Japanilaiset puutarhat: historia

22 Dec

Jonkin aikaa taustalla kypsynyt artikkeliaihe käsittelee japanilaisia puutarhoja. Kuten monet lukijat ovat huomanneet, puutarhat ovat paljon esillä useissa artikkeleissa tällä sivustolla. Henkilökohtaisesti minulla ei ole kiinnostusta puutarhurointiin tai muutenkaan viherpeukalontiin (kasveilla on tapana jostain syystä kuivahtaa mun käsittelyssä). Lähinnä minulle puutarhat tarjoavat mielenkiintoisen kohteen ja ympäristön valokuvaukselle, ja myös toisaalta toimivat niihin liittyvien kultturellisten tai historiallisten tarinoiden kiintopisteenä. Tästä syystä pyrin näissä artikkeleissa käsittelemään japanilaisten puutarhojen historiaa, kehitystä ja niiden elementtien merkitystä. Netistä varmaan löytyy muilta sivuilta tietoa, kuinka noita puutarhoja rakennetaan tai kasvatellaan. Koitan tiivistää artikkelia niin paljon kuin mahdollista, jottei siitä tule liian tylsää nippelitiedon täyttämää tekstiseinää. Jos jokin osa-alue kiinnostaa erityisesti, niin lisätietoa löytyy varmasti pikaisella nettihaulla tai alan kirjoja lukemalla. Aloitetaan aluksi alusta, eli historiasta.

Aluksi muodolliset puutarhat olivat johtavien luokkien huvia. Tavallisella kansalla ei ollut aikaa tai rahkeita kasvattaa puutarhoja viihteellisessä mielessä, vaan tavisten viherpalstat olivat tuottamista varten. Kofun, Asuka ja Nara -kausien aikana ensimmäisiä puutarhamuotoja olivat yksinkertaiset pienillä valkoisilla kivillä rajatut alueet, joilla pidettiin luonto pyhän paikan ulkopuolella. Tämä tyyli edelsi Kiinan vaikutteita ja oli vahvasti kytköksissä kotoperäiseen shintolaisuuteen. Tyyliä ei tule sekoittaa myöhempiin kivipuutarhoihin, joissa kivikenttään on vedetty juovia ja lisänä on suurempia kivielementtejä. Kiinalaisen kulttuurin ja buddhalaisuuden kauppiaiden mukana Japaniin leviämisen myötä valtaapitävät ja aristokraatit alkoivat rakentaa viihdettä ja rentoutumista varten suunniteltuja puutarhoja monimutkaisemmilla elementeillä mukaanlukien puroja sekä lampia. Ne kuitenkin vielä koostuivat lähinnä sorakentistä ja sisälsivät vain muutamia puita siellä täällä. Nämä puutarhat pyrkivät simuloimaan kuuluisia näkymiä ja olivatkin tavallaan myöhempien maisemapuutarhojen esiasteita. Valitettavasti näitä ylimystön palatseihinsa rakennuttamia puutarhoja ei ole säilynyt ymmärrettävistä syistä näihin päiviin asti.

Ylimystön puutarhat kuitenkin mainitaan Japanin ensimmäisessä, vuonna 720 julkaistussa, historiikissa, Nihon Shoki:ssa. Kroniikka mainitsee muunmuassa että ”vuonna 74 keisari Keikou laittoi muutamia karppeja lampeen ja nautti niiden katselusta aamuisin ja iltaisin”. Mainintoja on myös veneilystä lammella ja juhlista puutarhan puron varrella. Täytyy kuitenkin muistaa että erityisesti tuo ensimmäinen historiikki perustui pitkälti legendoihin eikä niiden todenperäisyyttä ole voitu varmistaa. Joten se että oliko Japanissa jo vuonna 74 puutarhoja ei ole varmaa. Selkeämpiä kirjallisia ja arkeologisia todisteita on myöhemmistä Asuka- ja Nara-kausien puutarhoista, jotka jäljittelivät Kiinan Tang-dynastian puutarhoja pienemmässä mittakaavassa.

Heian-kaudella, mikä oli suhteellisen rauhallinen aikakausi Japanin historiassa, aristokraateilla oli paljon enemmän aikaa taiteelle ja yleisesti nautiskelulle. Tuona aikana he rakensivat huomattavasti suurempia puutarhoja juhlia ja hauskanpitoa varten. Nämä puutarhat olivat vehreämpia ja sisälsivät suuria lampia, mitkä mahdollistivat veneilyn tai jopa kalastamisen. Lammet sisälsivät saaria, jotka oli yhdistetty kiinalaistyylisillä kaarisilloilla, joiden alta veneetkin mahtuivat kulkemaan. Nämä ”Shinden” -puutarhoiksi kutsutut viheralueet ovat vahvasti esillä mm. kyseisen aikakauden suurteoksessa, Genjin tarinassa. Näistäkään puutarhoista yksikään ei ole selviytynyt nykypäivään, mutta osa niiden suurista lammista on hyödynnetty myöhemmissä puutarhoissa. Käytännössä puutarhoja oli tuona aikana kolmea lajityyppiä: keisarilliset ja aateliston puutarhat kaupungissa, aateliston puutarhat syrjäisemmissä huviloissa, ja temppelien puutarhat.

Kiinalaiset vaikutteet olivat vielä vahvasti valloillaan. Tontit rakennettiin pohjois-etelä akselin mukaisesti, eli asumukset olivat pohjoisessa ja seremonialliset rakennukset ja pää-puutarha etelässä. Kaksi pitkää siipeä kulki asumuksista etelään ja puutarha lampineen näiden keskellä. Muutenkin kiinalainen Feng Shui vaikutti suunnitteluun. Heian-jingu on varsin tuore kompleksi, mikä rakennettiin juhlistamaan Kioton 1100-vuotispäivää, mutta sen puutarhat suunniteltiin Heian-kauden tyylin mukaan (yllä).

Heian kauden loppupuolella Puhtaan maan buddhalaisuus nousi suosioon, jonka pääteemoja on juuri ”Puhdas maa”, eräänlainen buddhalaisuuden paratiisi. Tuona aikana temppelit ja ko. koulukuntaa suosiva aatelisto rakensivat tuon paratiisin mielikuvan mukaisia puutarhoja. Ne sisälsivät Shinden-tyylin mukaisesti suuria lampia, saaria ja siltoja, mutta lisäsivät suurempia pavilijonkimaisia rakennuksia kiinteinä osina puutarhaa. Lisäksi puutarhassa oli usein puhtautta kuvastavia pienistä valkoisista kivistä koostuvia alueita lammen rannalla. Näitäkään puutarhoja ei ole säilynyt kokonaisina, mutta esimerkiksi Ujin (yllä) ja Hiraizumin (alla) puutarhat sisältävät useita tyylille ominaisia osasia.

Kamakura ja Muromachi -kausilla tapahtunut vallan keskittyminen lähes yksinomaan sotilaskastille vaikutti laajalti kulttuuriin, arkkitehtuuriin ja täten myös puutarharakentamiseen, vaikkakin osa yleellisistä teemoista olivat vielä esillä varsinkin kauden alussa. Esimerkkinä Kioton kultainen pavilijonki. Sotilaskastin johtajat eivät pitäneet arvossa aikaisempaa hovin suosimaa loisteliaisuutta ja krumeluuria. He kannattivat pidättyväisempää ja yksinkertaisempaa elämäntyyliä ja niitä arvoja korostavaa Zen-buddhalaisuutta. Temppelien yhteydessä olevien puutarhojen tarkoituksena ei ollut hauskanpito vaan munkkien meditoinnin edesauttaminen. Puutarhat kehittyivät pienempään, yksinkertaisempaan ja minimaaliseen suuntaan. Ne kuitenkin yleensä säilyttivät samat aikaisemmat elementit, lammet, saaret, sillat ja jopa vesiputoukset. Minimalistisuuden äärimmäisenä esimerkkinä ovat kuivat kivipuutarhat, ”karesansui”, joissa edellämainittuja maisemallisia elementtejä symboloivat huolitellut sora-alueet ja kivet. Näillä yleisesti Zen-puutarhoiksi (periaatteessa vain Zen-puutarhojen alalaji) kutsutuilla kivikentillä on siis hyvin vähän tekemistä aikaisempien shintoperinteen kivipuutarhojen kanssa.


Azuchi-Momoyama-kaudella teepuutarhat kehittyivät huippuunsa. Sen aikaiset teemestarit kehittivät teeseremonian osaset ja seremonian pitopaikat nykyäänkin tunnettuun muotoon. Nämä teehuoneet suosivat yksinkertaista maalaismaisuutta ja sijoitettiin kiinteäksi osaksi huoliteltua, mutta pelkistettyä puutarhaa. Tyyli oli tarkoin harkittua, mutta ei sisältänyt ”hienoja” yksityiskohtia tai kirkkaita värejä vaan perustui yksinkertaisuuteen ja luonnonläheisyyteen. Teepuutarha voi olla hyvin pieni, käsittäen yksinkertaisen teehuoneen, kivilyhdyillä valaistun polun huoneelle ja pesualtaan, ”tsukubai”, rituaalista puhdistautumista varten. Kompaktin koonsa takia ne ovatkin usein yhtenä osana suurempia maisemapuutarhoja.

Toinen erityinen puutarhatyyli tuolla kaudella olivat linnoitusten sisällä olevat puutarhat. Aikakausi oli kovin sotainen lääninherrojen taistellessa vallasta. He usein asuivat linnoituksissaan ja rakennuttivat niihin myös puutarhoja omaksi viihdykkeeksi tai osoittamaan omaa valtaa muille lordeille. Erityinen ominaisuus näille puutarhoille oli se, että ne olivat suunniteltu katseltavaksi ylhäältäpäin, esim. korkeasta vartiotornista. Vaikkakin se ei ole linnoituspuutarha, Toyotomi Hideyoshin rakennuttama Sanbo-in Daigojin temppelissä edustaa ajan puutarhatyyliä, jossa esim. rakennukset ovat hyvin lähellä lampea (yllä).

Edo-kaudella Japanissa alkoi jälleen suhteellisen vakaa ajanjakso vaikka valtaa edelleen piti sotilaskastin edustajat. Nämä samurait ja daimyot eivät enää kuitekaan juuri harrastaneet todellista sodankäyntiä vaan heistä muodostui enemmän ja enemmän valtion virkamiehiä. Sodankäynnin vähentyessä myös heidän vapaa-aika lisääntyi ja valtaapitävät löysivät uudelleen menneiden aikojen loisteliaan elämäntavan ja viihdykkeet. Tämän muutoksen myötä myös Muromachi-kauden pelkistetty yksinkertaisuus puutarhasuunnittelussa sai väistyä suureellisuuden ja värikkyyden tieltä. Tuloksena on laajat kävelypuutarhat jotka koostuvat jopa useista lammista, saarista, silloista, metsiköistä ja jopa pienistä kukkuloista. Yleensä näissä puutarhoissa on koko alueen kiertävä kävelypolku, jonka varrelta voi tarkkailla useita erilaisia suunniteltuja näköaloja. Vaikka keskellä oleva alue on sama, näkökulmasta riippuen teema voi vaihdella. Myös ympäristön elementtejä (oikeita vuoria ja kukkuloita) pyrittiin ”lainaamaan” näihin puutarhoihin taustaksi.

Lääninherrat rakensivat näitä suuria puutarhoja niin koteihinsa, kuin Edossa sijaitseviin lisäkartanoihinsa. Useinpien lääninherrojen (daimyo) tuli viettää aikaa säännöllisin väliajoin Edossa shogunaatin valvovan silmän alla. Tämän systeemin tarkoituksena oli pitää lääninherrat kontrollissa ja varmistaa ettei kukaan pääse vaurastumaan liikaa ja täten uhkaamaan shogunaatin valtaa. Lääninherrat joutuivat käyttämään rahaa Edoon matkustamiseen (kallista noina aikoina), kakkosasunnon ylläpitämiseen sekä shogunaatille annettaviin lahjoihin ja lahjuksiin. Edellämainituista syistä suuria kävelypuutarhoja on erityisesti alueellisissa linnakaupungeissa ja lukuisia Edossa, eli nykyisessä Tokiossa. Kävelypuutarhojen lisäki kuivat kivipuutarhat pysyivät suosiossa läpi Edo-kauden.

Vastaavasti kohtuullisen rauhallisella Edo-kaudella myös kauppiaskasti vaurastui ja omaksui herrojensa tapoja hieman pienemmässä mittakaavassa. Myös puutarhakulttuuri alkoi vähitellen yleistymään tavallisen kansan keskuudessa. Yleinen ilmenemismuoto oli ahtaiden taajamien minipuutarhat, tsuboniwat (”tsubo” tarkoittaa kahden tatamimaton pinta-alaa ja ”niwa” tarkoittaa puutarhaa). Ne ovat pitkulaisten taajama-asuntojen välissä ja koonsa takia sisältävät vain muutaman elementin (esimerkki alla). Käytännössä niissä ei ole edes tarkoitus kävellä vaan puutarhaa tarkkaillaan viereiseltä kuistilta ja nautitaan sen tarjoamasta valosta ja vehreydestä. Tsuboniwa perinne on jatkunut näihinkin päiviin asti tunnetusti ahtaissa japanilaisissa kaupungeissa, joissa vapaa tila on kortilla.

Meiji-kaudelta eteenpäin Japanissa tapahtui vikkelä modernisaatio ja länsimaisten tapojen virta saarivaltioon. Näillä uusilla tuulilla oli toki vaikutusta myös puutarhasuunnitteluun. Monia yleisiä kaupungin puistoja rakennettiin ja aikaisemmin yksityisiä Edo-ajan kävelypuutarhoja avattiin yleisölle vierailtavaksi. Lisäksi poliitikot ja uusrikkaat teollisuusjohtajat rakennuttivat laajoja kävelypuutarhoja, jotka usein sisälsivät länsimaisia puutarhaelementtejä, kuten nurmikenttiä, ruusupuutarhoja, suihkulähteitä, patsaita ja kukkaistutuksia. Japanilaistyylisten puutarhojen rakentaminen ei toki päättynyt kuin seinään Meiji-kaudella ja nykyisellä teollisella ajanjaksolla. Monet kuuluisatkin japanilaiset puutarhat ovat itse asiassa melko tuoreita modernin ajan tuotoksia, kuten Kenroku-en Kanazawassa ja sitäkin tuoreemmat Tofukujin kivipuutarhat Kiotossa.


Se historiasta… seuraavassa puutarha-artikkelissa kirjoitan tiivistetysti japanilaisten puutarhojen tyypillisistä elementeistä.

4 vastausta to “Japanilaiset puutarhat: historia”

  1. äiti 30.12.2014 klo 17:20 #

    Tosi selkeä tiivistelmä ja tietysti hienot kuvat, jään odottamaan mielenkiinnolla jatkoa…;-)

  2. sannabanana 07.01.2015 klo 11:53 #

    Kiitti mielenkiintoisesta postauksesta🙂 Huomasin just, että olen huomenna Japanissa! Kiotossakin reilun viikon päästä!

    • Tatu 07.01.2015 klo 12:57 #

      Kiitos kommentista.

      Hienoa hienoa! Sinulla tulee varmasti olemaan hauskaa. Toivottavasti huoneesi on lämpimämpi kuin minun, jossa lämpö karkaa harakoille alle minuutissa.😛

Trackbacks/Pingbacks

  1. Hatsumoude, eli vuoden ensimmäinen visiitti pyhäkölle | Tatu @ nihon - 28.02.2015

    […] varrella oli kasa valkoisia kiviä, jotka edustavat shitolaisessa perinteessä puhtautta, jos aikaisemmasta artikkelista muistatte. Kivikasan ympärillä on köysi (shimenawa) ja useita paperiliuskoja (shide). Shimenawa, […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: