Suomalais-japanilaisuus ja monikulttuurisuus: keskustelu

27 Kes

Aikaisemmassa artikkelissa pohdin termistöä, jolla kuvataan sekä suomalaisen että japanilaisen perimän omaavia henkilöitä. Artikkeli ja aihe kirvoitti Facebookin puolella (ei julkinen ryhmä) erittäin mielenkiintoista ja hedelmällistä keskustelua, josta ainakin henkilökohtaisesti opin paljon ja se antoi eväitä tulevaan kasvatustyöhön ja elämään jälkikasvuni kanssa. Keskustelussa oli mukana useita Japanissa asuvia suomalaisia, joista osalla on myös suomalais-japanilaisia lapsia. Mielestäni antoisimpia olivat nyt jo aikuiseen ikään kasvaneiden haafujen kommentit. Ne antoi paljon ns. sisäpiirin tietoa heidän ajatteluun, jota ei muut… ei edes haafujen vanhemmat voi välttämättä ymmärtää. Referoin muutamia kommetteja tähän juttuun, mutta pidän ne luonnollisestikkin anonyymeinä.

Aloitetaan pohjustuksena yksi TED-puhe yhden haafun kokemuksista:

Aluksi kommenteissa tuli ilmi asia, joka oli myös lähimpänä omaa sen hetkistä ajattelua. Suomalainen haafun vanhempi kirjoitti ettei asiaa oikeastaan tarvitsisi edes ajatella. Lapsi on lapsi ja termejä olisi edes turha pohtia. Eräänlainen mennään virran mukana ajattelu. Jotkut ihmiset ympärillä tulee kommentoimaan ja käyttämään jonkinmoisia termejä kuvaamaan näitä lapsia, mutta heille se sallittakoon.

Toista ääripäätä edusti keskustelija, jonka mukaan termi haafu on halventava, samaan tapaan kuin termi gaijin olisi rasistinen ilmaisu. Ilmeisesti tämä ajattelu on yleistä amerikkalaisten keskuudessa. Keskustelu eteni sitten pohdiskeluun, että periaatteessa kaikki rotuun viittaavat ilmaisut voidaan nähdä tietyllä tasolla rasistisina. Optimaalisessa tapauksessahan mitään tarvetta kategorisoida ihmisiä rotujen perusteella ei pitäisi olla. Voi olla OK puhua kulttuuritaustasta rodun sijaan, koska tällöin ei suljeta ulkopuolelle esim. koko elämänsä Suomessa asunutta, vain suomea puhuvaa, mutta sattumoisin vaikka tummaihoista henkilöä. Hän ei ole yhtään sen vähemmän suomalainen kuin vaaleaihoinenkaan, jos kerta ei ole mitään muuta elämäntapaa koskaan kokenutkaan. Perusteet haafu sanan rasistisuudelle tuli lähinnä heidän kohtaamasta avoimesta rasistisuudesta Japanissa. Erityisesti yhtenäisyyttä korostavassa koulumaailmassa ”erinäköisten” kiusaaminen on hyvin yleistä. Minun mielestäni tämänlaista rasismia varmasti esiintyisi siitä huolimatta, vaikka termiä haafu ei käytettäisi. Se siis puoltaa sitä näkökantaa että itse termi ei olisi rasistinen.

Mutta toisaalta olihan termi ”neekeri” aikoinaan vain tapa kuvata tummaihoisia… mutta nykyään tuskin kukaan mieltää sitä neutraaliksi kuvailevaksi termiksi.

Suurin osa keskustelijoista näytti olevan sitä mieltä että haafu ei ole rasistinen sana, ja sen käytöstä ei tarvitse loukkaantua. Tätä koulukuntaa voimakkaimmillaan edustivat pari mukaan tullutta nuorehkoa haafua. Heidän ja muutaman muun keskustelijan mukaan negatiivisuuden kaivaminen ko. termistä on uhriutumista ja turhaa. Haafu sanan sijaan nämä kaksoiskulttuurelliset kokevat suoranaiset syntyperän utelut tai muut ”ulkoistamiset” paljon enemmän loukkaavaksi. Kysymys ”Mistä sä oikeasti olet kotoisin?” tuntuu pahalta tai sitten kehotukset painumaan takaisin kotiin, vaikka henkilö asuukin jo omassa kotimaassaan. Ilmeisesti jotkut haafujen kohtaamat kyselyripulin tuottajat kehtaavat vielä kyseenalaistaa, kun heille on asian laita kerrottu… ei voi ymmärtää sellaisten järjenjuoksua. Itse termi ei siis loppujen lopuksi ole ole ongelma vaan asenteet, kuten yksi haafuista asian kiteytti:

Olen itse haafu (puoliksi suomalainen, puoliksi japanilainen) ja käytän itsestäni haafu-sanaa, samoin kaikki tuntemani haafut ja heitä on satoja.

Haafu on meille kuitenkin terminä täysin neutraali ja hyvin kuvaileva. Arvostaisin sitä, että ei ulkopuolelta tultaisi sanelemaan, mistä kuuluisi loukkaantua…

Toinen haafu puolestaan kirjoitti:

Olen kanssa samoilla linjoilla ja samaistun noihin kokemuksiin Suomessa syntyneenä ja kasvaneena hafuna. Pidän erikoisena, että ne, jotka eivät itse ole hafuja, kokevat asiakseen määritellä, mikä itse hafuista tuntuisi parhaimmalta. Kesti vuosikymmeniä tajuta, ettei mun täysin suomalaisella ja täysin japanilaisella vanhemmalla ole mitään käsitystä siitä, miltä minusta tuntuu, eiväthän he ole samasta kulttuurista kuin minä. Vasta nyt aikuisiällä tavatessani muita hafuja, olen saanut tärkeitä samastumisen kokemuksia.

Tätä katsontakantaa en ollut itsekkään ajatellut. Emmehän me muut periaatteessa voi nähdä asiaa täydellisesti haafujen näkövinkkelistä. Olin erittäin iloinen oppiessani että haafuilla on varsin tiivis yhteenkuuluva identiteetti keskenään ja eräänlainen oma kulttuuri. Eihän kulttuurien pidä olla rajatusti tietyn kansallisuuden ilmentymiä ja ne voi olla alati muuttuvia joustavia. Epäilemättä nykyinen informaatiotekniikka on edesauttanut haafuja löytämään muita vastaavan taustan omaavia, pitämään heihin yhteyttä, jakamaan ajatuksiaan ja muodostamaan yhteisön, joka on uniikki. Auttaa varmasti jokapäiväisten suvaitsemattomien kommenttien kestämisessä. Tätä kulttuuria kuvattiin keskustelussa erinomaisesti:

Haafu on oma kulttuuri, oma porukka. Mä puhun usein heimosta tai perheestä. Meitä erimaalaisia haafuja yhdistää nimenomaan se japanilainen puoli eli se, että olemme haafuja, ja siksi se identiteetti on niin vahva. Omilla ystävilläni voi se toinen puoli olla mistä vain – USA:sta, Isosta-Britanniasta, Australiasta, Uudesta-Seelannista, Tanskasta, Ruotsista, Gabonista, Bangladeshista, Ranskasta, Kreikasta, Venezuelasta – mutta meillä on ihan samoja kokemuksia kaikilla ja olemme kaikki haafuja. Siksi se sana on niin kätevä.

Vaikka omat vanhempamme eivät meitä näe mitenkään outoina, niin suurimmalle osalle muita tuottaa yhä vaikeuksia kohdata ihminen, jota ei pysty noin vain rodullisesti ja kulttuurisesti määrittelemään ja lokeroimaan. Ja jossain vaiheessa se jatkuva kyseleminen ja ulkopuolistaminen johtaa siihen, että oma identiteetti alkaa mietityttää. Pitää löytää se oma paikka maailmassa. Ja moni meistä on löytänyt sen vasta aikuisena muiden haafujen luota. Minä myös.

Tuplataustaisuudella toki voi olla positiivistakin vaikutusta. Erityisesti haafujen etuna Suomessa on japanilaisten hyvä maine siellä pohjolassa. Stereotyyppinen ahkeruus ja täsmällisyys ovat hyveitä.

Daburu termi puolestaan koettiin yleisesti ottaen vieraaksi. Niin useimpien keskustelijoiden, kuin myös haafujen osalta. Termi lienee yleisin amerikkalais-japanilaisissa perheissä. Yksi puheenvuoro daburun puolesta tuli esiin suomalais-japanilaisen perheen edustajalta:

Joo, nimenomaan käytän tota daburu-sanaa lapsistamme, ja jos joku usklataa lähellä sanoa haafu, niin kyllä saa kuulla kunniansa, samoin myös gaijin-sanaa käyttävät. Kerran käydessäni Tottorissa annoin kyllä vanhalle paikalliselle mummolle sen anteeksi, koska ehkä näki ekan ulkomaalaisen silloin. Se daburu kertoo, että on kaksi kansalisuutta, haafu on vaan puolikas, eikä kukaan ole vaan puolikas, vaan se toinenkin puoli on.

Toisaalta keskustelussa mukana olleen haafun mukaan sana daburu on heidän näkökulmastaan älytön. Hän myös vahvisti käsitystä että se termi on lähinnä heidän vanhempien käytössä. Lienee joillekkin kova paikka kuvailla lasta millään tasolla ”puolikkaaksi”.

Kaikenkaikkiaan todella antoisa keskustelu… ainakin minulle henkilökohtaisesti. Opin tosi paljon uutta, ja kiitollisena otin vastaan kaikki kommentit, koska ne varmasti edesauttaa omaa suhtautumistani kun lapseni etsii omaa identiteettiään. Toivottavasti tämäkin artikkeli saa lukijat ajattelemaan haafujen ja muiden ”puolikkaiden” kohtaamia ongelmia ja lisää valveutuneisuutta heihin suhtautumiseen… tai siis ohjaa suhtautumattomuuteen, koska ihmiset ovat ihmisiä taustoistaan huolimatta. Jos haafu tai joku muu monikulttuurinen henkilö haluaa taustoistaan puhua, niin kyllä ne varmaan itse siitä mainitsee. Muussa tapauksessa muiden kannattaa pitää uteluhalunsa omana tietonaan ja suun kiinni aiheesta.

Mainokset

4 vastausta to “Suomalais-japanilaisuus ja monikulttuurisuus: keskustelu”

  1. Maria 28.06.2017 klo 18:07 #

    Todella mielenkiintoista. Ja ihalitavaa, että perehdyt eri aiheisiin noin perinpohjaisesti. Tutkijaluonne? 🙂

    Maria

    • Tatu 28.06.2017 klo 18:12 #

      Kiva että kelpasi. Varmaan tutkijanluonnetta on tarttunut kun on ammatiltaan tutkija. 🙂

Trackbacks/Pingbacks

  1. Kasvatus Japanin ulkopuolella ja kaksikielisyys vanhemman näkökulmasta | Tatu @ nihon - 16.09.2017

    […] kysyi erään kysymyksen, mikä myös askarruttaa erästä blogin kirjoittajaa. Kysyjä kuuluu monikulttuurilliseen perheeseen (joista yksi on Japani). Hänen kysymys oli lyhykäisyydessään Japanin ulkopuolella asuville […]

  2. Suomalais-Japanilainen perhe: ensimmäiset 8 kuukautta | Tatu @ nihon - 14.12.2017

    […] hakea. Kaksikielisyydestä olen jo kirjoittanut aikaisemmin mm. täällä ja täällä ja täällä. Kaksikielisyydestä on tulossa lisää juttua vielä jossain […]

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: