Osakan linnaan jälleen kerran

9 Jul

Nostalgisen kävelyreissun seuraavana kohteena oli siis Osakan linna. Siellä tuli käytyä useammin kun asustelin vuoden ajan Osakassa. Aikaisempia artikkeleita ovat mm. tämä, tämä, tämä, tämä ja tämä. Hmm… jotenkin erilaisia artikkeleita nuo vanhat postaukset.

Enivei… Kirsikankukat näyttivät olevan linnan puistossa kukinnossaan Sakuranomiyan puistoa hieman edellä. Ehkä linnoituksen muurit hohkaa kevätauringossa lämpöä puille?!


Papparainen riipustamassa kirsikanpuita. Ihan pätevän oloinen taiteilija oli hän.


Huomasin etten muistanut laittaa aikaisemmissa Osakan linnaa käsittelevissä artikkeleissa ollenkaan kuvia linnan huipulla olevalta näköalatasanteelta. Alla oleva kuva on Osakan pohjoisen taajaman, Umedan, suuntaan.

Alla oleva kuva on itään päin ja siinä näkyy puiston mainio luumupuutarha. Luumut kukkivat ennen kirsikoita, joten ne ovat jo aikoja sitten pudottaneet terälehtensä.

Alla on Osaka Business Park. Sen torneissa on ylimmissä kerroksissa ravintoloita, joista on hienot iltanäkymät linnan suuntaan.

Tuli myös näpättyä muutama salakuva linnan sisällä sijaitsevassa museossa. Kuvaaminen on siellä sallittu vain tietyissä kohteissa. Museon informaatio on kiitettävällä laajuudella myös Lontoon kielellä, joten varsin varteenotettava pistäytymiskohde turisteille. Kunto myös kohenee kun kiipeää portaita aina linnan huipulle asti.


Kakrut poseeraa.


Lopuksi muutama kuva kukinnoista linnan puiston alueella sijaitsevalta Houkokun pyhäköltä.




Yksi vastaus to “Osakan linnaan jälleen kerran”

Trackbacks/Pingbacks

  1. Tsuyama: linna ja robotti | Tatu @ nihon - 24.01.2015

    […] 10 pitkulaista vartiorakennetta ja kaiken keskellä korkea viisikerroksinen keskustorni. Esim. Osakan linnassa oli vain puolet tuosta vartiotornimäärästä. Alla näkyvä vartiotorni on erittäin uusi. Se on […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: