Arkisto | Aomori RSS feed for this section

Kun ohjukset lentää päiden yllä… (kuinka ulkoisia uhkia hyödynnetään)

2 Lok

Pohjois-Korean raidallisiin vaatteisiin mieltynyt hassutukkainen virtahepo on tänä kesänä päättänyt ammuskella leikkikaluillaan pari kertaa Japanin yli. Ohjuksista ja sitä seuranneesta egopelleilystä Pohjois-Korean ja USAn ”viisaiden” päämiesten välillä on muodostunut jokapäiväinen uutisaihe. Hieman konkreettisemmin ohjukset tuntuivat Tohokun pohjoisosissa ja Hokkaidolla, kun hälyytyssireenit pauhasivat aikaisin aamulla. Ei mikään kiva tapa herätä.

Itse asiassa hälyytykset olivan melko pitkälti liioittelua. Siinä vaiheessa kun hälyt saapuivat kansalaisille, oli ohjuksen reitti ja sijainti jo hyvin tiedossa. Lisäksi ohjukset ylittivät Japanin yli 500 kilometrin korkeudella, eli käytönnössä kauempana kuin kansainvälinen avaruusasema (ISS), joka lentelee noin 400 km korkeudessa. Japanin viranomaiset sanoivat että eivät ”tällä kertaa” yrittäneet ampua ohjusta alas. Sinällään ihan fiksua, koska todennäköisesti olisivat siinä epäonnistuneet. Tämä olisi ollut arvovaltakolaus ja suuri ilakoinnin aihe Pohjois-Korean propagandalle. Jos joskus oikasti vaarallinen ohjus on tulossa kohti Japania, niin tällä pelottelulla voi olla käänteinen vaikutus ihmisten ajatellessa että taas on kyseessä joku harmiton ylilento. Kaikella tällä älämölöllä littyien ohjuskokeisiin saattaakin olla aivan eri syy, kuin kansalaisten turvallisuuden takaaminen.

Jatka tästä artikkelin lukemista…

Mainokset