Japanin kulttuurihistoriaa tiivistetysti, osa 3

9 Mar

Heian (794 – 1192)

794 – Pääkaupungin siirto Heianiin (nyk. Kioto).
801 – Sota Ainuja vastaan.
810 – Keisari Saga: Sivistynyt ja suosi kiinalaista kirjallisuutta.
859 – Ensimmäinen lapsikeisari Seiwa: sessho kampaku järjestelmä, jossa näennäisessä vallassa on heikkoja lapsikeisareita ja todellinen valta on Fujiwara-suvulla.
887 – Keisari Uda: Yrittää rajoittaa Fujiwarojen valtaa tukeutuen akateemisiin piireihin.
894 – Lähetystöt Kiinaan lopetetaan Sugawara no Michizanen noustessa valta-asemaan. Hän oli lahjakas valtiomies, mutta ei ollut aatelissukua, mikä ei miellyttänyt konservatiivisia hovisukuja.
901 – Michizanen karkoitus Kyushun saarelle keisari Daigon avulla. Michizane lopulta kuolee maanpaossa. Myöhemmin tappava sairausepidemia puhkeaa pääkaupungissa ja erityisesti Michizanen karkoitusta puuhanneet Fujiwara-suvun jäsenet ovat sen uhreina. Lisäksi salamat iskevät useita kertoja keisarilliseen palatsiin. Tämän seurauksena Michizane kutsutaan kuolemanjälkeisesti takaisin ministeriksi ja lopulta pyhitetaan shintojumalaksi.
935 – 940 Taira no Masakadon kapina itä-Japanissa: Uhka torjutaan, mutta täten myös sotilassukujen  vaara hoville ymmärrettiin paremmin.
995 – 1018 Fujiwara no Michinagan valtakausi: kulttuurin kukoistus (esim. Genjin tarina ja hajuvesien tunnistuskilpailuja). – Fujiwaroilla on oma toimisto, jonka määräyksillä oli melkein normaalin valtion hallituksen säätämien lakien voima.
1072 – Insei-kauden alku: ”entisen keisarin” virasto perustetaan, millä pyritään siirtämään valtaa pois Fujiwaroilta. (Kautta historian Japanin byrokratialle on tyypillistä uusien valtionelinten perustaminen ja vallan hivuttaminen hiljalleen niille, sen sijaan että edelliset valtakeskukset lakkautettaisi äkkiseltään.)
1130-luku – Taira no Tadamorin nousu: Sotilassukua, mutta sivistynyt ja koulutettu, joten hänen toimintaansa siedettiin hovissa. Hän oli ensimmäinen samurai-kastilainen, joka palveli suoraan keisaria aristokraattien sijaan. Tadamorin poika, Kiyomori naittaa tyttäriään keisarisukuun vahvistaakseen valtaansa pois Fujiwaroilta, mutta on yleisesti isäänsä vähemmän hovin suosiossa.
1156 – Hogen kapina: Taira ja Minamoto suvut kukistavat sen. Sodan jälkeiset teloitukset järkyttävät ”ulkoiselta maailmalta” normaalisti eristyksissä olevaa hovia.
1158 – Heiji kapina: Taira suvun mahtihenkilön, Kiyomorin, ollessa pyhiinvaelluksella Minamotot ja Fujiwarat valloittavat palatsin. Palatessaan Kiyomori kukistaa kapinan ja surmaa lähes koko suvun paitsi Minamotojen kolme nuorta poikaa (Yoritomo, Noriyori, Yoshitsune), jotka karkoitetaan.
1180 – 1185 Genpei sota: Karkoitetut Minamotot Yoritomon johdolla käyttävät hovin ja aristokratian tyytymättömyyttä Tairan hallintaan hyväkseen ja nostavat kapinan. Tällä kertaa koko Minamoton suku on veljesten tukena. Kiyomori kuolee sairauteen ja Tairat pakenevat Shikokulle, jossa heidät kukistetaan.

Kausi alkaa pääkaupungin siirrolla Heianiin, nykyiseen Kiotoon. Aikaa kuvastaa edelleen vaurastuva hovi ja aristokratia, minkä seurauksena tilaus useille korkeakulttuurin muodoille on suuri. Syntyvällä kulttuurin kultakaudella on kuitenkin vain vähän vaikutusta tavalliseen kansaan. Erityisesti Kiinan kulttuurin vaikutus oli tuona aikana huipussaan ja buddhalaisuus leviää laajalti Japanissa. Heian-kautta pidetään erityisesti keisarillisen hovin ajanjaksona, vaikka todellinen valta oli keisariperheeseen avioliittoja järjestäneellä Fujiwaran suvulla. Heiankauden lopulla taitamattomasta hallinnosta seuraa epävakautta ja lopulta sisällissota, mikä johtaa samuraikastin valtaannousuun ja ensimmäisen shogunaatin muodostumiseen.

Kulttuuri
Vaikka kiinan kirjoitus säilyi virallisena kielenä, kana-kirjoitusmerkkien käytön yleistyminen johti Japanilaisen kirjallisuuden nousuun. Järjestettiin Utaawase tapahtumia, jotka olivat eräänlaisia runokilpailuja. Naisille ei yleensä opetettu kiinan kieltä, vaan kirjoittivat vain japaniksi, mistä seurasi useiden naiskirjailijoiden esiintulo japaninkieliseen kirjallisuuteen.

Nykyisessä Akitan alueella syntyneen Ono no Komachin sanotaan olevan yksi Japanin taitavimpia runoilijoita ja aikalaisten kuvauksien mukaan kaunotar vailla vertaa. ”Komachi” sanasta muodostui klassinen naisellisen kaudeuden synonyymi.  Ajan kauneuskäsitteet tosin eroavat melkoisesti nykyistä (mm. mustatut hampaat). Ariwara no Narihira oli matkusteleva runoilija ja niin sanottu Japanin ”Don Juan”, jonka naisseikkailuista kerrotaan Ise Monogatari teoksessa. Kokinwakashu on 900-luvun alun 1100 waka-runon kokoelma (kokoaja: Ki no Tsurayuki) ja ensimmäinen sen kaltainen teos, joka oli keisarin tilaama. Tosa Nikki on samaisen Tsurayukin kirjoittama Japanin ensimmäinen päiväkirjamainen proosa. Se on kirjoitettu kana merkistöllä kanjien sijaan, vaikka kirjoittaja olikin mies.

Klassinen kukoistuskauden aikana nikki, eli päiväkirjamuotoinen, kirjallisuus yleistyy. Aikakauden helmenä voidaan pitää Murasaki Shikibun kirjoittamaa Genjin Tarinaa, joka on maailman ensimmäisiä romaaneja. Murasaki osasi ajan naiselle epätyypillisesti hyvin kiinaa ja oli hyvin selvillä hovin koukeroista. Hän sai inspiraationsa ja kirjoitti hovissa ja teosta luettiin muille ääneen ihan kuin entisajan TV-sarja muotoisena viihteenä. Genjin Tarinan alkuperäistekstissä ei usein mainita nimiä toisin kuin käännöksissä, vaan ihmisiin viitataan arvonimillä, suhteilla toisiin ihmisiin tai muilla vihjauksilla. Teoksesta on tietääkseni olemassa 3 täydellistä englanninkielistä käännöstä ja 1 vajaa suomenkielinen käännös. Muita ajan silmäätekeviä kirjailijoita oli muun muassa keisarinnan avustaja ja Murasakin kilpailija, Sei Shonagon. Hän kirjoitti Päänaluskirjan, joka sisälsi kokoelman pieniä tarinoita ja tunnetiloihin liittyvien asioiden listoja. Izumi Shikibu kirjoitti romanttisia skandaali tarinoita prinsseistä ja emotionaalisia runoja, ehkäpä vähän kuin aikansa kevyitä taskuromaaneja.

5 vastausta to “Japanin kulttuurihistoriaa tiivistetysti, osa 3”

Trackbacks/Pingbacks

  1. Uusien kulmien etsimistä Narassa, osa 2 | Tatu @ nihon - 17.07.2014

    […] oleva pyhäkkö. Se on Fujiwara-suvun pyhäkkö. Kyseisestä mahtisuvusta voitte lukea vaikka täältä. Prossilyhtyjen lisäksi pyhäkön ympärillä on lukuisia kivilyhtyjä. Lyhdyt ovat valaistuna […]

  2. Kirsikankukkakävely itä-Kiotossa | Tatu @ nihon - 27.07.2014

    […] Ankkajoki virtasi aikoinaan eri kohdassa, mutta kun Japanin pääkaupunki siirrettiin Heian-kauden alussa nykyisen Kioton alueelle joen kulkua muutettiin. Se siirrettiin virtaamaan keisarillisen […]

  3. Wikilinkki | Tatu @ nihon - 21.09.2014

    […] artikkeleihin: Osa 1 Osa 2 Osa 3 Osa 4 Osa 5 Osa 6 Osa 7 Osa […]

  4. Japanin korkein pagoda | Tatu @ nihon - 29.11.2014

    […] mikä paloi 1200-luvulla eikä sitä rakennettu enää uudelleen. Tämä parivaljakko rakennettiin Heian-kaudella Kioton eteläisen portin, Rashomon:in, molemmille puolille kaksi vuotta sen jälkeen kun […]

  5. Japanilaiset puutarhat: historia | Tatu @ nihon - 22.12.2014

    […] Heian-kaudella, mikä oli suhteellisen rauhallinen aikakausi Japanin historiassa, aristokraateilla oli paljon enemmän aikaa taiteelle ja yleisesti nautiskelulle. Tuona aikana he rakensivat huomattavasti suurempia puutarhoja juhlia ja hauskanpitoa varten. Nämä puutarhat olivat vehreämpia ja sisälsivät suuria lampia, mitkä mahdollistivat veneilyn tai jopa kalastamisen. Lammet sisälsivät saaria, jotka oli yhdistetty kiinalaistyylisillä kaarisilloilla, joiden alta veneetkin mahtuivat kulkemaan. Nämä ”Shinden” -puutarhoiksi kutsutut viheralueet ovat vahvasti esillä mm. kyseisen aikakauden suurteoksessa, Genjin tarinassa. Näistäkään puutarhoista yksikään ei ole selviytynyt nykypäivään, mutta osa niiden suurista lammista on hyödynnetty myöhemmissä puutarhoissa. Käytännössä puutarhoja oli tuona aikana kolmea lajityyppiä: keisarilliset ja aateliston puutarhat kaupungissa, aateliston puutarhat syrjäisemmissä huviloissa, ja temppelien puutarhat. […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: