Akiba

16 Apr

iso tyttö

Eräänä päivänä oli metsästämässä Akibassa, eli Akihabarassa, Gintama-kamaa kaverille, jonka nimimerkki tässä blogissa on ollut ”Nenis”. Fotoilin samoilun aikana muutaman kuvan Akiban värikkäistä kaduista ja kaupoista.

kauppoi

Niille harvoille, jotka ei paikkaa tiedä, on Akihabara aikojen saatossa tullut tunnetuksi lähinnä lukuisista elektroniikkaa ja viihdettä myyvistä pienistä liikkeistä. Osakan Den Den Townin tapaan tosin nämä sähköistä tilpehööriä myyvät puljut ovat joutuneet pitkälti väistymään isompien laitetavaratalojen, Bic Cameran ja Yodobashin, sekä otaku ja fanitavaraa myyvien kauppojen puristuksessa. Toki muutama komponenttien ja mielenkiintoisten vempaimien putiikki on säilynyt, mutta iso osa nykyään palvelee idoli- ja anime-otakujen mielihaluja.

Tässä kaupunginosassa on värien käyttö riistäytynyt käsistä. Kaupat varmaan yrittivät erottua naapurista aina vain kirkkaamilla ja kirkkaammilla väreillä. Lopputuloksena on hurja pastellisekamelska.

Vocaloid

Yllä iso Mikun ja muiden Vocaloid-hahmojen nendoroid mainos. Mitä pikkuruisempi ”lelu”, sitä isompi mainosplakaatti??

pelei
työn teki jä

Aivan aseman kupeessa on vieri vieressä kaksi eri tyypin fanittajan mekkaa. Kauempana on supersuositun Gundam-sarjan kahvila. Kyseinen robotti löytyy patsastelemasta myös Odaibassa. Lähempänä on Japanissa hypersuositun purkkapoppiryhmän AKB48:n pytinki. Tuo jäseniltään maailman suurin pop-ryhmä (kirjoitushetkellä 88 jäsentä) on saanut nimensä juuri Akihabarasta, joka lyhentyy muotoon AKB.

otaku-mekka

Etualan jannu on aika tyylikäs.🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: