin selkeä ja helppotajuinen, joten oikeat laiturit ja junat löytyy varmasti.

asema
liuk liuk

Tuli poikettua myös tuolla kastelulaitoksessa, jota Universal Studios Japan:iksi kutsutaan. Ei kooltaan ihan Chiban Disney Resortin tasolla, mutta hieman aikuisempi huvittelupaikka. Ei sitä pieneksikään voi kyllä haukkua.

Pöshöööön!

Jos Jurassic Park -vempeleessä ei pelästyksen takia kastu housut, niin ne kastuu viimeistään loppuhuipennuksessa.

satama

Disneysean tapaan USJ:ssa on myös pseudo-autenttisia miljöitä.

Universal

Noin, täten pikainen Kansain reissu on paketissa ja seuraavissa artikkeleissa taas jotain aivan muuta.

2 vastausta to “Osaka: vanhaa, uutta ja vauhdikasta”

  1. äiti 14.07.2012 klo 16:15 #

    Osakan linna, ensimmäinen kosketus japanilaiseen kulttuuriin! Muistoissa säilyvä kokemus…, ihanaa

Trackbacks/Pingbacks

  1. Osakan linnaan jälleen kerran | Tatu @ nihon - 09.07.2014

    […] käytyä useammin kun asustelin vuoden ajan Osakassa. Aikaisempia artikkeleita ovat mm. tämä, tämä, tämä, tämä ja tämä. Hmm… jotenkin erilaisia artikkeleita nuo vanhat […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: