Italia: Rooma osa 2

15 Oct

pappa lukee

Noniin, seuraava osa uunista ulos.
Rooman seikkailujen aikaisempia tapahtumia voitte lukea edellisestä artikkelista.

Jälleen kerran aikaisin ylös ja aikaisin liikkeelle. Ei kannata kuluttaa aikaa hotellissa lorvimiseen. Aluksi matka vei Piazza del Popolo aukiolle, joka oli odotetun hiljainen. Vain muutama ihminen kuten yllä oleva papparainen lukemassa aamun sanomalehteä.

denso?

Hiippari Santa Maria dei Miracoli -kirkon portailla.

poseidon / neptunus

Aukean kulmassa oli myös pieni ”euron-tori” muutamalla myyntikojulla. Siellä oli enemmän vilskettä mummeleiden tarkastaessa päivän tarjouksia. Aukean vieressä sijaitsee edellisessäkin artikkelissa mainitsemani puisto.

puisto

Liikkeellä oli tyypillistä ”aamukansaa”. Koirien ulkoiluttajia sekä hölkkääjiä.

lampi
katu

Sitten keskustaan…

suihkulähde
tolppa

Yllä olevat pari kuvaa ovat Piazza Navona aukiolta. Pitkulaisella alueella on useita patsaita ja suihkulähteitä. Kauan siellä ei viihdytty, koska tarkoituksena oli lähinnä paikallistaa lähettyvillä sijaitseva gelato-, eli jäätelökauppa. Oli niin hyvää että unohtui ihan kuvien ottaminen. Viileä herkku oli vastassa noin millisekunnissa.

partin piha

Yllä Rooma-ajalta, vuodelta 126, peräisin oleva Pantheon. Tämän rakennuksen värikkäästä historiasta voitte lukea Wikistä. By the way, olenko mä ainoa joka aina sekoittaa Pantheonin ja Parthenonin?

Part… Pantheonilla on erikoinen kupolikatto. Sen keskellä on aukko, joten sateen aikaan vesi pääsee vapaasti putoamaan salin keskelle. Korkeutta tönöllä on 58 m, mikä on aika kova saavutus kun otetaan huomioon rakentamisvuosi. Kupoli on vieläkin maailman suurin vahvistamaton sementtikupoli. Muutenkin Panthenon sisältää lukuisia rakenteellisia oivalluksia. Kyllä ne roomalaiset osasi rakentaa.

kupoli

Vähän matkan päässä sijaitsee Trevin suihkulähde.

Trevi

Edustaa hieman uudempaa ja paljon krumeluurimpaa arkkitehtuuria ja on yksi maailman kuuluisimmista suihkulähteistä. Kuten kuvasta näkyy, se on varsin suosittu ja ruuhkainen paikka Roomassa. Yksi syy lienee legendalla, jonka mukaan lähteeseen viskomalla kolikon selin varmistaa että palaa vielä joskus Roomaan.

Itse nakkasin vain yhden 5 jenin kolikon, joten kaipa sitä joutuu joku päivä raahautumaan toistamiseen Roomaan. Helppoahan sen pitäisi olla koska ”kaikki tiet vievät Roomaan”. Typerä sanonta sinällään… ihan yhtä hyvin voisi sanoa että ”kaikki tiet vie Keravalle”, koska ovathan useimmat linkattuna toisiinsa.

Jos muuten tämän ja edellisen artikkelin paikat näyttää tutuilta, en ihmettele, sillä lähes kaikki esiintyy ”Enkeleitä ja Demoneita” leffassa. Se on vähän kuin jännärin muotoon valettu Rooman matkailumainos.

Circus Maximus

Seuraavana Circus Maximus, muinainen hevoskilpailujen ja muiden yleisötapahtumien näyttämö. Nykyään valitettavasti jälkellä ei ole kuin hiekkainen aukio ja muutama matala raunio. Aika hauskasti oli yksinäinen jannu lueskelemassa aukean ainokaisen puun varjossa. Voin kuvitella miten hänen piti vähän valiä siirtyä kun tuon ison aurinkokellon viisari liikkuu pitkin päivää. Tuli vähän mieleen Kindlen logo.

tönö

Yllä hieman mitäänsanomaton kirkko nimeltään Santa Maria in Cosmedin. Keskiaikainen rakennus jossa aikoinaan annettiin hyvätekeväisyyssapuskaa köyhille. Itse rakennus ei ole kovinkaan kuuluisa, vaan yksi sen sisältämä kiekkomainen esine.

Bocca della Verità, eli Totuuden suu, on kasvoja esittävä Rooma-ajan kaiverrus. Legendan mukaan jos laittaa käden ukkelin suuhun ja kertoo valheen, puraisee partaheebo käden irti. Turistien keskuudessa on suosittua poseerata käsi nielussa ja tehdä pelokkaita ilmeitä.

naama

Hillityltä kirkolta yltiöpalttiseen pröystäilyyn.

kakku

Yllä oleva feikki-vanhanaikainen kermakakkutalo on suhteellisen tuore rakennus Roomassa. Monumento Nazionale a Vittorio Emanuele II on Italian ensimmäisen kuninkaan kunniaksi pystytetty kompleksi. Tuota arkkitehtuurin ”riemuvoittoa” kutsutaan myös nimillä ”hääkakku”, ”kirjoituskone” ja ”Zuppa Inglese”. Vaikka ulkomuoto ei sinällään olisi paha, niin huono asia oli että hökötyksen tieltä lanattiin laajoja vanhan Rooman aikaisia alueita sileäksi.

Rooma

Feikkivanhasta onkin hyvä siirtyä oikeasti vanhaan. Vieressä nimittäin sijaitsee vanhan Rooman raunioita aika mukavasti, Forum Romanum nimisellä alueella. Pienestä lähtien historiasta kiinnostuneena oli todella mielenkiintoista nähdä nuo paikat ihan omin silmin, joskin tietty hieman rappeutuneena. Se on kiistatta Rooman vanhin osa. Harmi etteivät rakennukset ole säilyneet paremmin.

Tosin voidaan ajatella että ei sen aikakauden ihmiset varmaan ajatelleet että tulevat polvet rakennuksia kaipailisivat. Tuskin kukaan nykyihminenkään tieten tahtoen haluaisi säilyttää Jakomäen betonimöhkäleitä tulevaisuuden historiaharrastelijoiden ihmeteltäväksi.

kaatunut pylväs
temppeli
raunioita

Vieressä on ”palatsimäki”. Tarinan mukaan Rooman syntysija, koska siellä sijaitsi Romuluksen ja Remuksen kotiluola.

patsaita
kaari

Reissaaminen Roomassa voidaankin mitä mainioimmin päättää sen kuuluisimpaan maamerkkiin, Colosseumiin.

colosseum

Suurin amfiteatteri koko Rooman valtakunnassa. Istumapaikka noin 50000 katsojalle. Vertauksena tosin Circus Maximus mahdollisti jopa 150000 verran yleisöä.

sisällä
raariaukko

Aukosta näkyy viereinen Arco di Costantino. Se on esikuva useille riemukaarille eri puolilla maailmaa.

Alla näkyy ennen laudoista ja hiekasta koostuneen areenan alla olevat huoneet gladiaattoreille ja eläimille.

pohjalla
seinä

Kaiken kaikkiaan hieno rakennus ja pakkonähtävyys Roomaan matkaajille. Tietenkään sinne ei pääse ilmaiseksi, kuten kirkkoihin. Suosiosta johtuen jonot saattavat olla melkoiset. Suosittelen lippujen ostamista etukäteen netistä, kuten itsekkin tein. Lippu on itse asiassa kaksipäiväinen ja sillä pääsee Colosseumin lisäksi Roomalaiselle Forumille ja ”palatsikukkulalle”. Jos kuitenkin lippu on jäänyt ostamatta saa sen paikanpäältäkin. Tällöin neuvon hankkimaan sen Forumin sisäänkäynniltä, koska jono on murto-osa Colosseumin ruuhkasta.

Gladiaattiorin kamppalupaikalta puksuteltiin metrolla keskusjuna-asemalle ja sitten olikin aika ottaa suunta kohti Firenzeä. Siitä sitten seuraavassa artikkelissa.

7 vastausta to “Italia: Rooma osa 2”

  1. äiti 15.10.2012 klo 22:13 #

    Loistavia kuvia!
    En ole koskaan ajatellut että välttämättä haluaisin mennä Italiaan/Roomaan, mutta ehkä jos kuitenkin….

  2. Kiskomies 15.10.2012 klo 22:23 #

    ”Kaikki tiet vievät Roomaan” perustunee siihen, että roomalaiset olivat ensimmäisiä, jotka rakensivat kattavasti kestopäällystettyjä teitä. Sanonnassa siis ”tie” ei tarkoittane hiekkaisia kärrypolkuja, joita toki risteili vähän siellä sun täällä. Tämä roomalaisten kestopäällystetty tiestö oli pääsääntöisesti säteittäinen, eli valtaosan teistä toinen pää sijaitsi Roomassa. ”Kehäteitä” ei juuri ollut, ainakaan sanonnan syntyaikoina.

    Rooman Colosseum on ja oli kaikkein suurin roomalainen amfiteatteri. Maailmalta löytyy hieman pienempi, maailman kolmanneksi suurin amfiteatteri, joka on kuitenkin säilynyt huomattavasti paremmin. Esim. kenttä on ehjä, ilmeisesti koska tässä toteutuksessa se rakennettiin kivestä(?). Samoin katsomon istuinporrastus on kattavasti ehjä. Se löytyy Tunisian Djemistä: http://en.wikipedia.org/wiki/El_Djem#Amphitheatre

    • Tatu 15.10.2012 klo 23:25 #

      Juu, kyllähän mä tuon sanonnan perustan tiedän.

      Kiitos linkistä tuohon ehjempään amfiteatteriin. Sielläpäin ei näemmä päässeet kiviryövärit ja ilmansaasteet niin pahasti nakertamaan rakenteita.

  3. acjama 16.10.2012 klo 15:03 #

    No, tuliko käsi ehjänä Bocca della Vertasta pois? Gary Cooperilta se jäi sisälle. Leffan nimen tosin unohdin.

    Mihinkäs aikaan oli hiljaista liikkua kaupungilla?

    • Tatu 16.10.2012 klo 15:46 #

      Joo… tule se ihan ehjänä.

      Varmuuden vuoksi käytin huonompaa vasenta kättä. Toisaalta en puhunut mitään joten ei ollut väitettä testattavana.

      eli siis…

      EVOtin Boccan käytön ja idean hienosti.

    • Tatu 16.10.2012 klo 15:47 #

      Aikaisin aamulla on hiljaisinta, jopa kuuluisissa kohteissa.

Trackbacks/Pingbacks

  1. Italia: Firenze « Tatu @ nihon - 19.10.2012

    […] huomiotaherättävin osa on sen kupoli. Kuten aikaisemmassa artikkelissa mainitsin, oli sen inspiraationa Rooman Pantheon. Siinä missä Pantheonin kupoli on vieläkin […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: