Kännyköiden kommervenkkejä

15 Oct

känny

Kännykät ja niiden liittymät toimii hieman erilaisilla pelisäännöillä verrattuna Suomalaisiin systeemeihin. Aloitetaan pohjustamalla hieman taustoja ja sitten katsotaan nykytilannetta sekä minun omia valintojani puhe-elimien suhteen.

Mobiiliasiat kulkivat pitkään Japanissa omia polkujaan ja markkinat olivat lähes yksinomaan paikallisten toimijoiden hallinnassa, mistä kerron myöhemmin tarkemmin. Toki kännykät muistuttivat hyvinkin paljon vastaavia eurooppalaisia vempeleitä, mutta niissä oli muutamia yleisiä eroavaisuuksia. Ensinnäkin, Japanissa simpukkamalliset puhelimet olivat huomattavasti suositumpia kuin ”halkomallit”. Toki simpukoita on ollut länsimaisissakin kännymallistoissa, mutta ehkä Nokia suuren suosion ja sen käyttämien muotoilusuuntien takia simpukat eivät olleet niin suvereeneja. Mielenkiintoisesti perinteinen numeronäppäimistö soveltuu itse asiassa erittäin hyvin japanin kielen kirjoittamiseen. Tavupohjaisessa kirjoitussysteemissä yksi näppäin vastaa loogisesti yhtä viiden tavun sarjaa (esim. ka, ki, ku, ke, ko) ja tavut kirjoitetaan painamalla ko. näppäintä 1, 2, 3, jne kertaa. Nykyisissä kosketusnäytöllisissä puhelimissa eri ”alatavut” saadaan pyyhkäisemällä näppäimen painamisen jälkeen eri suuntiin.

Muita eroavaisuuksia on esim. siinä kun Suomessa vielä pitkään läheteltiin rajoittuneita tekstiviestejä (tai MMS-viestejä, joita kukaan ei käyttänyt), Japanissa kännykät olivat jo vuosia lähetelleet sähköposteja, mitkä ovat paljon joustavampia sisällön suhteen eikä niissä ole merkkirajoituksia. Samalla jo alkeellisimmat kännykät pystyivät selaamaan internettiä, tosin usein kännyköille räätälöityjä keveitä sivustoja. Japanissa suurin osa nettiliikenteestä onkin tapahtunut jo pitkään kannettavilla päätelaitteilla. Sama on osasyynä siihen että useat japanilaiset nettisivut vielä nykyäänkin näyttävät varsin karuilta ja tekstipohjaisilta perus HTML-sivuilta, kun taas länsimaissa sivujen näyttävyyteen on panostettu enemmän ja aikaisemmin, koska selailu tapahtuu pääosin PC:llä.

Japanilaisissa kännyköissä on myös usein TV-viritin, jonka avulla antennikanavien katsominen onnistuu tien päällä, joskin pienehköltä ruudulta. Se tosin ei aiemmin juuri haitannut, koska normaalin TV-lähetysten resoluutio oli kuitenkin melko heikko. Älypuhelinaikakaudella TV:n katselu on siirtynyt nettipohjaisiin palveluihin ja varsinaisten TV-virittimien yleisyys kännyköissä on vähentynyt.

Tänä syksynä ”suuren innovaattorin” viimeisin rahastuslätty toitotti NFC-kukkaroiden erinomaisuutta ja esitteli sitä viimeisimpänä hienona tekniikkana iLuureissaan. En menisi henkseleitä paukuttelemaan, koska ko. teknologia on ollut jo kymmenisen vuotta päivittäisessä käytössä japanilaisissa kännyköissä. Niillä voi maksaa täällä mutkattomasti kaupoissa, konbineissa ja vaikka käyttää matkusteluun julkisissa kulkuvälineissä. Paljon kätevämpää ja laajemmalle levinneempää kuin länsimaisten kännykukkaroiden käyttö tulee vielä pitkään aikaan olemaan.

Muita erikoisuuksia on ”kännykkäkorujen” yleisyys. Erityisesti ennen älyluurien yleistymistä, niin nuoret, salarymanit kuin vanhuksetkin roikottivat luureissaan mitä erilaisempia remeleitä. Niitä toki oli tarjolla missä vain ”gachapon” -pikkuleluautomaateissa. Nykyään älyluureissa remeleihin perustuvan modailun on korvannut suojakuoret ja kotelot.

Toinen asia mikä kannattaa huomioida on että yleisesti kännyköistä ei voi hiljentää täysin kameran suljinääntä. Tästä saamme kiittää niitä muutamia perverssejä henkilöitä, jotka saa kiksejä muiden ihmisten salakuvaamisesta. Täyteen pakatuissa julkisissa kulkuvälineissä heille muuten tarjoutuisi otollisia tilaisuuksia näpätä kuvia hameiden alta. Kameraäänen hiljentämättömyys on joko ihan oikea laki tai sitten vain kännykkäfirmojen yhdessä (tod.näk. poliisin painostuksesta) sopima sääntö. En ole varma, joten asiasta perillä olevat voivat kertoa kommenteissa.

Muitakin huonoja puolia paikallisissa kännyköissä kyllä löytyy. Ne ovat yleensä liittymäfirmojen kytkykännyköitä, jopa siinä määrin ettei alkuperäisen valmistajan logoa näy koko tuotteessa. Mobiilimarkkinoita hallitsee nykyään kolme suurta firmaa: NTT Docomo, Softbank ja Au. Kännyköiden sim-lukituksen avaaminen on niille varsin vieras käsite, mikä on vasta tulevaisuudessa muuttumassa, kun viranomaisten suunnalta on tulossa voimaan suositus lukituksen vapauttamisesta kytkyaikojen päätyttyä. En tosin usko että muutos tapahtuu kovin vikkelään. Eiköhän nuo kolme isoa keksi monia keinoja joilla asiaan saadaan kapuloita rattaisiin. Tästä kännyköiden ja liittymäfirmojen kytköksestä johtui osaltaan että ulkomaisten valmistajien oli erittäin vaikea tunkeutua Japanin markkinoille, myös ympäri maailman levittäytynyt Nokia ei saanut kunnon jalansijaa saarivaltioon. Osaltaan myös yllä mainitut erikoisuudet rajoitti tuontia, koska paikallinen kuluttaja oli tottunut ominaisuuksiin joita ei tyypillisistä länsimaisista kännyköistä löytynyt. Japanilaisille mobiililaitteille muodostui näistä syistä hauska lisänimi, Galapagos-kännykät. Eli ne olivat suosittuja vain yhdellä ”saarella” ja olivat muodostaneet siellä ainutlaatuisia ominaisuuksia muista elinalueista (markkinoista) eristettynä.

Nykyään paikallisten valmistajien monopoli on murtunut merkitsevästi. Tämä on tapahtunut pääosin älypuhelimien yleistyttyä. Käyttöjärjestelmät tarjoaa pohjan missä eri valmistajien luurit toimii pitkälti samalla tavalla. Se helpotti ulkomaalaisten toimijoiden tuloa markkinoille, koska liittymäfirmat pystyivät rakentamaan palvelunsa melko riippumattomasti itse luuriraudasta. Osalta myös asiaan vaikutti paikallisten firmojen hidas siirtyminen älyluureihin ja ulkomaisten firmojen laadukkaampi tarjonta usein edullisempaan hintaan. Tällä hetkellä suurin osa kännyköistä on älypuhelimia, niin kuin Euroopassakin. Huomioitavaa on että siirtymällä ei ollut suurta vaikutusta kolmen suuren liittymäfirman nauttimaan kontrolliin mobiilimarkkinoista. Lähinnä vain valtasuhteissa tuli muutoksia Docomon menettäessä markkinaosuutta kahdelle muulle.

Sitten asiaa minun japanilaisista luureista. Pitkään minulla oli todella pelkistetty perus simpukkaluuri Softbankin liittymällä. En kokenut tarvetta nettiyhteyksiin tai muihin hienouksiin. Riitti että pystyi puhumaan ja lähettelemään sähköpostia. Naiivisti ajattelin että liitymäbisnes vastaa täällä joten kuten suomalaista käytäntöä, mutta olinkin karvaasti väärässä. Otin kännykän ja liittymän alun perin 2 vuoden sopimuksella ja ajattelin että sen jälkeen voinen vaihtaa halutessani toiseen, kuten oli Suomessakin kytkykauppojen aikaan tapana. Kun reilu 2 vuotta avaamisen jälkeen koitin sulkea liittymää, se ei onnistunutkaan ihan niin helposti. Sopimus uusiutui automaattisesti 2 vuoden jälkeen uudella 2 vuoden jaksolla. Jos haluaa sulkea kesken jakson, täytyy maksaa noin 100 euroa Softbankille. Sulkeminen onnistuu myös ilman maksuakin, mutta vain 1 kk ajan sopimuskauden päätyttyä. Tästä ei tietenkään kerrota asiakkaille yhtään mitään sopimuksia avatessa (ja monet eivät lue sopimuspaperinippuja kokonaan). Noh.. ei auttanut kuin heittää käteistä Softbankin suuntaan ja hymyillä vaivaantuneesti (prkl!).

Sittemmin Japanissa on tullut vaihtoehtoja noille 3 suurelle liittymäfirmalle. Nämä pienemmät toimijat vuokraavat suurempien verkkoa ja tarjoavat omia liittymiään. Tämä ei pitkään ollut mahdollista, mutta lakimuutokset pakottivat suuret firmat ”avaamaan” verkkonsa muidenkin käyttöön. Nämä pienemmät firmat ovat yleensä erikoistuneet tarjoamaan joustavampia sopimuksia ilman irtisanomismaksuja, datakäyttöön keskittyviä liittymiä tai esim. pre-paid sim-kortillisia liittymiä.

Minun nykyinen liittymä on firmasta nimeltään bMobile, joka käyttää Docomon verkkoa. Liittymälläni ei ole datakattoa, joskin siirtonopeus hidastuu kun 1 gigan raja kuukaudessa ylittyy. Sen uskon tosin riittävän ihan mainiosta tarpeisiini. Ennen muuta liittymää voi käyttää lukitsemattomilla älyluureilla ja siinä ei ole 5 kuukauden käytön jälkeen minkäänlaisia sulkemismaksuja. Puhelut on hieman tyyriimpiä kuin esim. isojen kytkyliittymissä (erityisesti saman firman sisällä), mutta bMobilen järkevän datahinnoittelun takia kuukausimaksut jäävät isoja firmoja alhaisemmiksi. Muutenkin puhelimella tulee soitettua melko harvoin. Se on mielestäni paljon järkevämpi ja inhimillisempi ratkaisu.

Artikkelista tuli melko pitkä ja ehkä joitain asioita jäi silti käymättä. Jos teille tulee asiasta jotain mieleen mikä unohtui tai jotain kysyttävää aiheesta, kirjoitelkaa tuonne kommentteihin.

2 vastausta to “Kännyköiden kommervenkkejä”

  1. Kiskomies 18.10.2014 klo 03:57 #

    Olikos muuten niin, että Japanissa ei koskaan käytetty tuota perus-GSM:n noin 900 MHz taajuusaluetta? Tämä johti siihen, ettei eurooppalaisella ”normaalikännykällä” tehnyt Japanin-matkoilla mitään. Vasta ns. kaksitaajuuspuhelimet mahdollistivat verkkovierailun, sillä Japanissa toimi 1,8 GHz taajuusalue. Nykyäänhän käytännössä kaikki kännykät handlaa kaikki vähänkin enemmän käytössä olevat taajuudet.

    • Tatu 18.10.2014 klo 07:51 #

      Juurikin näin. Perus NMT ja GSM ei toiminut. Erityisesti 3G aika helpotti yhteensopivuutta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: