Siemailua sillan kupeessa

28 Jan

Ja matka jatkuu… Okayaman reissun yöpymispaikka oli Seto sisämeren rannalla sijaitseva onsen-hotelli. Huoneestamme oli ihan mukavat näkymät läheiselle Seto suursillalle (Seto oohashi). Se on vuonna 1988 valmistunut 11 sillan muodostama yhteensä 13 km pitkä väylä Honshun pääsaaren ja Shikokun välillä. Yllä olevassa kuvassa lähinnä näkyy Shimotsui-Seto silta. Se on 1400 metriä pitkä ja sen sanotaan olevan maailman 22. suurin riippusilta (joskin veikkaan että tieto voi olla vanhentunut, johtuen tuommoisten siltojen rakennustahdista).

Se tylsistä siltajorinoista… Tämän artikkelin päätarkoitus on juominen! Ha!

Illallinen oli aika perus onsen-settiä. Pieniä ruokalajeja, jota kompensoi niiden lukumäärä. Illallisen aikana oli erilaisia tapahtumia, tietovisoja ja haastepelejä. Ja tietenkin jonkin verran ”virvokkeiden” nauttimista.

Yhdessä vaiheessa eräänlainen joulupukin ja meksikolaisen painijan ristisiitos hyppelehti paikalle. Onneksi tajusi odottaa riittävästi ennen tölkkien avaamista… muuten olisi tullut aikamoinen sotku.


Yksi juhlijoista oli varautunut iltalukemisella, jos meno kävisi liian tylsäksi.

Toinen puolestaan joutui pyytelemään anteeksi syötyään viimeisen ”sienisuklaan” leidin nenän edestä.

Ja osalla juhlijoista ei ihan entsyymit riittäneet, joten heidän piti ottaa vähän taukoa.

Kaiken kaikkiaan hauska ilta. Osallistujien henkilöllisyyden suojaamiseksi en valitettavasti voi julkaista illan maukkaimpia otoksia.

Seuraavana aamuna aurinko nousi hienosti kukkulan takaa… mutta osalla juhlijoita nouseminen hienosti auringon tapaan oli täysin mahdotonta.😛

Yksi vastaus to “Siemailua sillan kupeessa”

Trackbacks/Pingbacks

  1. Kurashiki | Tatu @ nihon - 08.02.2015

    […] Illanviettoa seuraavana aamuna suuntasimme kohti Kurashikin keskustaa. Se on Edo-kaudella tärkeäksi jokisatamaksi kehittynyt kaupunki. Kurashikin silmiinpistävin piirre on vanhat mustavalkoiset varastorakennukset, joissa sataman tavaroita säilytettiin. Nykyään monet niistä on muutettu kaupoiksi tai ravintoloiksi, mutta säilyttäen kuitenkin entisen ulkoasunsa. Edo-ajan tunnelman varjelemiseksi alueen sähkölinjat on paikallisesti epätyypillisesti piilotettu näkyvistä. Normaalisti japanilaisissa taajamissa kadunvarret ovat täynnä sähkötolppia ja hämähäkinseittimäisesti risteileviä johtoja. […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: