Kanazawan linna

29 Jun

Kanazawan linna on suuri hyväkuntoinen linnoitus, joka usein jää Japanin vierailijoilta huomiotta johtuen melko vaivalloisesta sijainnista ja suuren keskustornin puutteesta. Sijainti on vaivalloinen siinä mielessä, että Kanazawa ei ole vielä luotijunien varrella ja täten harvinaisempi kohde kiireisille turisteille. Asia tulee tosin korjaantumaan lähivuosina, kun rakentella oleva shinkansen-rata ulottuu Kanazawaan asti. Lisäksi linnassa ei ole jäljellä komeaa keskustornia Himejin tai Matsumoton tapaan, mutta linnan muut osat ovat hyväkuntoisia ja restauroinnit on tehty perinteisin materiaalein ja menetelmin, toisin kuin esim. Nagoyassa.

Ennen reippailua linnan alueella, tankkasimme vatsat täyteen herkullista tempuraa.

Linna perustettiin vuonna 1583 Maeda suvun (tietenkin) toimesta. Linna on nähnyt historiansa aikana verrattaen vähän sodankäyntiä ja täten voisi olettaa sen säilyneen hyvässä kunnossa. Osin tämä on totta, mutta valitettavasti linna on kokenut kovia useita kertoja aivan muista syistä. Linna paloi ja rakennettiin uudelleen vuonna 1620 ja sama tapahtui jälleen vuonna 1630. Sittemmin se paloi taas perustuksiin asti vuoden 1759 suuressa Kanazawan tulipalossa, minkä jälkeen linna rakennettiin uudelleen vuosina 1759 ja 1788. Tämän jälkeen linna vaurioitui useissa pienemmissä paloissa ja maanjäristyksessä kunnes tuhoutui lähes kokonaan tulipalossa vuonna 1881. Vuoteen 1998 asti Kanazawan yliopisto sijaitsi linnan alueella, minkä jälkeen opinahjo siirrettiin kaupungin laidalle ja linna muutettiin yleiseksi puistoksi.

Yllä on kuva vuonna 2001 rakennetusta Tsuzuki-vartiotornista. Alla on yksityiskohtia Edo-ajalta säilyneestä vuonna 1788 rakennetusta Ishikawa-portista, joka johtaa Kenroku-en puutarhaan.

Alla näkyy toinen pääty kaksikerroksisesta Gojikken nimisestä muurin ja varastorakennuksen yhdistelmästä. Toinen pääty on artikkelin aloituskuvassa Hishi-vartiotornin kera. Muuri/varasto-komboa on kutsuttu 1000-tatamin palatsiksi suuren koonsa takia. Lattiapinta-alaa sillä on yli 1300 neliömetriä. Kattotiilet ovat lyijyä, minkä pitäisi auttaa paloturvallisuudessa (eipä tainut toimia tarpeeksi hyvin). Lisäksi piiritystilanteessa kattotiilistä voidaan tarvittaessa sulattaa luoteja puolustusta varten.

Alla on Tsurumaru varastorakennus, joka on yksi kolmesta jäljellä olevasta alkuperäisestä rakennuksesta.

Linnan kupeeseen on rakenteilla uusi puutarha. Tämä on itse asiassa ensimmäinen kerta kun näen laajan keskeneräisen puutarhan. Usein japanilaiset puutarhat ovat melko vanhoja, ja mahdolliset uudistukset sekä laajennukset ovat vähäisiä. Tämä puutarha avataan jo kesän aikana, joten puut ovat jo istutettuna ja kaarisillat asennettuna. Uusi nurmikkokin tulee kesään mennessä näyttämään jo paljon paremmalta.

Vanhaa linnoitusrakennetta alueen länsilaidalta. Porrastettu muuri on kestävämpi maanjäristyksiä vastaan ja on mahdollistaa vaikeasti valloitettavan rinteen taloudellisella kivien käytöllä, koska suurin osa rakenteestä on normaalia tiivistettyä maa-ainesta.

Viimeisenä boonuskuva Kanazawan samuraikortteleista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: