Yokoten linna

10 Feb

Puolen päivän mittainen reippailu Yokoten linnaan ja sitä ympäröivään puistoon.

Yokoten linna on melko pieni. Se alunperinkin koostui vain päätornista ja yhdestä sivutornista. Pieni koko on melko tyypillinen tämänlaisille kukkulanpäällislinnoille. Muita esimerkkejä ovat mm. linnat Iwakunissa ja Inuyamassa. Kukkula itsessään jo parantaa näköalaa ja antaa puolustajille taktista etua.

Linna rakennettiin vuonna 1550 Onodera samuraiklaanin toimesta. Linnan omistaja vaihtui muutamia kertoja historiansa aikana. Edo kaudella linna kuului Kubotan hallintoalueeseen, ja siten Kubotan linnan alaisuuteen. Tämä oli hyvin epätavallista, koska Tokugawa shogunaatilla oli sääntö, jonka mukaan yhdellä hallintoalueella saa olla vain yksi linna. Kubotan alueella oli itse asiassa kolme; päälinna nykyisen Akitan kaupungin alueella ja sivulinnat Yokotessa sekä Odatessa. Alkuperäinen linna paloi Boshin-sodan loppuvaihella vuonna 1868 shogunaatin joukkojen vetäytyessä kohti Hokkaidoa. Nykyinen linna on vuonna 1965 valmistunut betoninen rekonstruktio.

En tiedä onko linnaan juuri vast’ikään tehty remontti, mutta se on todella hyvässä kunnossa. Seinät ja katot ovat virheettömässä maalipinnassa ja reunuksien yksityiskohdat ei ole lainkaan rempallaan.

Linnan huipulta on varsin hulppeat näkymät yli Yokoten kaupungin. Asukkaita siellä on noin 100.000, eli saman verran kuin Lahdessa. Yokote on tyypillinen keskisuuri japanilainen kaupunki. Usein tämänkokoiset kaupungit näyttävät pienemmiltä mitä ne asukasmäärältään voisi olettaa. Tämä johtuu siitä että pinta-ala on varsin suuri (melkein 700 neliökilometriä). Asukas tiheys on täten vain 137 per km2, kun esim. Lahdella se on 765 km2. Lisäksi suurmetropolien ulkopuolella tonttimaa on huomattavasti halvempaa, mikä kannustaa omakotitalojen rakentamiseen isompien kerrostalojen sijaan. Alla olevasta kuvasta voitte nähdä Yokote-joen ja sen ylittävän sillan, jolla pidetään vuosittainen Okuribon festivaali.


Linnan sisällä on paikallista historiaa esittelevä museo. Yllä oleva maalaus kuvannee linnan tuhonnutta taistelua Boshin-sodan aikana. Alla korkea-arvoisen samurain yksityiskohtaisesti koristeltu haarniska. Maskien tarkoituksena on pelottaa vastustajaa ja niissä usein on tuuheat viikset. Kutsun niitä itse Seppo Hovi -naamareiksi.


Museossa esitellään myös Kokeshi -nukkeja sekä niiden valmistusta. Puiset Kokeshi nuket ovat tyypillistä Tohokun alueen käsityötaidetta. Tiesitkö että Nintendon Mii -hahmot perustuvat Kokeshi -nukkeihin?

Linnaa ympäröi hyvin hoidettu puistoalue.

Lammella on muutamia vanhoja ukkeleita kalastelemassa.

Puistossa on myös käytöstä poistettu höyryveturi, jonka ohjaamoon pääsee ihmettelemään. Mittarit ja säätimet ovat paikoillaan, eikä seinillä ole minkäänlaisia töhryjä. Voin vain kuvitella miten kaameassa kunnossa vastaava juna olisi Suomessa jo viikon parin jälkeen. Ainakin paikalliset teinit on moninkertaisesti siivompia kuin Suomen pissikset ja lökäpöksyt.


Kaukaa hyvältä näyttänyt punainen kaarisilta olikin pettymyksekseni metallinen.

Kaikkihan tyykkää otoköistä? Onneksi niitä puistoissa on, joten tässä maistiainen paikallisesta eläimistöstä.



Linnan kupeessa on vanha pyhäkkö.

Oven yllä olevia kanji-merkkejä kun tarkastelee, selviää että kyseessä onkin Akitan pyhäkkö. Luulisi että koko prefektuurin nimeä kantava pyhäkkö olisi isompi ja hienompi, mutta onhan se herttainen noinkin. Vähän niinkuin pröystäilemätön wabi-sabi:mainen. Nimi ei ehkä heti avaudu, mutta se pitääkin lukea oikealta vasemmalle, niinkuin ennenvanhaan oli tapana kirjoittaa. Kaksi kanjia oikealta luettuna ovat ”Akita”, ja kaksi seuraavaa ”jinja”, eli pyhäkkö.


Vanha ruostunut pata pyhäkön vieressä. Näitä yleensä käytetään suitsukkeiden polttamiseen.

Linnalle kävely on aika hyvää liikuntaa sen korkean sijainnin johdosta. Se on tosin melko kaukana Yokoten juna-asemalta, joten suosittelen vierailijoita ottamaan bussin kukkalan juurelle asti.

Yksi vastaus to “Yokoten linna”

Trackbacks/Pingbacks

  1. Syksyn värejä vuorilla | Tatu @ nihon - 18.10.2014

    […] linna. Se oli Onodera daimyosuvun rakentama Kamakura-kaudella. Myöhemmin Onoderan suku muutti Yokoten linnaan ja Inaniwan linnasta muodostui eräänlainen haaralinna. Taistelevien daimyoiden aikana Mogami-suku […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: