Rakugo – Perinteinen japanilainen yhden kertojan komedia

10 Tam

Tausta
Rakugo on perinteinen komediallinen tarinankerrontatapa, joka juontaa juurensa satojen vuosien taakse. Alunperin tarinat saivat alkunsa buddhalaisten munkkien saarnoista, joita väritettiin komedialla rahvaan kiinnostuksen herättämiseksi. Myöhemmin Edo-kaudella kaupungistumisen kiihtyessä ja kauppiasluokan merkityksen kasvaessa rakugosta muodostui koko kansan viihdettä. Tuolloin kiertelevät tarinoitsijat kertoivat humoristisia juttuja yleisillä paikoilla, josta kerääntynyt yleisö heitä sitten palkitsi. Rakugo oli eräänlaista aikakautensa katutaidetta. Myöhemmin rakugo siirtyi kaduilta teattereihin ja sai nykyisen muotonsa. Useat nykyiset rakugoa esittävät teatterit ovat keskittyneet Tokion Asakusan alueelle.

Perusteet
Rakugossa on muutama ratkaiseva tekijä mikä erottaa sen toisesta japanilaisesta komediallisesta tarinankerronnasta, manzaista. Rakugossa esittäjiä on vain yksi, vaikka tarinassa itsessään on lähes poikkeuksetta vähintään kaksi hahmoa, kun taas manzaissa esittäjiä on kaksi, joilla on oma roolinsa (boke ja tsukkomi). Lisäksi rakugon tarinat vielä nykyäänkin yleensä kertovat Japanin feodaaliajasta, kun taas manzai kertoo nykyajasta ja yleesä hyvin ajankohtaisista asioista. Rakugossa kertoja onkin pukeutunut perinteiseen japanilaiseen vaatetukseen.

Esiintyjä istuu tyynyllä ja kertoo tarinaa, mukaanlukien eri hahmojen vuorosanat. Hahmojen lausunnat erottuvat toisistaan yksinkertaisesti äänensävyä muuttamalla ja kääntämällä päätä puolelta toiselle. Puhetapa on tarkoituksellisesti liioiteltua, jotta katsojilla ei jää epäselvyyttä mikä hahmoista milloinkin puhuu. Elekieli on myös tärkeässä osassa rakugoa. Kertojalla on apuvälineinä vain paperivihka ja pieni käsipyyhe. Niiden avulla kertoja voi kuitenkin elehtiä lukuisia asioita, kuten syömistä, lukemista tai vaikka sateelta suojautumista. Hahmot ovat yleensä aika karikatyyrisiä ja heidän luonteenpiirteensä (iloinen, rauhallinen, ilkeä yms.) tulevat selkeästi esiin. Itse tarinat voivat olla hyvinkin pitkiä sisältäen useita nokkeluuksia, nimeltään kusuguri. Perinteisessä rakugossa on määritelty näitä nokkeluuksia omiin kategorioihin. Tarinan lopuksi on perinteisesti loppuvitsi, sage.

Rakugossa on pieniä nyanssieroja riippuen sijainnista. Kaksi tärkeintä tyylisuuntaa ovat Osakan ja Tokion -tyylit. Osakan tyyli lisää yllä kuvattuun Tokiotyyliseen rakugoon pienen pöydän tarinankertojan eteen. Pöydällä on pieni puupalikka, jolla pöytää koputtamalla voidaan osoittaa kappaleen vaihtumista tai oveen koputtamista tarinan aikana. Lisäksi Osakalaisessa rakugossa käytetään esim. shamisenia säestämään tarinankerrontaa. Yksi mielenkiintoinen pointti liittyy mainostukseen. Tokio (Edo) oli aikoinaan samuraivoittoinen kaupunki, ja osa rakugo-tarinoista vitsaili heidän kustannuksella. Siksi illan esityksen tarinoiden nimiä ei kerrottu etukäteen vaan aiheet päätettiin vasta sen mukaan kun tiedettiin että onko yleisössä samurai-kastiin kuuluvia. Osaka oli kauppiasvoittoinen paikka, jossa moisesta ei niinkään välitetty ja tarinoiden nimien uskottiin tuovan lisää kuulijoita. Siksi Osakassa illan ohjelmisto oli selkeästi esillä julisteissa.

Aloittelevat tarinankertojat ovat usean vuoden ajan kokeneemman rakugo-kertojan ohjauksessa. Oppipoika-ajan jälkeen heidät voidaan tunnustaa ammattimaisiksi rakugo-koomikoiksi. Oppiminen tapahtuu suullisesti. Oppilas aluksi matkii mestarinsa tarinankerrontaa, mutta kokemuksen karttuessa voi alkaa lisätä omia muunnelmiaan ja ajatuksia. Kirjoitettua tekstiä ei käytetä opetuksessa ollenkaan, joskin nykyään äänitalleteet tai videot on joskus apuvälineinä. Oppilaan oletetaan hoitavan mestarin rakugoon liittymättömiäkin askareita, kuten ruuanlaittoa tai siivoamista (hieman samaan tapaan kuin nuoret sumopainijat). Vastaavasti mestari on taloudellisesti vastuussa oppilaastaan ja toimii hänen yhdyshenkilönä luomaan kontakteja ja sopimuksia. Oppilasaika kestää yleensä 2-4 vuotta.

Aikojen saatossa muutama ulkomaalaissyntyinenkin on saavuttanut tämän virallisen tittelin, kuten Kairakutei Black (Henry James Black) ja Katsura Sunshine (Gregory Robic). Tarinankerronta on perinteisesti ollut miesvaltainen ala, ja nykyäänkin esiintyjät on lähes poikkeuksetta miehiä.

Nykytila
Rakugo on säilyttänyt suosionsa varsin hyvin. Monet nykyisin suosituista koomikoista ovat suorittaneet rakugo-oppijakson, esimerkkeinä Akashiya Sanma ja Gaki no Tsukaista tuttu Yamasaki Hosei (nykyään Tsukitei Hosei). Uudemmat komedian lajit, kuten manzai, ovat kieltämättä ohittaneet rakugon suuren yleisön suosiossa, mutta komediamuotona se ei ole katoamassa vielä pitkään aikaan.

Mainokset

Yksi vastaus to “Rakugo – Perinteinen japanilainen yhden kertojan komedia”

Trackbacks/Pingbacks

  1. Kissan lautanen – perinteinen rakugo tarina | Tatu @ nihon - 17.01.2018

    […] edellisen artikkelin rakugo-aiheeseen kerron tällä kertaa yhden klassisen tarinan esimerkiksi. Toki näin tekstimuotoisena komedia […]

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggers like this: