Japanin kulttuurihistoriaa tiivistetysti, osa 4

13 Mar

Kamakura (1192 – 1333)

1219 – Hoville myötämielisen 3. shogunin Minamoto Sanetomon kuolema (salamurha)
1221 – Jokyu-kauden kapina: entinen keisari Go-Toba yrittää palauttaa vallan hoville, mutta epäonnistuu ja Kamakuran valta vahvistuu entisestään.
1274 / 1281 – Epäonnistuneet mongolien hyökkäykset torjutaan osaltaan voimakkaiden myrskyjen (Kamikaze) avustuksella. Hojo-suvun sen ajan shikken (päähallintoelimen, Mandokoron, johtaja) oli taitava, mutta seuraajat olivat taidoiltaan heikkoja, mikä johti järjestelmän hitaaseen rappioon.
1333 – Kamakuran bakufun kaatuminen keisari Go-Daigon nimissä. Go-Daigo oli vahva keisari, mutta hieman liian itsetietoinen eikä kovinkaan lojaali liittolaisia kohtaan, mistä koituu hänelle ongelmia myöhemmin. Bakufu syrjäyttää aluksi keisarin ja hän pakenee pääkaupungista, mutta muodostaa armeijan pienen ja taitavan samuraijoukon johdolla. Bakufun kenraali, Ashikaga Takauji, loikkasi keisarin puolelle, minkä avulla Kamakuran bakufu lopulta kukistetaan.

Samuraiden nousun jälkeen De facto valta shogunaatilla, vaikka keisari jatkoi Japanin nimellisenä hallitsijana. Bakufu järjestelmä luotiin hovin systeemin rinnalle Minamoto Yoritomon toimesta sen sijaan että vanha hallintojärjestelmä olisi kaadettu. Bakufun alla paikalliset alueet ovat sijaishallitsijat / daimyot hallinnassa ja usein hyvin itsenäisiä. Shogunaatin perustaja Yoritomo kuolee nuorena ja seuraavat shogunit heikkoja Hojo suvun kontrolloimia ”nukkeshoguneita”. Kamakura kauden loppupuolella Mongolit uhkaavat, mutta niiden invaasiot torjutaan onnekkaasti sattuneiden hirmumyrskyjen avustuksella. Kauden viimeisimmät shogunit taitamattomia valtionmiehiä, mistä seuraa tyytymättömyyttä ja shogunaatti kaadetaan voimakkaan keisarin johdolla. Lopulta kapinaa johtanut kenraali ottaakin haltuunsa käytännön vallan ja muodostaa Ashikaga shogunaatin.

Kulttuuri
Myöhäisellä klassisella kaudella 1100-luvulta eteenpäin runous oli kehittynyt jo kunnian ja vallan välineeksi yläluokan keskuudessa. Järjestetään vakavampia runokilpailuja, joissa voitolla on rahallista tai asemallista merkitystä. Aikakauden runojen aiheet usein oli melankolista menneen suuruuden ajan haikailua.

Merkittäviä henkilöitä olivat muun muassa munkkirunoilija Saigyo 1118 – 1190, joka oli hyvissä väleissä Fujiwara no Shunzein kanssa. Fujiwara no Shunzei 1114-1204 puolestaan oli aikansa suosituimman runokoulukunnan perustaja. Niiden oppien painotuksena on runojen piilomerkitysten tulkinta. Shunzei oli myös useiden runokilpailuiden arvostettu tuomari. Fujiwara no Teika 1162-1241 oli Shunzein vanhin poika ja Shinkokinshu-runoantologian koonneen lautakunnan vetäjä. Shin-kokinwakashu koottiin vuonna 1205 ja oli aiempaan Kokinshuhun verrattuna vaikeammin ymmärrettävä ja hienostuneempi.

Teikan vaikutus japanilaiseen runouteen ulottuu vuosisatojen päähän hänen kuolemastaan. Konservatiivinen nijo- ja nuorekkaammat reizei sekä kyogoku-runotyylit muodostuivat Teikan runo-opeista. Runokoulukuntien arvovalta riippui suuresti alkuperäisistä kirjoituksista, mistä seurasi että jäsenet jopa väärensivät käsikirjoituksia itselleen yrittäessään pönkittää oman koulunsa arvostusta.

3 vastausta to “Japanin kulttuurihistoriaa tiivistetysti, osa 4”

Trackbacks/Pingbacks

  1. Wikilinkki | Tatu @ nihon - 21.09.2014

    […] artikkeleihin: Osa 1 Osa 2 Osa 3 Osa 4 Osa 5 Osa 6 Osa 7 Osa […]

  2. Syksyn värejä vuorilla | Tatu @ nihon - 18.10.2014

    […] oleva pikkuruinen tönö on Inaniwan linna. Se oli Onodera daimyosuvun rakentama Kamakura-kaudella. Myöhemmin Onoderan suku muutti Yokoten linnaan ja Inaniwan linnasta muodostui eräänlainen […]

  3. Japanilaiset puutarhat: historia | Tatu @ nihon - 22.12.2014

    […] Kamakura ja Muromachi -kausilla tapahtunut vallan keskittyminen lähes yksinomaan sotilaskastille vaikutti laajalti kulttuuriin, arkkitehtuuriin ja täten myös puutarharakentamiseen, vaikkakin osa yleellisistä teemoista olivat vielä esillä varsinkin kauden alussa. Esimerkkinä Kioton kultainen pavilijonki. Sotilaskastin johtajat eivät pitäneet arvossa aikaisempaa hovin suosimaa loisteliaisuutta ja krumeluuria. He kannattivat pidättyväisempää ja yksinkertaisempaa elämäntyyliä ja niitä arvoja korostavaa Zen-buddhalaisuutta. Temppelien yhteydessä olevien puutarhojen tarkoituksena ei ollut hauskanpito vaan munkkien meditoinnin edesauttaminen. Puutarhat kehittyivät pienempään, yksinkertaisempaan ja minimaaliseen suuntaan. Ne kuitenkin yleensä säilyttivät samat aikaisemmat elementit, lammet, saaret, sillat ja jopa vesiputoukset. Minimalistisuuden äärimmäisenä esimerkkinä ovat kuivat kivipuutarhat, ”karesansui”, joissa edellämainittuja maisemallisia elementtejä symboloivat huolitellut sora-alueet ja kivet. Näillä yleisesti Zen-puutarhoiksi (periaatteessa vain Zen-puutarhojen alalaji) kutsutuilla kivikentillä on siis hyvin vähän tekemistä aikaisempien shintoperinteen kivipuutarhojen kanssa. […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: