Japanin kulttuurihistoriaa tiivistetysti, osa 5

16 Mar

Muromachi (1333 – 1568)

1336 – Ashikaga Takauji ottaa pääkaupungin haltuun ja Go-Daigo pakenee Koya-vuoren itäpuolelle, mistä seuraa eteläisen- ja pohjoisen dynastioiden kausi. Eteläinen hovi rakentaa legendaarista keisarimyyttiä, mikä pysyy voimissaan aina toisen maailmansodan loppuun asti.
1367 – 1395 – Ashikaga Yoshimitsun valtakausi. Hän oli sivistynyt shogun (nuorena 3 opettajaa: strategi, runoilija ja munkki), joka pyrki rakentamaan shogunaatille omaa kulttuuria ja perinnettä. No-teatterin ja ketjurunojen suosioon nousu. Myös taloudellista kukoistusta havaitaan valtion alueiden välisen kaupan kasvaessa.
1392 – Eteläinen dynastia tekee sovinnon pohjoisen kanssa.
1467 – 1477 – Onin sota syttyy hiljalleen itsenäistyneiden alueiden valtataistelujen seurauksena.

Keisari Go-Daigo ei ymmärrä palkita Ashikagan samuraita oikeudenmukaisesti, mistä seuraa eripuraa sotilaskastin keskuudessa. Ashikagan ottaessa pääkaupungin haltuunsa ja perustaessaan palatsinsa Muromachin kortteliin Kiotoon keisarillinen hovi pakenee etelään. Tästä seuraa Nambokucho 1336-1392, eli Eteläisen- ja pohjoisen hovin kausi. Lopulta hovien välille saadaan sovinto ja Japanissa on taas jälleen yksi keisari, joskin todellinen valta säilyy shogunaatilla. Keskushallinto on heikko kauden lopulla ja voimakkaat alueellisten lääninherrat (daimyot) nousevat hierarkiassa aina korkeammalle. Sotiminen ja kahakointi yleistyy daimyo-sukujen välillä heidän täyttäessä heikon hallinnon jättämää valtatyhjiötä, mikä lopulta johtaa koko maan kattavaan sisällissotien kauteen.

Kulttuuri
Ajan kirjallisia merkkiteoksia on esimerkiksi Heike Monogatari, joka sisältää sotatarinoita (Gunki monogatari). Näitä tarinoita usein esitettiin munkkien toimesta musiikin kera. Gikeiki on Nambokucho-kaudella kirjoitettu tarinakokoelma Minamoto no Yoshitsunen vaiheista. Kirjoituksen ovat yleensä Tairan suvun puolella ja sisältävät paljon hahmojen tunteiden kuvausta. Esittäjät olivat entisiä Tairan sotilaita, joten Miyamotoista annetaan huono kuva. Taiheiki puolestaan käsittelee tuoreempaa historiaa, lähinnä Ashikaga Takaujin vaiheita erillisten hovien aikana.

Myös muista kuin sotilaallisista aiheista kirjoitettiin varteenotettavia teoksia. Koska eteläisellä hoville oli eduksi korostaa keisarin valtaa Japanissa, Kitabatake Chikafusa 1293-1354 kirjoitti Jinno shotoki nimisen historiikin keisarin alkuperästä. Teoksessa selostettiin keisarillisen suvun katkeamatonta ketjua legendaarisesta ensimmäisestä keisarista asti. Tämä lujitti käsitystä Japanissa että keisarilla on taivaallinen mandaatti, ja että hän on täten maallisten sääntöjen ulkopuolella ja keisarin tahto on määräävin tekijä (näin siis vaikka käytännössä todellinen valta on muualla, erityisesti Edo kaudella). Vasta toisen maailmansodan jälkeen kirjoitetussa perustuslaissa keisarin rooli asetettiin seremonialliseksi ilman käytännön poliittista valtaa.

Munkki nimeltään Yoshida no Kaneyoshi 1283-1350 kirjoitti Kenko hoshi (tsurezuregusa) teoksensa sutrien kääntöpuolelle. Se oli kokoelma pieniä tarinoita tavallisesta elämästä. Muiden munkkien vallan- ja valuutanhimoon kyllästyneen entinen munkki ja sittemmin runoilija Ikkyu Sojun 1394-1481 kirjoitti Kyonshu teoksen joka sisälsi matkarunoja kiinaksi. Aiheet olivat hyvin maallisia mm. juopottelua, kritiikkiä ja ilotaloja. Jotkut pitävät Ikkyun tarinoita Japanin ensimmäisinä matkaraportteina majapaikkojen arvosteluineen.

Runous
Muromachi kaudella nousee suosioon ketjurunot, eli Rengat. Niissä kirjoitetaan ensin alkuosa ja toinen runoilija kirjoittaa loppuosan. Menetelmää jatketaan edelleen ja edelleen kunnes runon katsotaan olevan valmis. Tyyliä harrastettiin esim. illanvieton yhteydessä renga-opettajan johdolla.

Nijo Yoshimoto 1320-1388 oli shogunin opettaja sekä renga-entusiasti. Yoshimitsu Shogun halusi luoda uutta kulttuuria ja omaksui renga runotyylin itselleen. Täten rengaan kehitettiin sääntöjä esim. sanojen toistumisen suhteen. Merkittävimpiä kokoelmia on Nijon Tsukubashu. Shinkei 1406-1475 ja Sogi 1421-1502 olivat Muromachi kauden renga-runoilijoita, joiden tyyli oli karumpaa. Tästä seurasi Haikai no renga, joka oli korkeakulttuurisen ja säännöstellyn rengan rinnalle kehittynyt kevyempi kansanomaisempi tyyli, eli ns. vitsirenga. Sille koottiin oma runoantologia, Inu Tsukubashu, eli Koirien tsukubashu.

No
No teatteri kehittyi aikaisemmista kansanomaisemmista esitysmuodoista erityisesti Kan’ami Kiyotsugun 1333-1384 toimesta. Esiintyjät käyttävät yleensä naamareita ja sisältää useita koodeja ja säännöksiä. Zeami Motokiyo 1363-1443, Kan’amin poika joka oli shogunin suosiossa oli erittäin tuottelias No kirjailija. Nykyisinkin esitettävistä No näytelmistä jopa 4/5 on Zeamin kirjoittamia.

Fushi kaden (kadensho) on No teatterin teoriaa käsittelevä Zeamin kirjoittama teos Kan’amin opetuksista. No teatterin rakennetta kutsutaan termillä Jo-ha-kyu, jossa sessio koostuu 5 osasta joissa sävy vaihtuu rauhallisesta riehakkaaseen osien välillä ja myös niiden sisällä. Rakenne seuraa usein kaavaa, jossa matkailevalle papille paikallinen kertoo jonkun paikallisen legendan, pappi jää yöksi kaupunkiin ja näkee unta legendan henkiolennosta, joka kertoo tarinan omasta näkökulmastaan.

2 vastausta to “Japanin kulttuurihistoriaa tiivistetysti, osa 5”

Trackbacks/Pingbacks

  1. Wikilinkki | Tatu @ nihon - 21.09.2014

    […] artikkeleihin: Osa 1 Osa 2 Osa 3 Osa 4 Osa 5 Osa 6 Osa 7 Osa […]

  2. Japanilaiset puutarhat: historia | Tatu @ nihon - 22.12.2014

    […] ja Muromachi -kausilla tapahtunut vallan keskittyminen lähes yksinomaan sotilaskastille vaikutti laajalti […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: