Kioto: Ninna-ji, Kitano-tenmangu ja Imperial park

Ruskaisen kuvailukävelyn Kiotossa raportointi jatkuu…
Olemme nyt loppusuoralla ja päivän pimetessä (ja taivaan ollessa pilvessä) hyvän valaistuksen saaminen väheni vähenemistään. Keisarin puiston aikaan oli jo melkoisen hämärää ja sieltä poistuessa jo käytännössä ihan ilta.

Ninna-ji sijaitsee samalla suunnalla hieman kuuluisampien kohteiden, Kinkaku-jin (Kultainen pavilionki) ja Ryoan-jin (kivipuutarha), kanssa ja täten ihan suositeltava kohde samalla reissulla. Alueelle pääseminen raiteita pitkin ei ole ihan mutkatonta. Lähimmäksi pääsee aikaisemmin mainitulla ratikkahärpäkkeellä (Randen tram) mutkan kautta 200 metrin päähän Ninna-jista tai sitten metrolla reilun 2 km:n päähän Kinkaku-jista. Bussilla pääsee kyllä sitten lähemmäksi tuota Kultaista tönöä.


Ninna-ji on perustettu jo vuonna lumiukkolumiukkolumiukko eli 888 ja kuuluu Kioton Unesco-kohteisiin. Jengi pisti mestan sileeksi Oodin-sotien aikaan ja vanhimmat nykyiset rakennukset ovat “vain” 1600-luvulta. Keisareilla oli tapana lähettää poikansa Ninna-jin pääpapiksi (ei ole aina herkkua olla keisarin poika) ja tätä tapaa jatkui vuosisatoja. Ruskan kannalta olin paikalla vähän myöhässä, joten iso osa puista oli jo pudotellut lehtiään, mutta onneksi osa oli vielä täydessä väriloistossaan. Täyspilvinen harmitti vähäsen. Huomasin vanhahkon pariskunnan kuvaamassa toisiaan temppelin edessä Nikon D70 kameralla… no, pitihän minun Nikonisti-veljeä auttaa ja tarjouduin ottamaan heistä yhteiskuvan heidän kamerallaan. Pakolliset kuulustelut (mistä oot, mitä teet, miks osaat japania…) ja lyhykäinen rupattelutuokio kameroista. Mukavia immeisiä nää paikalliset.

Kitano-tenmangu ei ole kovinkaan kuuluisa ruskankyyläilypaikka. Ennenmminkin mesta tulee täyteen helmikuussa luumupuun kukintojen aikaan (siellä on siis paljon luumupuita… duh). Hieman tuoreempi paikka joka rakennettiin vuonna 947 lepyyttämään byrokraatti/akateemikko/runoilijan vihastunutta sielua. No, kaipa sitä on huonompiakin syitä olemassa pyhäkön perustamiselle. Aina lyötyy jotain mielenkiintoista kun taustoja kaivaa.

Paikalla oli kuitenkin muutamia ruskapuita ja yksi oli kivasti varistellut keltaiset lehtensä katon peitoksi (neidonhiuspuu BTW). Siellä on joka kuun 25. päivä kirpputori samaan tapaan kuin Shitenno-jissa, Osakassa, joka kuun 21. päivä. Eli jos tykkäät kirppiksistä niin ajoita matkasi kattamaan molemmat.

Kitanomestasta matkasin jalkaisin noin 3 km:n päässä sijaitsevaan Imperial Park:iin, jossa sijaitsee keisarien vanha palatsi. Se oli maan pomojen käytössä aika, jolloin Kioto oli vielä Japanin pääkaupunki. Ilta alkoi tuolloin jo pimetä, joten näppäilin vain muutamia kuvia puiston suurista puista ja istuskelin jonkin aikaa penkillä mutustellen Pockyja. Sitten lopuksi tuttua Keihan linjaa pitkin takaisin Osakaan (junassa istui ehkä oikea maiko… kaulus oli ainakin oikean värinen).

Tämä olikin ruskaisten artikkelien viimeinen ellen tee pikkupostausta Osakan ruskasta joen varrella (kirjoita “Vesku Loiri kaatuu hienosti” kommentteihin, jos haluat näin tapahtuvan)
Seuraavalla kerralla jotain ihan muuta… ehkä

Uusi vuosi ja Tokio

Rääh puuh!

Reissusta rähjääntynyt tutkimusmatkailija on palannut Base Camp Oneen. Kävin vetämässä pikaisen visiitin Tokioon tässä uudenvuodenvaiheessa vailla suurempaa suunnitelmallisuutta. Kunhan palloilin ympäriinsä. Tarkempaa raporttia sitten kun nakkisormet ehtii sinne asti naputtaa.

Kioto: Sennyuu-ji ja Myooshin-ji

Jatketaan ruskaraportointia! Ruska-aika on mennyt jo ohi, mutta allekirjoittaneen laiskuuden takia ei näistä kaikista ole vielä blogiin kirjoitettu. Ruska-artikkelien jälkeen siirrymme sitten ohjelmassa pällistelemään esim. noita valoshowhärpäkkeitä, joista saitte esimakua videon muodossa ennen joulua. Myös artikkeli tuosta uudesta laajakulmaobjektiivista on tulossa jossain vaiheessa.

Pidemmittä puheitta…

Sennyuu-ji on Buddhatemppeli, joka sijaitsee kävelymatkan päässä Toofuku-ji:sta. Siten sopii hyvin katsastettavaksi samalla reissulla. Sennyuu-ji on tuota kuuluisampaa naapuriaan huomattavasti rauhallisempi paikka. Ainakin näin ruskan aikaan. Alueella ovat havupuut vallitsevina, mutta paikka paikoin löytyy kyllä ihan mukavaa väriloistoakin.

Sennyuu-ji:n maksullisella puolella majailee useiden entisten keisareiden hautoja sekä melkoisen suuri kuva Buddhasta kuolinvuoteellaan ( 8 x 16 metriä ). Wiki tietää kertoa että tuota kuvaa harvemmin pääsee katselemaan. Viimeksi se oli yleisön nähtävissä vuonna 2003 ja silloinkin vain 3 päivän ajan. Voin vain kuvitella sitä ruuhkan määrää ja jonojen pituutta joka noina päivinä mestoilla oli. Paikka on mukavasti metsän keskellä poissa kaupungin vilinästä.

Myooshin-ji sijaitsee puolestaan melko keskellä Kiotoa, Hanazonon juna-aseman lähettyvillä. Se on Zen Buddhalainen temppeli ja Zen-pyhäkköjen tapaan siellä ei ole mittavan laajoja puutarhoja. Täten paikka ei ole kovinkaan sovelias syyslehtien tarkkailuun. Temppeli on perustettu vuonna 1342 Kanzan Egen nimisen Zen-mestarin toimesta. Paikat tuhoutuivat melkeinpä kokonaan Oonin-sodan aikaan, mutta pytingit sittemmin rakennettiin uudelleen.

Tuon temppelialueen luoteisosassa on Tenkyu-in niminen pienehkö puutarha. Kohtuuhintaiseen sisäänpääsymaksuun sisältyy pieni pala papumakeista sekä kupillinen paksua vihreää teetä. Mukava paikka pienelle levähtämiselle kävelyn lomassa. Samalla kun nauttii antimia, voi katsella puutarhaa ja pyrkiä saavuttamaan kunnon zenimäisen mielenrauhan. Ja luonnollisestikkin jos tuonne haluaa niin kannattaa varautua ottamaan kengät pois… eli se puhtaapi pari (tai puhtaampi puoli esiin käännetty) tyylikkäitä tennissukkia jalkaan ja helposti avattavat kengät niiden päälle. Eheh..

Myooshin-ji:sta kivenheiton päässä (jos sattuu olemaan Chuck Norris) sijaitsee Ryoan-ji suurine kivipuutarhoineen ja Ninna-ji korkeine pagodoineen ja puistikkoineen. Jälkimmäisestä juttua sitten ruskaretosteluiden seuraavassa jaksossa.

I’m back… olen selkä!

Takas ollaan… enpä juuri nukkunu kummallakaan lennolla. :/
Vähän vätskättää.
Suomessa oli kivaa, kylmää, valkosta jne. Kiitti niille joita ehti nähä tuon pikavisiitin aikana.

Tölläyssaldo lennoilla:
Angels and Demons
Harry Potter 6
Ice Age 3
Up
Night at the Museum 2
Rookies
Futurama 4 jaksoa

mutta…. takas ja väsy

Joulua!

…kaikille kilteille lukijoille!

Turvallisesti Suomessa

Täällä ollaan! …ja onpas täällä perkeleen kylmä! No, pukkia odotellessa.

One way ticket to HEL… and back!

Kun luet tätä olen tod. näk. lentelemässä pakastinmaahan päin tai sitten jo perillä (tai takaisin Japanissa, jos olet myöhäinen lukija).
Blogi päivittyy nyt vähän hitaammin, kun ei oikeasti ketään kiinnosta kirjoitukset aiheesta: missä on kaikki juoma-automaatit, konbinit, liikenteenohjaajaukkelit, “irasshaimasee-robotit”, lämpö, väärällä puolella ajavat autot, palvelu, lyhyet ihmiset, täysin täynnä olevat ajallaan kulkevat junat…

Joulua vaan kaikille pakanoille ja muille ihmisille!

Osaka Hikari Renaissance video

Nää artikkelit ei nyt mene ihan kronologisessa järjestyksessä, mutta haittaneeko tuo. Tässä on joulutunnelmaa kohottamaan pieni video tuolla Nakakoshimalla, Osakassa, olevasta illuminaatio-valoiloittelusta. Still-kuvia tulee sitten myöhemmin joskus. Kameramiehenä toimi “herra tutinatassu”, eli minä itse. Huomaa ettei mulla juuri liikkuvan kuvan kameratyöskentelyyn lahjoja ole.

Toofuku-ji

Toofuku-ji on itse-asiassa temppelialue, eikä niinkään yksittäinen temppeli. Rakennukset on siellä kohtuullisen vanhoja. Temppeli on perustettu vuonna 1236 ja sieltä löytyypi koko Japanin vanhin pääportti (viimeinen kuva). Nykyiset rakennukset ajoittuvat 1400 luvulle jolloin mesta kasattiin uudelleen tulipalon jäljiltä. Toki japanilaiseen tapaan mestoja on vuosien varrella fiksailtu sieltä täältä, joten ne on käytännössä vähän kuin vaarin vanha kirves tai Theseuksen laiva.

No, näihin aikoihin mesta on kuuluisa lukuisista vaahteroistaan, mistä seuraa valtava väenpaljous. Koitin olla näppärä ja saapua paikalle aamuvarhaisella (klo 9) välttyäkseni ruuhkalta, mutta se oli toiveajattelua. Mestoilla kävelin sitten töpöttelyvauhtia ihmispuron mukana. Itse pääpuutarhasta eteenpäin on sitten muutamia erillisiä maksullisia pienempiä puutarhoja, joissa ihmisiä on sitten huomattavasti vähemmän. Toofuku-ji on kätevästi Osakasta tulevan Keihan-rautatielinjan varrella kävelymatkan päässä asemasta. Turisteille suosittelen menemään paikalle viikolla ruuhkien välttämiseksi.

(normaalisti pyrin välttämään ihmisiä kuvissa, mutta tuosta asettelusta oli pakko ottaa foto. Yksinäinen naikkonen sopii tuohon kuvaan mielestäni.)


(Aluksi lehvästön PacMan -muoto kiinnitti huomiota, mutta sitten huomasin että taustalla oli aika vastaava muoto havupuussa. Pieni asennon hakeminen ja vastaavuus korostuu kivasti.)


(Tähän tilanteeseen olisi kyllä tarvinnut polarisaatiosuodatinta. Heijastukset pois ja värit paremmin esiin.)

Kioto: Teppanyaki, Higashi-Honganji ja Kiyomizudera light up

Jatkoa aikaisemmasta artikkelista…

Temppelikiertelyn jälkeen suunnistimme Kioton JR-keskusaseman suuntaan yhden hotellin alakerroksessa majailevaan teppanyaki-ravintolaan. Nälkä oli jo käppäilyn seurauksena aikasmoinen. Ja vaikka kokin puuhailujen katsominen ja kuvaaminen oli ihan kivaa, niin oli se myös kidutusta, kun halusi jo päästä syömähän.

Teppanyakimestoissa on siis ruokailupöydän edessä kuumeneva rautalevy, jonka päällä kokki tulee sitten väsäilemään sapuskat seurueelle. Tämmöisiin mestoihin kannattanee tulla suuremmalla porukalla, jolloin normiraflaa hieman korkeampi hinta jakautuu useammalle häiskälle. Teppanyaki on myös aika seiffi valinta nirsoille ruokailijoille, koska menu on useimmiten aineksiltaan aika länkkäriystävällinen ilman paikallisia outouksia. Tämän kertainen muonituskeskus oli teemaltaan hyvin Eurooppalainen lukuisine erikoikoisine haarukoineen ja veitsineen eri ateriaosuuksia varten. (joo… myönnän, sotkin liinan)

Kokkia kovasti huvitti meidän pelleily kameroiden kanssa… otti sen siis ihan huumorilla. Tämmösissä paikoissa tulee myös rupateltua chefin kanssa, ja “yllättäen” puhe kulkeutui käsittelemään Suomea. Hänellä oli tuttu, joka oli käynyt Suomessa häälomalla (mikä lienee aika suosittua, koska lähes jokaisella on ainakin yksi tuttu, joka on tehnyt näin).

Olimme tulleet ravinteliin viimetingassa ja täten olimme myös viimeiset asiakkaat. Varsinaisen safkailun jälkeen syötiin jälkkäriä buffet-tyyppisesti. No, me ei viimesinä asiakkaina paljoa kainosteltu ja maistettiin kaikkia laatuja… joitakin jopa kahdesti/kolmesti. Lopulta piti lyllertää raflasta ulos että saavat ovet säppiin.

Alkuperäinen suunnitelma oli mennä safkan jälkeen Tofuku-ji temppelille, joka on suosittu paikka ruskan kyyläilyyn Kiotossa. Mutta mutta… olimme liian hitaita liikkeissämme ja syömisissämme, joten se paikka oli jo ehtinyt mennä viiden aikaan kiinni. (kävin myöhemmin Tofuku-ji:ssa päiväsaikaan. Siitä sitten enemmän toisessa artikkelissa.) Sen sijaan päätimme lähteä Kyomizuderan iltavalaistushäppeninkiin. Sen alkamiseen oli kuitenkin hieman aikaa, joten poikkesimme matkan varrella Higashi-Honganji temppelille.

Ko. mesta on yli 100 vuotta vanha, jolloin se rakennettiin uudelleen tulipalon jäljiltä. Eli vanhempi kuin monet muut temppelit, koska Kiotoon ei juuri noita jenkkien lentäviä tulitikkuja tipahdellut. Saavuimme paikalle juuri temppelin “normaalin” toiminnan sulkeutuessa. Myöhemmin paikka avattaisi uudelleen perinnemusiikkikonserttia varten. No, onneksi temppelin ystävällinen henkilökunta kuitenkin päästi meidät mestoille ja saimme nauttia todella harvinaisesta herkusta, hiljainen pyhä paikka ilman yhtään muuta vierailijaa (kunnes esitys alkaisi). Ilta tummui hiljalleen ja taivas muuttui syvän siniseksi.

Lopulta kampesimme pitkän päivän kuluttamat luumme Kioton itäisille kukkuloille Kiyomizuderalle. Tuo iltavalaistushäppeninki on äärimmäisen suosittu ja varsinkin noin viikonloppuna immeisiä on kuin pipoa. No, ei muuta kun virtaan sukeltelemaan. Totesimme molemmat jo alkuvaiheessa että kuvien laatu tulee olemaan surkia. Kolmijalkoja ei ymmärrettävistä syistä sinne saa tuoda (enkä mä semmosta muutenkaan viittis raahata). Joten minimaalinen valaistus ja ihmismassat loivat omat haasteensa näppäilylle. Mähän en mitää ihmisiä halua mun kuvia rumentamaan! Ha!

Työkamulla nyt oli vähän helpompaa full frame -kameransa ja täten huomattavasti isomman sensorikennonsa kanssa. Itse jouduin käyttämään oikeen kunnolla uuden kameran tilbehöörejä siedettävien kuvien aikaansaamiseen. ISO-herkkyyttä en viittinyt nostella 1600 ylemmäksi ettei tarvihte kohinavähennystä liikaa käyttämään (pehmentää yksityiskohtia). Joten ei muuta kuin vakaa käsi, pitkähkö valoitusaika, luottoa Tamronin VC:hen, viivästetty valotus ja mirror up -moodit käyttöön. Heikoin lenkki oli vakaa käsi ja kun sopivia tasoja “hand off” kuvailuun ei oikeen löytynyt niin tulokset on mitä on.

Jos joku kuvittelee ottavansa idyllisen kuvan Kiyomizuderasta tuohon aikaan mukavalla usean sekunnin valotuksella tulee pettymään. Se yleisesti tekisi ihmiset miellyttävämmäksi sameaksi massaksi, mutta ongelmaksi muodostuu heidän pikku pokkarikameransa. Niiden salamalaitteet auttavat valotuksessa maksimissaan muutaman metrin päähän, mutta “kivasti” ne haluaa silti niillä räiskiä ottaessaan maisemakuvia temppelin “parvekkeelta”. Sanomattakin selvää että sen seurauksena muuten mukava ja tunnelmallinen pitkän valotuksen kuva muistuttaakin lähinnä kimaltelevaa disko-baaria suoraan 80-luvulta. (end of rant)

No saldona oli lopulta muutamia ihan kivoja kuvia kunhan niitä ei printtaile kuin maksimissaan A4 kokoisina. Kiyomizun jälkeen tiemme erkanivat. Työkamu puksutteli koilliseen ja minä tuttua Keihan-linjaa käyttäen takaisin urbaaniin Osakaan.