Kamakura festivaali

4 Mar

Yokoten kaupungissa Akitan prefektuurissa on joka talvi mielenkiintoinen festivaali. Vuoden lumisimpaan aikaan eri puolille kaupunkia rakennetaan eräänlaisia lumesta tehtyjä majoja nimeltään ”kamakura” (kuulostaa suomeksi hieman hassulta). Ikää tapahtumalla sanotaan olevan jo 400 vuotta. Kamakurat ovat itse asiassa erään vesijumaluuden pyhäkköjä. Näitä lumikoppeja on pienistä alle puolimetrisistä suuriin ns. standardikokoisiin, joiden korkeus on 3 metriä. Ne rakennetaan kasaamalla lunta sylinterimäisen muotin sisään ja tamppaamalla se tiiviiksi. Tämän jälkeen kasaan kaiverretaan sisään onkalo ja katto muotoillaan pyöreäksi. Jos ei satu paikanpäälle juuri festivaalin aikaan, niin kaupungissa on kamakurien oma museo, josta kirjoittelin aikaisemmin.

Festivaalin aikana suurempien kamakurien sisällä tarjotaan juhlijoille mm. grillattua mochia ja juotavaksi amazakea. Yleensä ”puodin” pitäjinä toimivat paikalliset peruskoululaiset. Maistiaisten jälkeen vieraiden oletetaan antavan vapaastihinnoitellun palkkion. Symbolisesti se on lahjus vesijumaluudelle, jolta voi toivoa runsasta satoa, koulumenestystä tai muuten vain hyvinvointia.



Festivaali on levittäytynyt ympäri Yokotea, mutta onneksi kaupunki ei ole hirvittävän suuri, joten kaikki on reippaan kävelymatkan päässä. Vaihtoehtoisesti voi käyttää festivaaliaikaan kulkevaa erikoisbussia, joka kuljettaa juna-asemalta jokaiseen erilliseen tapahtumakohteeseen.


Lumiteokset eivät rajoitu vain mökkeihin. Ajoittain vastaan voi tulla tuttuja hahmoja, kuten yllä oleva Baymax animaatiosta Big Hero 6 ja alla oleva Olaf Frozenista. Kuten voi päätellä, paikalliset tykkää aika paljon Disneyn tuotoksista.




Myös temppelit ovat sonnustautuneet festivaalitunnelmiin.

Yokotejoen varrella on lukemattomien pienten kamakurien peittämä alue. Aikaisemmin päivällä voi itse kokeilla tuolla mini-kamakuran tekemistä. Illan hämärtyessä niiden sisältämät tuikut saa aikaan melkoisen hienon näkymän.


Alue on kamera-ukkeleiden mieleen.


Festivaalialueella on myös muunlaisia lumiveistoksia. Tänä vuonna pääosassa oli lasten keskuudessa supersuositun Yo-kai Watch pelin hahmot.



Suurimpana veistoksena oli kuitenkin yllä näkyvä kestosuosikki, Anpanman. Kuten festareihin kuuluu, kojuista oli tarjolla ruokaa, juomaa ja herkkuja. Seureemme valinta oli paikallinen nuudelierikoisuus, Yokote yakisoba. Lisäksi yhden peruskoulun ulkoseinään oli heiastettu valoesitys musiikin saattelemana. Kaiken kaikkiaan hyvä yhdistelmä ihmisläheistä meininkiä, hyvää sapuskaa, jaloittelua ja oivia valokuvauskohteita.


5 vastausta to “Kamakura festivaali”

  1. äiti 07.03.2015 klo 19:03 #

    Siellähän on ollut kunnon talvi, toisin kuin meillä! Täällä ei ole ollut lunta noin paljon koko talvena, ainakaan etelässä. Porkkana nenänä niinkuin meidän lumiukoilla!😉

  2. 08.03.2015 klo 18:45 #

    Ihan Tatun näköinen se porkkananenä

    • Tatu 08.03.2015 klo 18:52 #

      Hahah! Joo, yhtä ”viisaan” näköinen.

  3. Johanna Pellavainen 06.04.2015 klo 05:21 #

    Hei,

    Nimeni on Johanna ja toimin freelancerina online- mediatoimistolle.
    Olisin kiinnostunut julkaisemaan http://www.naranotatu.wordpress.com -sivuille
    tekstiartikkeleita tai mainoksia, kiinteää hintaa vastaan.

    Jos yhteistoiminta kiinnostaa, ottakaa yhteyttä sähköpostitse, niin kerron mielelläni lisää.
    Jos teillä on muita sivustoja, voitte halutessanne antaa myös näiden sivujen osoitteet, jotta voisin tutustua niihinkin.

    Odotan innolla pikaista yhteydenottoanne.

    Ystävällisin terveisin Johanna

    • Tatu 08.04.2015 klo 05:20 #

      Ei kiitos. Blogissa on ja tulee olemaan vain minun kirjoittamia artikkeleita ilman taloudellisia kytköksiä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: